Oppivelvollisuuden 100-vuotisjuhla

Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta siitä, kun Suomessa vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuudesta. Oppivelvollisuus velvoitti kaikkia lapsia suorittamaan kansakoulun oppimäärän. Tämä oli myös peruskoulun edellytys. Tänä vuonna oppivelvollisuutta on laajennettu myös täysi-ikäisyyteen, mikä on ratkaiseva sijoitus pyrkimyksiin vähentää koulutuseroja. Tarkoituksena on varmistaa, että kaikki nuoret saavat vähintään ammatillisen koulutuksen.


“Miksi pitää mennä kouluun”, oppilaat kysyvät, kun he ovat uupuneita tai muuten pahalla tuulella. Oppivelvollisuuslain mukaan koulunkäynti ei ole velvollisuus, vaan jokaisella on oikeus peruskoulutukseen. Nykyään on niin ilmeistä, että lapset käyvät koulua, eikä kukaan edes kyseenalaista sitä. Näin ei ole aina ollut. Ennen kansakoulua kaikki osallistuivat kirkon kotiopetukseen. Kodin päämiehellä oli vastuu siitä, että perheenjäsenet oppivat kirkon vaatimat tekstit. Tulos tarkistettiin kinkereillä, jotka usein koettiin pelottavina tapahtumina.

Uno Cygnaeuksesta tuli peruskoulun isä

Jos koti ei kyennyt hoitamaan tehtävää, lukkarin oli otettava vastuu. Teollisuus ja kauppa samoin kuin yhteiskunnan kehitys edellyttivät kuitenkin yleistä aikaisempaa kattavampaa koulutusta. Käännekohta tapahtui, kun keisari Aleksanteri II luovutti senaatille ehdotuksen siitä, kuinka voitiin auttaa kuntia perustamaan kouluja maalla. Uno Cygnaeus reagoi tuomiokapitulin lausuntoon ja kritisoi sitä siitä, että ehdotus tarkoitti kansakoulun tulevan käytännössä rippikouluun valmistavaksi kouluksi. Hän vaati “todellista yleistä kansansivistystä, joka parhaiten suojelisi ihmisiä moraalittomuudelta, paheilta ja rikoksilta”.

Sen jälkeen, kun Uno Cygnaeus palasi opintomatkaltaan keski-Euroopasta, senaatti hyväksyi hänen laatimansa ehdotuksen kansakoulusta, ja kansakouluasetus annettiin vuonna 1866. Jo 1910-luvulla oppivelvollisuus oli katsottu tarpeelliseksi, jos haluttiin saavuttaa yleistä kansalaissivistystä. Vasta noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin, useitten poliittisten ristiriitojen takia, tuli voimaan asetus kaikkien pitäjien jakamisesta kansakoulupiireiksi. Tämä antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden käydä kansakoulua ja antoi myös edellytyksen oppivelvollisuudelle. Se oli tärkeä päätös kansakoulun kannalta. Suomi oli monta muita eurooppalaisia valtioita paljon jäljessä. Pohjoismaista Tanska oli saanut koulujärjestyksensä

Finland i inklusivetinklusivet 1814, Ruotsi vuonna 1842 ja Norja vuonna 1848.

Oppivelvollisuudesta säädettiin demokraattisessa järjestyksessä vasta itsenäisyyden jälkeen

Useilla valtiopäivillä keskusteltiin monista ehdotuksista koskien oppivelvollisuutta, mutta johtuen erimielisyydet ratkaisumalleista kysymys jäi ratkaisematta pitkään. Vasta kun tilanne vakiintui Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan päättymisen jälkeen, poliitikot olivat valmiita tekemään tarvittavia päätöksiä, mukaan lukien oppivelvollisuudesta.

Nyt oltiin tultu niin pitkälle, että suomalaiset pitivät itseään suurimmaksi osaksi demokraattisena kansana, jossa kansalaiset tekivät yhteistyötä ja sopivat yhteisistä arvoista mukaan lukien oppivelvollisuuden tarpeesta kaikille. Monet pitivät uudistusta kuitenkin liian kalliina. Toinen hankala asia oli uskonnonopetus. Sosiaalidemokraatit eivät halunneet uskontoa oppiaineluetteloon ja viittasivat uskonnonvapauslakiin, kun taas puolestapuhujat varoittivat moraalin heikkenemisestä. Lopuksi keskeisin kysymys koski sellaisen tietomateriaalin laajuutta ja sisältöä, joka olisi osa yleistä, yhtenäistä kansankoulutusta ja joka jokaisen kansalaisen on hankittava oppivelvollisuuden täyttämiseksi. Se voisi tapahtua kansakoulussa, kotona tai muulla tavalla.

Helgebodan kansakoulun oppilaita ja opettaja, Kemiön saarella. (Sagalundin museo)

Mikael Soininen sai oppivelvollisuuslain läpi

Oppivelvollisuutta koskeva lainsäädäntö, joka tuli voimaan 15. huhtikuuta 1921, sai aikaan sekä poliittisen että demokraattisen muutoksen, ja siitä tuli keskeinen väline yhteisen kansakunnan rakentamisessa. Oli monia poliitikkoja ja muita, jotka olivat sitoutuneet oppivelvollisuuden läpimenoon. Erityisesti Mikael Soinisen (Johnsson) katsotaan tehneen ratkaisevia ponnisteluja kyvyllään sovittaa yhteen eri mielipiteet ja siten saada päätöksiä aikaan. Kouluhallituksen pääjohtajana Mikael Soininen ohjasi koulujärjestelmän kehittämistä. Kun hänestä tuli opetusministeri, hän pystyi keskittymään entistä sitkeämmin oppivelvollisuutta koskevan lain säätämiseen. Hän oli myös puheenjohtaja komiteassa, joka laati kansakoulun opetussuunnitelman (1925). Tämä oli voimassa vuoteen 1952 saakka.

Voidaan kysyä, täyttääkö oppivelvollisuus demokraattisten oikeuksien vaatimuksia vai onko se vastoin henkilökohtaista vapautta. Toisaalta demokraattiset oikeudet ovat täysin voimassa vain valtioissa, joissa on demokraattinen päätöksentekojärjestelmä, joissa kansan valitsemat Valtionpäivät päättää koulutuksen tavoitteesta. Se on mm. hinta, jonka meidän on maksettava siitä, että saamme olla osana ja palvella demokraattisesti hallittua kotimaatamme. Meidän on kiitettävä esi-isiämme taistelusta oppivelvollisuuden puolesta.

Suomessa on oppivelvollisuus, muissa maissa koulupakko

Useimmissa Euroopan maissa on pakollinen koulutus. Ruotsissa, kuten Itävallassa ja Saksassa, on koulupakko. Tämä tarkoittaa, että oppilaiden on mentävä kouluun ja osallistuttava siellä järjestettäviin toimintoihin, ellei poikkeuksia myönnetä. Maassamme oppivelvollisuus tarkoittaa sitä, että oppilas voi hankkia tiedot, jotka vastaavat Opetushallituksen määrittelemää perusopetuskurssia muilla tavoin kuin käymällä koulua – esimerkiksi opiskelemalla kotona tai yksityisesti. Kunnan on kuitenkin tarkistettava, että oppilas täyttää oppivelvollisuutensa. Vain harvat valitsevat kotiopetuksen. Vuonna 2020 opiskelijoita oli 501 opiskelijaa (0,09 prosenttia).

Tällöin kunta ei ole velvollinen tarjoamaan palveluja ja etuja, joita on oppilailla, jotka ovat ilmoittautuneet kouluun. Näillä oppilailla ei ole oikeus koulun oppilaiden saamiin tukitoimenpiteisiin, ilmaisiin ​​oppikirjoihin ja opetusmateriaaleihin, ilmaiseen kouluruokaan tai mahdollisesti tarvittavaan koulukyytiin. Kunta voi kieltää opiskelijan koulukuljetukset, jos hän osallistuu yksityisopetukseen.

1990-luvulla oppivelvollisuus ulotettiin myös oppilasryhmiin, jotka aiemmin olivat vapautettuja vammaisuutensa takia. Oppivelvollisuuden merkitystä ei voida yliarvioida. Ilman sitä Suomella ei olisi nykyään korkeasti koulutettua väestöä. Tilastojen valossa maamme on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa eturintamassa positiivisten ilmiöiden suhteen. Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä laaditun luettelon mukaan olemme lukutaitoisimpia ihmisiä maailmassa. Meillä on Euroopan suurin digitaalinen inhimillinen pääoma. Otsikon ”Koulutus ja pääoma” alla Suomi löytyy Euroopan johtavien maiden joukosta. Luettelo on liian pitkä esittää tässä, mutta kaikkien otsakkeiden kohdalla löydämme maamme maailman parhaiden joukosta. Kaikesta tästä meidän on kiitettävä pääasiassa oppivelvollisuutta. 

Karl-Gustav Jossfolk

on pedagogiikan tohtori, opetusneuvos opetushallituksessa, ja oli vastuussa Suomen ruotsinkielisten koulujen siirtymisestä peruskoulujärjestelmään. Lisäksi hän on Ruotsinkielisen kouluhistoriallisen yhdistyksen kunniajäsen, sen entinen hallituksen jäsen ja on kirjoittanut suuren määrän artikkeleita yhdistyksen julkaisussa Skolhistoriskt Arkiv:ssa. Tämä blogi perustuu artikkeliin, jonka kirjottaja julkaisi Vasabladetissa 14.4.2021. Martin Gripenberg on suomentanut tekstin.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s