Monthly Archives: May 2021

Läropliktens 100 års jubileum

I år har det förflutit 100 år sedan det i Finland 1921 stadgades om läroplikt. Genom läroplikten förpliktade alla barn att genomgå folkskolans lärokurs. Den kom också att utgöra en förutsättning för grundskolan. I år har läroplikten dessutom utsträckts till det år den unga blir myndig, vilket utgör en avgörande satsning i strävandena att minska skillnaderna i utbildningsavseende. Avsikten är att garantera att alla unga får åtminstone en yrkesutbildning.

”Varför måste man gå i skola”, frågar eleverna då de känner sig utschasade eller annars är på dåligt humör. Enligt lagen om läroplikt är det inte en skyldighet utan alla har rätt till grundskolans utbildning. Numera är det så självklart att barnen går i skola att ingen ens reflekterar över det. Så har det inte alltid varit. Före folkskolans tid deltog alla i kyrkans hemundervisning. Husfadern ansvarade för att familjemedlemmarna lärde sig de texter som kyrkan krävde. Resultatet kontrollerades vid husförhör, som ofta var skrämmande tillställningar.

Uno Cygnaeus blev folkskolans fader

Om hemmet inte klarade av uppgiften fick klockaren överta ansvaret. Industrin och handeln samt samhällsutvecklingen krävde emellertid en allmän, mer omfattande utbildning. En vändning inträffade då kejsare Alexander II överlät en proposition till senaten om hur man kunde hjälpa kommunerna att grunda skolor på landet. Uno Cygnaeus reagerade på domkapitlet utlåtande och ansåg att dess förslag innebar att folkskolan i praktiken skulle bli en förberedande skola för skriftskolan. Han krävde ”en sann folkupplysning, som allra bäst skyddade folket från osedlighet, laster och brott”.

Folkskolans uppgift var att förutom att befrämja läskunnigheten måste det s.k. ”sämre folket” ha möjlighet att få allmän medborgerlig bildning och undervisas av utbildade lärare. Folket skulle bildas vilket innefattade såväl kunskap som uppfostran. Sedan senaten behandlat ärendet utfärdades en kejserlig kungörelse om grunderna för ordnandet av folkskolundervisningen. Kommunen kunde också få statsbidrag enligt prövning.

Sedan Uno Cygnaeus återvänt från sin studieresa som han gjorde för att skaffa lärdomar från övriga Europa antog senaten hans bearbetade förslag till folkskola och folkskolförordningen utfärdades 1866. Redan på 1910-talet såg man läroplikten som nödvändig ifall man ville åstadkomma en allmän medborgerlig bildning. På grund av många politiska strider trädde förordningen om indelning av alla kommunen i folkskoldistrikt först 30 år senare. Detta gav alla som ville möjlighet att gå i folkskola och det utgjorde förutsättningen för instiftande av läroplikten. Det var ett viktigt beslut för folkskolan. Finland låg långt efter i jämförelse med många stater i Europa. Bland de nordiska länderna hade Danmark fått sin skolstadga 1814, Sverige 1842 och Norge 1848.

Läroplikten stadgades i demokratisk ordning först efter självständigheten

Olika förslag om läroplikt behandlades vid flera lantdagar, men p.g.a. oenighet om lösningsmodellerna förblev frågan länge olöst. Det var först då läget konsoliderats sedan Finland blivit självständigt och inbördeskriget avslutats som politikerna var mogna att fatta nödvändiga beslut, däribland om läroplikten.

Nu hade man kommit så långt att man i stort sett uppfattade sig som ett demokratiskt folk där medborgarna samarbetade och var eniga om de gemensamma värderingarna inklusive behovet av skolplikt för alla. Många ansåg visserligen att reformen skulle bli för kostsam. En annan kvistig fråga var religionsundervisning. Socialdemokraterna ville inte ha religion bland förteckningen över läroämnen och hänvisade till lagen om religionsfrihet medan förespråkarna varnade för sjunkande moral.  Den mest centrala frågan gällde slutligen omfattningen och innehållet i det kunskapsstoff som skulle ingå i den allmänna, enhetliga folkbildningen och som varje medborgare måste tillägna sig för att kravet på läroplikten skulle vara uppfyllt.  Det kunde ske i folkskolan, i hemmet eller på annat sätt.

Elever och lärare i Helgeboda folkskola (Sagalunds museum)

Mikael Soininen drev igenom lagen om läroplikt

Lagstiftningen gällande läroplikten som trädde i kraft den 15 april 1921 åstadkom såväl en politisk som demokratisk förstärkning och blev ett centralt verktyg i det gemensamma nationsbygget. Det fanns många politiker och andra som engagerade sig för läropliktsreformen. I synnerhet anses Mikael Soininen (Johnsson) ha gjort avgörande insatser genom sin förmåga att sammanjämka de olika åsikterna och därigenom åstadkomma beslut. Som överdirektör för skolstyrelsen drev Mikael Soininen på arbetet för att utveckla vårt skolväsende. Då han blev undervisningsminister kunde han ännu ihärdigare inrikta sig på att åstadkomma en lag om läroplikt.  Han var även ordförande i den kommitté som utarbetande läroplanen för landsfolkskolan (1925). Den gällde ända till 1952.

Man kan fråga sig om läroplikten uppfyller kravet på de demokratiska rättigheterna eller om den står i strid med den personliga friheten. Å andra sidan gäller demokratiska rättigheter fullt ut endast i stater med i ett demokratiskt beslutsystem där det av folket valda riksdagen bestämmer om målet för fostran och undervisningen. Det är det pris vi får betala för att tillhöra och tjäna vårt demokratiskt styrda fosterland. Vi ska tacka våra förfäder för att de kämpade och åstadkom läroplikten.

Finland har läroplikt, andra länder skolplikt

De flesta länder i Europa har läroplikt. Sverige har liksom Österrike och Tyskland skolplikt. Det innebär att eleverna måste gå i skola och delta i den verksamhet som anordnas där om inte undantag beviljas. Läroplikten i vårt land innebär att eleven kan skaffa sig de kunskaper som motsvarar den grundläggande utbildningens lärokurs som Utbildningsstyrelsen fastställer på annat sätt än genom att gå i skola – till exempel genom att studera hemma eller privat. Kommunen skall kontrollera att eleven uppfyller läropliktskraven. Endast ett fåtal väljer hemundervisning. År 2020 var antalet 501 elever (0,09 procent).

Kommunen är då inte skyldig att erbjuda de tjänster och förmåner som elever har då de är inskrivna i skolan. De kan inte få de stödåtgärder som skoleleverna får, avgiftsfria läroböcker och läromedel, kostnadsfria skolmåltider och kommunen kan neka eleven skoltransport till privat undervisning.

På 1990-talet utsträcktes läroplikten också till de grupper av elever som på grund av mentala svårigheter tidigare hade varit befriade. Betydelsen av läroplikten kan inte överskattas. Utan den hade Finland inte haft den högt utbildade befolkning landet har i dag. I ljuset av statistik ligger vårt land tillsammans med de övriga nordiska länderna i täten då det gäller positiva fenomen. Enligt den lista som uppgjordes i samband med det självständiga Finlands 100-årsjubileum är vi världens läskunnigaste folk. Vi har det största digitala humankapitalet i Europa. Under rubriken ”Utbildning och kapital” hittar vi Finland bland de ledande länderna i Europa. Listan är för lång för att refereras i sin helhet, men under alla rubriker hittar vi vårt land bland de bästa i världen. Allt detta har vi främst att tacka läroplikten för.

 Karl-Gustav Jossfolk

är pedagogie doktor, undervisningsrådet vid utbildningsstyrelsen med ansvar för den finlandssvenska grundskolan. Därtill är han hedersmedlem i Svenska skolhistoriska föreningen i Finland r.f., tidigare styrelsemedlem och har skrivit ett stort antal artiklar i föreningens publikation Skolhistoriskt Arkiv. Denna blogg bygger på en artikel författaren införde i Vasabladet 14.4.2021

Oppivelvollisuuden 100-vuotisjuhla

Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta siitä, kun Suomessa vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuudesta. Oppivelvollisuus velvoitti kaikkia lapsia suorittamaan kansakoulun oppimäärän. Tämä oli myös peruskoulun edellytys. Tänä vuonna oppivelvollisuutta on laajennettu myös täysi-ikäisyyteen, mikä on ratkaiseva sijoitus pyrkimyksiin vähentää koulutuseroja. Tarkoituksena on varmistaa, että kaikki nuoret saavat vähintään ammatillisen koulutuksen.


“Miksi pitää mennä kouluun”, oppilaat kysyvät, kun he ovat uupuneita tai muuten pahalla tuulella. Oppivelvollisuuslain mukaan koulunkäynti ei ole velvollisuus, vaan jokaisella on oikeus peruskoulutukseen. Nykyään on niin ilmeistä, että lapset käyvät koulua, eikä kukaan edes kyseenalaista sitä. Näin ei ole aina ollut. Ennen kansakoulua kaikki osallistuivat kirkon kotiopetukseen. Kodin päämiehellä oli vastuu siitä, että perheenjäsenet oppivat kirkon vaatimat tekstit. Tulos tarkistettiin kinkereillä, jotka usein koettiin pelottavina tapahtumina.

Uno Cygnaeuksesta tuli peruskoulun isä

Jos koti ei kyennyt hoitamaan tehtävää, lukkarin oli otettava vastuu. Teollisuus ja kauppa samoin kuin yhteiskunnan kehitys edellyttivät kuitenkin yleistä aikaisempaa kattavampaa koulutusta. Käännekohta tapahtui, kun keisari Aleksanteri II luovutti senaatille ehdotuksen siitä, kuinka voitiin auttaa kuntia perustamaan kouluja maalla. Uno Cygnaeus reagoi tuomiokapitulin lausuntoon ja kritisoi sitä siitä, että ehdotus tarkoitti kansakoulun tulevan käytännössä rippikouluun valmistavaksi kouluksi. Hän vaati “todellista yleistä kansansivistystä, joka parhaiten suojelisi ihmisiä moraalittomuudelta, paheilta ja rikoksilta”.

Sen jälkeen, kun Uno Cygnaeus palasi opintomatkaltaan keski-Euroopasta, senaatti hyväksyi hänen laatimansa ehdotuksen kansakoulusta, ja kansakouluasetus annettiin vuonna 1866. Jo 1910-luvulla oppivelvollisuus oli katsottu tarpeelliseksi, jos haluttiin saavuttaa yleistä kansalaissivistystä. Vasta noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin, useitten poliittisten ristiriitojen takia, tuli voimaan asetus kaikkien pitäjien jakamisesta kansakoulupiireiksi. Tämä antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden käydä kansakoulua ja antoi myös edellytyksen oppivelvollisuudelle. Se oli tärkeä päätös kansakoulun kannalta. Suomi oli monta muita eurooppalaisia valtioita paljon jäljessä. Pohjoismaista Tanska oli saanut koulujärjestyksensä

Finland i inklusivetinklusivet 1814, Ruotsi vuonna 1842 ja Norja vuonna 1848.

Oppivelvollisuudesta säädettiin demokraattisessa järjestyksessä vasta itsenäisyyden jälkeen

Useilla valtiopäivillä keskusteltiin monista ehdotuksista koskien oppivelvollisuutta, mutta johtuen erimielisyydet ratkaisumalleista kysymys jäi ratkaisematta pitkään. Vasta kun tilanne vakiintui Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan päättymisen jälkeen, poliitikot olivat valmiita tekemään tarvittavia päätöksiä, mukaan lukien oppivelvollisuudesta.

Nyt oltiin tultu niin pitkälle, että suomalaiset pitivät itseään suurimmaksi osaksi demokraattisena kansana, jossa kansalaiset tekivät yhteistyötä ja sopivat yhteisistä arvoista mukaan lukien oppivelvollisuuden tarpeesta kaikille. Monet pitivät uudistusta kuitenkin liian kalliina. Toinen hankala asia oli uskonnonopetus. Sosiaalidemokraatit eivät halunneet uskontoa oppiaineluetteloon ja viittasivat uskonnonvapauslakiin, kun taas puolestapuhujat varoittivat moraalin heikkenemisestä. Lopuksi keskeisin kysymys koski sellaisen tietomateriaalin laajuutta ja sisältöä, joka olisi osa yleistä, yhtenäistä kansankoulutusta ja joka jokaisen kansalaisen on hankittava oppivelvollisuuden täyttämiseksi. Se voisi tapahtua kansakoulussa, kotona tai muulla tavalla.

Helgebodan kansakoulun oppilaita ja opettaja, Kemiön saarella. (Sagalundin museo)

Mikael Soininen sai oppivelvollisuuslain läpi

Oppivelvollisuutta koskeva lainsäädäntö, joka tuli voimaan 15. huhtikuuta 1921, sai aikaan sekä poliittisen että demokraattisen muutoksen, ja siitä tuli keskeinen väline yhteisen kansakunnan rakentamisessa. Oli monia poliitikkoja ja muita, jotka olivat sitoutuneet oppivelvollisuuden läpimenoon. Erityisesti Mikael Soinisen (Johnsson) katsotaan tehneen ratkaisevia ponnisteluja kyvyllään sovittaa yhteen eri mielipiteet ja siten saada päätöksiä aikaan. Kouluhallituksen pääjohtajana Mikael Soininen ohjasi koulujärjestelmän kehittämistä. Kun hänestä tuli opetusministeri, hän pystyi keskittymään entistä sitkeämmin oppivelvollisuutta koskevan lain säätämiseen. Hän oli myös puheenjohtaja komiteassa, joka laati kansakoulun opetussuunnitelman (1925). Tämä oli voimassa vuoteen 1952 saakka.

Voidaan kysyä, täyttääkö oppivelvollisuus demokraattisten oikeuksien vaatimuksia vai onko se vastoin henkilökohtaista vapautta. Toisaalta demokraattiset oikeudet ovat täysin voimassa vain valtioissa, joissa on demokraattinen päätöksentekojärjestelmä, joissa kansan valitsemat Valtionpäivät päättää koulutuksen tavoitteesta. Se on mm. hinta, jonka meidän on maksettava siitä, että saamme olla osana ja palvella demokraattisesti hallittua kotimaatamme. Meidän on kiitettävä esi-isiämme taistelusta oppivelvollisuuden puolesta.

Suomessa on oppivelvollisuus, muissa maissa koulupakko

Useimmissa Euroopan maissa on pakollinen koulutus. Ruotsissa, kuten Itävallassa ja Saksassa, on koulupakko. Tämä tarkoittaa, että oppilaiden on mentävä kouluun ja osallistuttava siellä järjestettäviin toimintoihin, ellei poikkeuksia myönnetä. Maassamme oppivelvollisuus tarkoittaa sitä, että oppilas voi hankkia tiedot, jotka vastaavat Opetushallituksen määrittelemää perusopetuskurssia muilla tavoin kuin käymällä koulua – esimerkiksi opiskelemalla kotona tai yksityisesti. Kunnan on kuitenkin tarkistettava, että oppilas täyttää oppivelvollisuutensa. Vain harvat valitsevat kotiopetuksen. Vuonna 2020 opiskelijoita oli 501 opiskelijaa (0,09 prosenttia).

Tällöin kunta ei ole velvollinen tarjoamaan palveluja ja etuja, joita on oppilailla, jotka ovat ilmoittautuneet kouluun. Näillä oppilailla ei ole oikeus koulun oppilaiden saamiin tukitoimenpiteisiin, ilmaisiin ​​oppikirjoihin ja opetusmateriaaleihin, ilmaiseen kouluruokaan tai mahdollisesti tarvittavaan koulukyytiin. Kunta voi kieltää opiskelijan koulukuljetukset, jos hän osallistuu yksityisopetukseen.

1990-luvulla oppivelvollisuus ulotettiin myös oppilasryhmiin, jotka aiemmin olivat vapautettuja vammaisuutensa takia. Oppivelvollisuuden merkitystä ei voida yliarvioida. Ilman sitä Suomella ei olisi nykyään korkeasti koulutettua väestöä. Tilastojen valossa maamme on yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa eturintamassa positiivisten ilmiöiden suhteen. Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä laaditun luettelon mukaan olemme lukutaitoisimpia ihmisiä maailmassa. Meillä on Euroopan suurin digitaalinen inhimillinen pääoma. Otsikon ”Koulutus ja pääoma” alla Suomi löytyy Euroopan johtavien maiden joukosta. Luettelo on liian pitkä esittää tässä, mutta kaikkien otsakkeiden kohdalla löydämme maamme maailman parhaiden joukosta. Kaikesta tästä meidän on kiitettävä pääasiassa oppivelvollisuutta. 

Karl-Gustav Jossfolk

on pedagogiikan tohtori, opetusneuvos opetushallituksessa, ja oli vastuussa Suomen ruotsinkielisten koulujen siirtymisestä peruskoulujärjestelmään. Lisäksi hän on Ruotsinkielisen kouluhistoriallisen yhdistyksen kunniajäsen, sen entinen hallituksen jäsen ja on kirjoittanut suuren määrän artikkeleita yhdistyksen julkaisussa Skolhistoriskt Arkiv:ssa. Tämä blogi perustuu artikkeliin, jonka kirjottaja julkaisi Vasabladetissa 14.4.2021. Martin Gripenberg on suomentanut tekstin.