Monthly Archives: June 2021

Skolans unika historia

Under den finskspråkiga föreningens pedagogisk-historiska och filosofiska sommardagar 14-15 juni 2021 presenterade jag en forskningsidé för att jag under mitt arbetsliv har jag haft möjlighet att lära känna en mängd olika skolor. I höstas fick jag Nykarleby Evangeliska folkhögskolans nyss publicerade 100-års historik, som har skrivits av biskop Gustav Björkstrand. Föregående år hade grundskolan Villa skola i Karleby publicerat sin 125-åriga historik. Inte alla historiker behandlar lika gamla skolor. Till exempel publicerade Grankulla gymnasium 2007 sin 30-åriga historia. Nästan varje år publiceras en eller två svenskspråkiga skolhistoriker.

Dessa historiker visar att lärarnas arbete värderas och många tidigare elever minns sig gärna sin egen skoltid. Det har antagligen skrivits hundratals sådana skolhistoriker, som alla betonar det unika med den egna skolan. Flera historiker har skrivits om de mest kända skolorna, medan ingen alls har skrivits om väldigt många skolor. Ur ett källkritiskt perspektiv representerar sådana historiker en genuin syn på historien, men det kan antas att de tenderar att se skolan i ett positivt ljus. Enligt tidskriteriet, ju längre tidsperiod de behandlar, desto äldre texter kan historiken vara beroende av. (Marklund, 2020)

För att få en uppfattning om antalet historiker har jag börjat sammanställa en lista över svenskspråkiga skolor i Finland, eftersom de är de äldsta i Finland. Sibbo Skolmuseum har också sammanställt en liknande internet-lista över alla kommunens finsk- och svenskspråkiga skolor, men det finns inga färdiga listor för många kommuner. I detta arbete har jag fått mycket hjälp från de finskspråkiga listorna över finska läroverken och folkskolorna på Internet. Där ingår också en lista över svenskspråkiga skolor. Denna lista innehåller emellertid bara 62 svenskspråkiga läroanstalter varav 28 är grundskolor och endast 5 är äldre skolor och är inte helt tillförlitliga. Listan innehåller dock inte de äldsta skolorna som trivial- och elementarskolor eftersom de var huvudsakligen latinskolor. Det är svårt att definiera en skola entydigt eftersom samma skola kan ha dykt upp under ett annat namn och i olika kommuner, eller som på den professionella sidan idag kombinerat till ett större konsortium. Sammanslagningen av kommuner har åtminstone inte gjort det lättare att räkna skolor. En skola är lärarnas och elevernas arbetsplats.

I februari, när jag försökte räkna de svenskspråkiga skolorna i min förteckning, kom jag till 859 skolor, men av många vet jag bara namnet. Jag antar dock att mer än 90% av de svenskspråkiga skolorna i Finland finns i min lista. För ungefär hälften av dessa har jag hittills hittat också annan information än bara skolans namn.

Förklaringen till det förvånansvärt stora skolantalet 859 är att många skolor har på grund av förändringar i skolordning och lokala förhållanden har haft en föregångare med annat namn. Räknar man de skolor som skolan uppfattar som sina föregångare som en och samma skola skulle antalet skolor sjunka betydligt. Ett exempel på det är en av Finlands äldsta skolor, Borgå Gymnasium, som har haft mer än tio föregångare sedan år 1409. Nästan alla läroverk och gymnasier har haft flera föregångare. Folkskolor fanns det förr i nästan varje by. Sedan dess har landsbygden avfolkats och skolor slagits samman. På 1970-talet blev de folkskolor och läroverk som inte indrogs grundskolor. Eftersom det finska skolnätverket har förändrats så mycket kan antalet 859 svenskspråkiga skolor vara i underkant. Bara en del av skolorna har en skriven historik, men det faktum att skolans namn är känt gör det möjligt att ta reda på dess historia. När jag i titeln beskriver skolornas historia med hjälp av ordet unik, gör jag det särskilt för att betona att även om man länge har försökt förenhetliga skolsystemet skiljer sig varje enskild skolas historia från alla andra skolors historia av många olika skäl.

Intresset för finsk skolhistoria väcktes 1770-talet av Henrik Gabriel Porthan, rektor vid Åbo Akademi, när han publicerade artiklar om ämnet i sin tidning ”Tidningar utgifna av et Sällskap i Åbo”. Som en följd av detta inledde dåvarande rektorn vid Borgå gymnasium Magnus Jakob Alopaeus sin forskning om Viborgs gymnasiums historia.

Viborg gymnasium grundades 1641, men trots att det var en skola vid en domkyrka fick den aldrig status som katedralskola. Dessutom måste skolan upphöra 1710 när Viborg och andra områden öster om gränsen i freden i Nystad tillföll Ryssland. I det sammanhanget förstördes många dokument. Alopaeus var därför tvungen att söka information om skolan i arkiven i Stockholm och Skokloster i Sverige när han började sin forskning cirka 60 år efter att han skolan hade upphört. År 1776 höll han ett tal om ämnet vid Borgå gymnasium. Han skrev också i en tidning om hur Viborgs gymnasieelever hade deltagit i kriget mot Ryssland 1656. Här använde han en text från gymnasiets matrikel.

Egentligen skulle Alopaeus skriva en historik om pojkskolan Borgå gymnasium. Faktum var att man efter kriget beslöt att flytta Viborgs gymnasium till Borgå. Än idag har Borgå gymnasium ett unikt bibliotek som innehåller verk från Viborgs gymnasium ända från 1600-talet. Efter 60 års forskning slutförde Alopaeus till sist historiken i fem volymer
Den finländska skolordningen 1872 gjorde gymnasierna till åttaklassiga lyceum. I detta sammanhang återupprättades nu skolan i Viborg som ett lyceum. Denna skola kunde fungera fram till de senaste krigarna, varefter lärare och elever måste flyttas tillbaka till det som återstod av Finland. Denna skolas historia ingår inte i Borgå gymnasiums historik.

I samband med övergången till grundskolan, år 1975, slogs Borgå Lyceum sedan samman med en flickskola och Borgå Gymnasium återuppstod som en samskola med tre årskurser. Senare har gymnasiet blivit årskurslöst och medger studier ett fjärde år samt inlett samarbete med en yrkesläroanstalt vars elever har fått möjlighet att skriva studentexamen i gymnasiet. Skolans historia har således påverkats såväl av skolordningarna som av lokala förhållanden.

Alopaeus historik om gymnasierna i Viborg och Borgå är inte den enda som har skrivits om dessa skolor. Minst ett tiotal historiker har skrivits om Borgå gymnasium, som efterträdare till Viborgs gymnasium, var och en i sin egen tids stil betonade saker som var intressanta då de skrevs.

Emedan alla skolor i Finland fram till mitten av 1800-talet var svenskspråkiga har det varit praktiskt för mig att begränsa min granskning till de svenskspråkiga skolorna i Finland. Å andra sidan bör det noteras att alla tidiga skolor, som förmodligen hade svenskspråkig lärare, inte undervisade på svenska utan på latin. Långt in på 1700-talet var undervisningsspråket i alla skolor latin, eftersom skolorna förberedde eleverna främst för prästyrket och latin i det bildade samhället länge var det enda språk som ansågs vara ett civiliserat språk, även om tyska och franska gradvis fick ökad betydelse.

Pierre de la Ramée, som sedan 1547 var professor i vältalighet vid universitetet i Paris, hävdade att grekiska som utbildningsspråk var mycket äldre än latin eftersom utbildningens rötter var i Grekland. Därför ville han inkludera det grekiska språket i läroplanen för den tidens skolor. Enligt grekisk kultur ville han också att undervisningen skulle bli mer praktisk-induktiv. Därför betonade han att fler realämnen bör ingå i undervisningsplanen och elevernas modersmål bör användas oftare (Hanho, 1947, 20).

I Sverige-Finland skrevs skolordningen på latin ända till år 1696, då de i Pierre de Ramées anda första gången skrevs på svenska. Detta år kan därför betraktas som en vändpunkt för modersmål. Naturligtvis innebar det inte att undervisningsspråket ändrades omedelbart i alla skolor. Undervisningsmaterial och ordförråd saknades länge. I denna anda började biskop Mikael Agricola också översätta Bibeln och ABC-boken till finska. Avsikten var att använda dem i områden med fler finsktalande elever. Ändringen av undervisningsspråket var en långsam process, och av Borgå gymnasiums historik framgår att det i denna svenskspråkiga skola i början av 1800-talet ibland lästes den finskspråkiga bibeln. Kanske för att det också fanns finsktalande elever i skolan och det då ännu inte fanns några finskspråkiga skolor.

Åbo katedralskola är den äldsta skolan i Finland, uppenbarligen grundad redan 1276. Skolan verkade länge i utrymmet i ringmuren runt Åbo domkyrka. Med tiden har denna skola också fungerat i olika skolsystem och därför också under andra namn och till och med i Raumo strax efter Åbo brand. Naturligtvis var undervisningsspråket i den här skolan länge latin, vilket ändrades till svenska för ett par hundra år sedan. Latin användes också i de pedagogier som hade etablerats över hela Finland redan på 1600-talet. Målet med dem var att förbereda de av folkets söner som hade läshuvud för prästämbetet. Ibland kan modersmålet ha behövt användas till hjälp om lärare behärskade det.

Adelns söner undervisades i allmänhet inte i pedagogierna. De fick sin undervisning i hemmet av en informator. Informatorerna var vanligen längre hunna allmogestuderande vid Akademin som undervisade längre perioder för att få råd att själv fortsätta sina studier. (Larsson, Westberg 2019, 93-104; Stenberg 2014).

Man kan se en skola som ett tidsbundet fenomen med en viss historia, personal, elevkår och byggnader. Naturligtvis kan man se vissa gemensamma skeden mellan skolor, till exempel deras inrättande och nedläggning och hur de har påverkats av nya skolordningar, men lokala förhållanden har ofta spelat in. Det kan ha varit mycket unika skäl för att starta en enskild skola. Etableringen av Borgå gymnasium och Åbo katedralskola är bra exempel på detta.

Grundandet av läroverk i Helsingfors visar också hur olika grupper i samhället har velat ha skolor som svarade mot gruppens syn på samhällets behov av utbildning. Därför inrättades i Helsingfors klassiska skolor, realskolor, fruntimmersskolor, samskolor och skolor med en viss pedagogik. På landsbygden grundades många folkskolor av myndigheterna. Å andra sidan, när myndigheterna saknade intresse eller resurser, grundades folkskolorna som privata skolor, men senare kommunaliserades ofta dessa skolor.

Utbildningen var ursprungligen endast avsedd för pojkar. Flickorna från allmogen fick vanligtvis ingen annan utbildning än vad en mor eller en bybo kunde ge. Men redan på 1600-talet hölls redan läsförhör i byarna för att kontrollera folkets kunskap religion och läskunnighet. Emellertid var de adliga fröknarna i en annan position. De utbildades hemma på samma sätt som de adliga pojkarna, med skillnaden att flickornas lärare vanligtvis inte hade någon formell utbildning. Finlands första flickskola grundades 1835 i Helsingfors. Förbilden är förmodligen den tyskspråkiga Töchterschule i Viborg. Denna skola följdes sedan på 1800-talet av flera andra flickskolor på orter där överklassen bodde. I dessa skolor var undervisningsspråket svenska eftersom det var det språk som lärarna behärskade, men förmodligen kan många av flickorna ha kommit från finsktalande hem. Vid den tiden fanns det ju inte några läromedel på finska.

Formerna för de olika skolornas historiker har förändrats avsevärt sedan Alopaeus tid. Medan Viborgs gymnasiums historik huvudsakligen handlade om skollärarna, hade nyare historiker, såsom Nykarleby evangeliska folkhögskolans historik en betydligt vidare syn på skolans natur, dess inrättande, ekonomi och faciliteter och förvaltare, skolliv, lärare, elever, elevrekrytering, studielinjer, kursformighet och internationella kontakter. Även koronakrisen har rymts med i denna historik.

Det som många historiker har gemensamt är dock att historien beskrivs utgående från rektorerna, eftersom de har satt sin egen stämpel till skolans anda. I historikerna är det vanligt att beskriva inrättandet av skolan, dess ekonomi och förvärv av anläggningar, rektorerna och eleverna, förändringar i undervisningen och samarbetet med andra skolor. Det som också är viktigt är skolans framtid eller, i fallet med nedlagda skolor är hur det sedan gick med skolan och dess byggnader.

När man jämför Viborg och Borgå gymnasiers historia med Åbo katedralskolas, Finlands äldsta skolas, märker man att det inte finns många likheter. Detta är karakteristiskt för skolornas historia. De är ofta väldigt olika eftersom skolans historia är relaterad till det meningsfulla områdets historia. När skolor slås samman kommer de att representera ett ständigt växande område. Varje skola representerar utbildningssträvandena inom en viss social grupp och ett visst geografiskt område eller region. Regionens och skolans historia är beroende av varandra. Skolans anda, lärarpersonalen, anläggningarna, servicen och elevkåren varierar därför från skola till skola.

Skolornas olikheter är intressant eftersom varje skola har arbetat med en något annorlunda utbildningsfilosofi, och denna mångfald tillåter eleverna att utvecklas förutsatt att skolans undervisningssyn passar ihop med elevens upplevda utbildningsbehov. Tanken att inrätta ett enhetligt skolsystem i form av ett grundskolsystem var en bra idé, men det betyder inte att alla grundskolor skulle vara lika och lika lämpliga för alla elever. Skolan är en administrativ lösning som kanske inte i sig passar alla elever. Det betyder att det spelar en betydande roll i vilken skola eleven får sin utbildning.

Källor:

Björkstrand Gustav skolan för livet. Ett sekel med Kristliga Folkhögskolan i Nykarleby 1920-2020. Estland 2020.

Esbjörn Larsson, och Johannes Westberg (red.) Utbildningshistoria, Lund 2019, 93-104;

Festskriften 125 år Villa skola

Hanho: Suomen oppilaitoksen historia, ensimmäinen osa, Porvoo 1947

Marklund, Emil: Läroverket i Skellefteå 100 år. Högtidsfirandet och historik i minnes- och inbjudningsskrifter. Ingår i Föreningen för svensk undervisningshistorias skrift 224: Skolans högtider. Stockholm 2020.

Pehr Stenbergs levernesbeskrivning 1758- 1807, Umeå 2014

Wikipedia:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_oppilaitokset

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomen_ruotsinkieliset_oppilaitokset

Skolorna i Sibbo: https://www.google.com/maps/d/u/0/viewer?mid=1sNg0_VJaK4ydZVlsGSzCr7miyWsytdhU&fbclid=IwAR3L1g2FsWr7NZhDVnmpeaAy8X8H8U-0WyLEKzlDu7eRmDqQhma5QdvaWHE&ll=60.48475989168134%2C25.226443193554687&z=12

Martin Gripenberg

Koulun uniikki historia

Kasvatuksen historian ja filosofian kesäpäivillä 14-15.6.2021 esitin erään tutkimusidean, koska työelämäni aikana olen ehtinyt tutustua monenlaisiin kouluihin. Viime syksynä sain käteeni äskettäin ilmestyneen piispa Gustav Björkstrandin kirjoittaman Uudenkaarlepyyn kristillisen kansanopiston satavuotishistoriikin. Edellisenä vuonna peruskoulu Villa skola Kokkolassa oli julkaissut 125-vuotishistoriikkinsa.  Kaikki historiikit eivät käsittele noin vanhoja kouluja. Esim. Kauniaisten ruotsinkielinen lukio julkaisi vuonna 2007 30-vuotis historiikkinsa. Melkein joka vuosi ilmestyy yksi tai kaksi ruotsinkielistä kouluhistoriikkia.

Nämä historiikit osoittavat, että opettajien tekemää työtä arvostetaan ja monet entiset oppilaat mielellään muistavat kouluaikaansa. On varmaan kirjoitettu satoja tällaisia kouluhistoriikkeja, jotka kaikki painottavat oman koulun ainutlaatuisuutta. Nimekkäistä kouluista on ehditty kirjoittaa useita historiikkeja, kun toisista taas ei ole kirjoitettu ainuttakaan. Lähdekriittisestä näkökulmasta tällaiset historiikit edustavat aitoa historianäkemystä, mutta voi olettaa, että ne yleensä ovat taipuvaisia näkemään kyseisen koulun positiivisessa valossa. Aikakriteerin mukaan mitä pitempää aikaväliä historiikki käsittelee, sitä vanhemmista teksteistä se saattaa olla riippuvainen. (Marklund, 2020)

Saadakseni kuvan historiikkien määrästä olen alkanut laatia verkkoon luetteloa Suomen ruotsinkielisistä kouluista, koska ne ovat Suomen vanhimpia. Myös Sipoon koulumuseo on laatinut omasta kunnastaan verkkoon samantapaisen luettelon kunnan kaikista kouluista, mutta monesta kunnasta ei ole mitään valmiita luetteloita. Tässä työssä olen saanut paljon apua internetissä olevista suomenkielisistä luetteloista Suomen oppikouluista ja kansakouluista. Wikipediassa on myös luettelo, joka on osa pidempää luetteloa kaikista Suomen oppilaitoksista. Tässä luettelossa on kuitenkin vain 62 ruotsinkielistä oppilaitosta, joista 28 ovat peruskouluja ja vain 5 vanhempia kouluja eivätkä muutenkaan ole täysin luotettavia. Nämä luettelot eivät sisällä vanhimpia kouluja kuten triviaali- ja alkeiskouluja, koska ne olivat pääasiassa latinakouluja. On vaikea yksiselitteisesti määritellä koulua, koska sama koulu on saattanut esiintyä erinimisenä ja eri kunnissa, tai kuten ammatillisella puolella nykyisin yhdistettynä suuremmaksi yhtymäksi. Kuntien yhdistäminen ei ainakaan ole helpottanut koulujen laskemista. Koulu on opettajien ja oppilaiden työpaikka.

Helmikuussa kun yritin laskea oman luetteloni ruotsinkielisiä kouluja, pääsin lukuun 859 koulua, mutta monista tiedän vain nimen. Arvelen kuitenkin, että mainittuun koululuettelooni ovat päässeet yli 90 % Suomen ruotsinkielisistä kouluista. Noin puolelle näistä olen tähän mennessä löytänyt muitakin tietoja kuin pelkän koulun nimen.

Selitys tuohon hämmästyttävään suureen lukuun on, että monella koululla on ollut eriniminen edeltäjä johtuen koulujärjestyksen ja paikallisten olojen muutoksista.  Jos samaksi kouluksi laskisi sellaiset koulut, joita katsotaan olevan koulun edeltäjiä, laskisi kokonaisluku huomattavasti. Esimerkkinä eräs Suomen vanhimpia kouluja, nykyinen Porvoon lukio – Borgå gymnasium, jolla on vuodesta 1409 ollut yli 10 edeltäjää. Melkein kaikilla oppikouluilla ja lukioilla on ollut useita edeltäjiä. Kansakouluja taas oli aikaisemmin melkein joka kylässä. 1970-luvulla ne kansakoulut ja oppikoulut, joita ei lopetettu muutettiin peruskouluiksi. Koska Suomen kouluverkko on muuttunut niin voimakkaasti tuo luku 859 ruotsinkielistä koulua saattaa olla alakantissa. Vain osalle kouluista on kirjoitettu historiikki, mutta jo se, että koulun nimi tunnetaan mahdollistaa sen historian selvittämistä. Kun otsikossa kuvailen koulun historiaa käyttäen sanaa uniikki, teen sen nimenomaan painottaakseni, että vaikka kauan on pyritty laatimaan yhtenevää koulujärjestelmää, jokaisen koulun historia eroaa toisten koulujen historiasta monista erilasisista syistä.

Koko tämän kiinnostuksen Suomen kouluhistorian tutkimukseen herätti jo 1770-luvulla Åbo Akademin rehtori Henrik Gabriel Porthan, kun hän julkaisi aiheesta artikkeleita sanomalehdessään ”Tidningar utgifna av et Sällskap i Åbo”. Sen seurauksena

Porvoon lukion silloinen rehtori Magnus Jakob Alopaeus aloitti tutkimuksensa Viipurin lukion historiasta. Viipurin lukio oli perustettu 1641, mutta vaikka se oli tuomiokirkon koulu se ei koskaan saanut katedraalikoulun asemaa. Lisäksi koulu joutui lopettamaan 1710 kun Uudenkaupungin rauhassa Viipuri sekä muut rajan itäpuolella olevat alueet joutuivat Venäjälle. Siinä yhteydessä paljon asiakirjoja tuhottiin. Alopaeus joutui siksi kaivamaan tietoja Ruotsin arkistoista, kun hän aloitti tutkimuksensa noin 60 vuotta koulun lopettamisen jälkeen.

Vuonna 1776 hän piti asiasta puheen Porvoon lukiossa. Hän kirjoitti myös lehteen siitä, kuinka Viipurin lukiolaiset olivat osallistuneet Venäjänvastaiseen sotaan 1656. Tässä hän käytti tekstiä Viipurin lukion matrikkelista.

Oikeastaan Alopaeus oli laatimassa Porvoon poikalukion historiaa. Asia oli nimittäin niin, että sodan jälkeen päätettiin siirtää Viipurin lukio Porvooseen. Tänäkin päivänä Porvoon lukiossa on ainutlaatuinen kirjasto, josta löytyy Viipurin lukiosta peräisin olevia teoksia jopa 1600-luvulta alkaen. Lopuksi Alopaeuksen historiikki valmistui viitenä niteenä.

Suomen vuoden 1872:n koulujärjestyksellä lukioista tuli 8-luokkaisia lyseoita ja sen mukaan Viipuriin perustettiin uudestaan koulu nyt lyseon muodossa. Tämä koulu ehti toimia aina viime sotien aikaan asti, jonka jälkeen opettajat ja oppilaat taas jouduttiin siirtämään Suomeen. Tätä koulua ei kuitenkaan käsitellä Porvoon lukion historiikissa.

Sitten vuonna 1975 peruskouluun siirtymisen yhteydessä Porvoon lyseo yhdistettiin tyttökouluun ja kolmeluokkainen Borgå gymnasium syntyi uudestaan yhteiskouluna. Sen jälkeen lukiosta on tullut luokaton ja se hyväksyy opiskelujen venymisen neljään vuoteen sekä on aloittanut yhteistyön ammatillisen koulun kanssa siten, jonka opiskelijat pystyvät kirjoittamaan ylioppilaaksi Borgå gymnasiumista. Näemme siis, että sekä koulujärjestykset että paikalliset olosuhteet ovat vaikuttaneet tämän koulun historiaan.

Alopaeuksen historiikki Viipurin ja Porvoon lukioista ei ole ainoa näistä kouluista. Viipurin lukion seuraajasta Porvoon lukiosta on kirjoitettu ainakin kymmenkunta historiikkia, jokainen oman aikansa tyylillä painottaen asioita, jotka kulloinkin tuntuivat mielenkiintoisilta. 7

Koska 1800-luvun keskivaiheille asti kaikki Suomen koulut olivat ruotsinkielisiä, on ollut käytännöllistä rajata kiinnostukseni nimenomaan Suomen ruotsinkielisiin kouluihin. Toisaalta täytyy todeta, että kaikki aikaisimmat koulut, joilla oli oletettavasti ruotsinkielistä opetushenkilökuntaa eivät opettaneet ruotsin kielellä vaan latinan kielellä. Aina noin 1700-luvulle asti opetuskieli oli latina, koska koulut valmistivat opiskelijoita pääasiassa pappisvirkoihin ja aikansa koulutettuun yhteiskuntaan, jossa latina kauan oli ainoa kieli, jonka katsottiin olevan sivistyskieli, vaikka saksan ja ranskan kielten merkitys vähitellen kasvoi.

Pariisin yliopistossa vuodesta 1547 kaunopuheisuuden professorina toiminut Pierre de la Ramée totesi, että sivistyskielenä kreikka oli latinaa paljon vanhempi, koska koulutuksen juuret olivat Kreikassa. Siksi hän halusi sisällyttää kreikan kielen silloisten koulujen opetussuunnitelmaan. Kreikkalaisen kulttuurin mukaan hän halusi myös opetuksen muuttuvan käytännön-induktiivisemmaksi. Siksi hän painotti, että opetukseen tulisi sisällyttää enemmän reaaliaineita ja opiskelijoiden äidinkieltä tulisi käyttää useammin (Hanho 1943, 20).

Ruotsi-Suomessa koulujärjestykset kirjoitettiin alussa aina latinan kielellä, kunnes vuonna 1696 Pierre de Raméen hengessä kirjoitettiin ensimmäinen koulujärjestys ruotsin kielellä. Tätä vuotta voi pitää käänteentekevänä äidinkielen merkitykselle. Tietenkään se ei tarkoittanut, että kaikkien koulujen opetuskieli olisi heti muuttunut ruotsiksi. Äidinkielistä opetusmateriaalia ja sanastoa puuttui pitkään. Tässä hengessä piispa Mikael Agricola aloitti myös suomentamaan Raamattua ja aapista. Tarkoitus oli, että niitä käytettäisiin alueilla, joilla oli enemmän suomenkielisiä oppilaita. Opetuskielen muutos oli kuitenkin hidas prosessi ja Porvoon lukion historiikissa kerrotaan, että tässä ruotsinkielisessä koulussa joskus 1800-luvun alussa luettiin suomenkielistä Raamattuakin. Ehkä siksi, että koulussa oli myös suomenkielisiä oppilaita, koska suomenkielisiä kouluja ei vielä ollut.

Turun Katedraalikoulu on Suomen kaikkein vanhin koulu, perustettu ilmeisesti jo vuonna 1276. Koulu toimi pitkään Turun tuomiokirkon ympärysmuurissa olevassa tilassa. Aikaa myöten tämäkin koulu on toiminut eri koulujärjestelmissä ja siksi myös eri nimisenä ja välillä Turun sijasta Raumalla. Tietysti opetuskieli tässäkin koulussa oli pitkään latina, mikä muuttui joskus parisen sataa vuotta sitten ruotsiksi. Latinaa käytettiin myös pedagogioissa, joita jo 1600-luvulla oli perustettu ympäri Suomea. Näin pyrittiin valmistamaan rahvaan eniten lukuhaluisia poikia pappisvirkaan. Joskus kansankieltä ehkä jouduttiin käyttämään pedagogioissa avuksi sen mukaan, kuin opettajat sitä hallitsivat.

Pedagogioissa ei yleensä opetettu aatelissukujen poikia. Heitä yleensä opetettiin kotona perheessä informaattorin toimesta. Nämä olivat usein pidemmälle ehtineitä rahvaasta tulleita yliopisto-opiskelijoita, jotka opiskelujensa aikana ottivat pidempiä työjaksoja kerätäkseen varoja seuraavaa opiskelujaksoaan varten. (Larsson, Westberg 2019, 93-104; Stenberg 2014).

Koulua voi katsoa siltä kannalta, että se on aikaan sidottu ilmiö, jolla on tietty historia, henkilökunta, oppilaskunta ja rakennuksia. Koulujen kesken voi tietysti löytää joitakin yhteisiä vaiheita esim. niiden perustamisista ja lopettamisesta ja koulujärjestysten aiheutettuja muutoksia, mutta paikalliset olosuhteet ovat myös voineet vaikuttaa. Yksittäisen koulun perustamiseen on saattanut tapahtua hyvin ainutlaatuisissa olosuhteissa.  Porvoon lukio ja Turun Katedraalikoulu ovat hyviä esimerkkiä siitä.

Oppikoulujen perustaminen Helsinkiin osoittaa myös miten eri yhteiskuntaryhmät ovat tahtoneet kouluja, jotka vastasivat ryhmän näkemykseen yhteiskunnan koulutustarpeesta. Siksi perustettiin Helsinkiin klassillisia kouluja, reaalikouluja, naisten kouluja, yhteiskouluja ja jonkun tietyn pedagogiikan kouluja. Maaseudulla monet koulut perustettiin viranomaisten toimesta. Toisaalta, kun viranomaisilta puuttui kiinnostusta tai resursseja, kansakoulut perustettiin yksityiskouluina, jotka usein myöhemmin kunnallistettiin.

Koulutus oli alun perin tarkoitettu vain pojille. Rahvaan tytöille yleensä ei ollut muuta koulutusta, kun mitä äiti tai joku kyläläinen saattoi antaa. Kylissä järjestettiin kuitenkin jo 1600-luvulla kinkereitä rahvaan uskonnontiedon ja lukutaidon tarkistamiseksi. Aatelisneidot olivat kuitenkin toisessa asemassa. Heille järjestettiin koulutusta kotona vastaavalla tavalla kuin aatelispojille, sillä erolla, että tyttöjen opettajalla yleensä ei ollut mitään muodollista koulutusta. Suomen ensimmäinen tyttökoulu perustettiin vasta vuonna 1835 Helsinkiin. Esikuvana taisi olla Viipurin saksankielinen Töchterschule. Tätä koulua seurasi sitten 1800-luvulla useita muita tyttökouluja paikkakunnilla, joissa asui yläluokkaa. Näissä kouluissa opetuskieli oli ruotsi, koska se oli opettajien hallitsema kieli, vaikka oletettavasti tytöistä varmaan monet saattoivat olla kotoisin suomenkielistä kodeista. Suomenkielistä oppimateriaaliakaan siihen aikaan ei vielä juuri ollut.

Eri koulujen historiikkien muodot ovat huomattavasti muuttuneet Alopaeuksen ajalta. Kun Viipurin lukion historiikki käsitteli lähinnä koulun opettajia, uudemmissa historiikeissa, kuten Uudenkaarlepyyn kristillisen kansanopiston historiikissa käsitellään asioita laajemmin, kuten koulun luonne, sen perustaminen, talous ja tilat sekä luottamushenkilöt, kouluelämä, opettajat, oppilaat, oppilaanhankinta, opetuslinjat, kurssimuotoisuus ja kansainvälinen toiminta. Jopa koronakriisi on mahtunut tähän historiikkiin.

Monelle historiikille yhteistä on kuitenkin, että historiikki on jaksotettu rehtoreiden mukaan, koska he ovat antaneet oman leimansa koulun henkeen. Vakiona historiikeissa ovat yleensä koulun perustaminen, talous ja tilojen hankinta, rehtorit ja oppilaat, opetuksessa tapahtuneet muutokset ja yhteistyö muiden koulujen kanssa. Tärkeää on myös koulun tulevaisuudennäkymät tai lopetettujen koulujen osalta se, kuinka koululle ja sen rakennuksille sitten kävi.

Kun vertailee Viipurin ja Porvoon lukioiden historiaa Suomen vanhimpaan koulun Turun Katedraalikoulun historiaan huomaa, että kovin paljon yhtäläisyyksiä ei ole. Tämä on luonteenomaista koulujen historialle. Ne ovat usein hyvin erilaisia, koska koulujen historia liittyy kyseisen alueen merkitykselliseen historiaan. Kun kouluja on yhdistetty tulevat ne edustamaan yhä suurempaa aluetta. Jokainen koulu edustaa tietyn sosiaalisen ja maantieteellisen ryhmän alueen tai seudun koulutuspyrkimyksiä. Alueen ja koulun kehitys ovat riippuvaisia toisistaan. Koulun henki, opettajakunta, tilat, palvelut ja oppilaskunta vaihtelevat siksi koulusta toiseen.

Koulujen erilaisuus on kiinnostavaa, koska eri kouluissa on pyritty toteuttamaan hieman erilaista koulutusfilosofiaa, ja tämä monimuotoisuus antaa oppilaille mahdollisuuden kehittyä edellyttäen, että koulun filosofia ja oppilaan koulutustarpeet kohtaavat. Ajatus yhtenäisen koulujärjestelmän perustamisesta peruskoulujärjestelmän muodossa oli hyvä ajatus, mutta se ei merkitse, että kaikki peruskoulut olisivat samanlaisia ja yhtä sopivia kaikille oppilaille. Koulu on hallinnollinen ratkaisu, joka ei välttämättä sinänsä sovi kaikille oppilaille. Eli ei ole yhdentekevää missä koulussa oppilas saa koulutuksensa.

Lähteitä:

Björkstrand Gustav skolan för livet. Ett sekel med Kristliga Folkhögskolan i Nykarleby 1920-2020. Estland 2020.

Esbjörn Larsson, och Johannes Westberg (red.) Utbildningshistoria, Lund 2019, 93-104;

Festskriften 125 år Villa skola

Hanho: Suomen oppilaitoksen historia, ensimmäinen osa, Porvoo 1947

Marklund, Emil: Läroverket i Skellefteå 100 år. Högtidsfirandet och historik i minnes- och inbjudningsskrifter. Ingår i Föreningen för svensk undervisningshistorias skrift 224: Skolans högtider. Stockholm 2020.

Pehr Stenbergs levernesbeskrivning 1758- 1807, Umeå 2014

Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomalaiset_oppilaitokset

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Suomen_ruotsinkieliset_oppilaitokset

Sipoon koulut: https://www.google.com/maps/d/u/0/viewer?mid=1sNg0_VJaK4ydZVlsGSzCr7miyWsytdhU&fbclid=IwAR3L1g2FsWr7NZhDVnmpeaAy8X8H8U-0WyLEKzlDu7eRmDqQhma5QdvaWHE&ll=60.48475989168134%2C25.226443193554687&z=12

Martin Gripenberg