Monthly Archives: April 2021

Talang viktigare än intelligens?

Intelligensmätningen utvecklades under 1900-talet som en statistisk bedömning av människors förstånd. Nu under 2000-talet har man insett dess begränsningar. Därför söker man mer relevanta uttryck för människans genialitet som också beaktar olika specifika intelligensområden.

Varje utbildning har ett mål som det är meningen att alla elever/studerande skall uppnå. Resultatet beror på hur väl målet är definierar och hur väl elevernas/de studerandes förutsättningar har beaktats. Människans förståndsgåvor, dvs. sådant som har att göra med intellektuella sysselsättningar, tankeförmåga och hur man uppfattar omvärlden, utgör en sådan viktig förutsättning.

Psykologerna trodde länge att fysiologiska fenomen som hastigheten hos nervimpulser kunde visa något om olikheter i den intellektuella förmågan. Snart insåg man att hastigheten i olika reflexer inte har något samband med den intellektuella förmågan. Psykologerna vägde och undersökte också hjärnor från mycket begåvade och från obegåvade människor utan att finna någon väsentlig skillnad.

Galton utvecklade statistiska metoder, Binet intelligentestet

Redan på 1860-talet hade Francis Galton funnit att skillnaderna i matematisk begåvning kan studeras ur statistisk synvinkel. Han antog att begåvning var fördelad inom befolkningen ungefär på samma sätt som fysiska skillnader såsom längd och vikt. Från hans dagar har den sociala statistiken växt ut till en imponerade vetenskap och de statistiska metoderna nått en förfining som har gjort dem mångsidigt användbara inom vetenskapen (Gästrin 1962, 9 – 25).

År 1904 ville den franska skolministern få en procedur utvecklad för att identifiera psykiskt efterblivna skolbarn, så att dessa kunde tas ur den normala undervisningen och sättas i specialklass. Meningen var att de inte skulle bromsa de övriga elevernas studier och själva få en för dem bättre anpassad undervisning.

Alfred Binet som hade gjort sig ett namn i sin tidigare forskning på mänskliga förmågor utnämndes till medlem i den kommission som tillsatts av skolministern med uppdraget att utveckla en procedur för att urskilja de efterblivna barnen.

I en bok om intelligenstest gör H.J.Eysenek en jämförelse med termometern. Innan den uppfanns hade man inte sysslat mycket med frågan om värmens natur eller hur värme kunde mätas. Genom de resultat man fick av att mäta värme kunde man småningom bygga upp en teori om värmens natur. På motsvarande sätt menar han att intelligensmätningen har gett oss en uppfattning om intelligensens natur (Eysenek 1963, 12 – 13).

Binet publicerade år 1905 tillsammans med sin medarbetare Theodore de Simon Binet-Simon-intelligensskala. Reviderade versioner publicerades 1908 och 1911, den sista just innan Binets död. Binet-Simonskalan utvecklades vidare av Lewis M. Terman från Stanford University, som tog in det av den tyska psykologen William Stern föreslagna begreppet IQ (intelligenskvot). Termans test lade grunden för det intelligenstest som fortfarande används under namnet Stanford-Binet-intelligensskala.

Under hundra år har intelligens varit ett av de mest studerade, men samtidigt mest kontroversiella områdena inom psykologin. Vissa har sett den som ett genetiskt bestämt drag som väl förutsäger en individs förmåga att tillgodogöra sig utbildning och därmed också en framtida position i samhället. Andra har förnekat innebörden av hela konceptet. Ur folkhälsans synvinkel har intelligens ännu inte studerats mycket, men det är möjligt att den är förknippat med sjukdomar såsom demens, och kan förklara en viktig del av de socioekonomiska ojämlikheterna i hälsa (Gottfredson 2004). 1900-talet kom således att bli ett sekel då man förklarade skillnaderna i elevernas skolframgång och mellan olika människor med skillnader i deras intelligens.

Gauss kurva och intelligenskvoten

Det är inte möjligt att observera intelligens direkt. En viktig utmaning i forskningen är därför att mäta den. Det har diskuterats mycket om vad intelligensproven slutligen mäter och om det alls är möjligt att jämföra intelligensprov utförda vid olika tidpunkter och i olika populationer (Naisser 1996). Galtons upptäckt år 1888 av korrelationskoefficienten revolutionerade statistiken och möjliggjorde utvecklingen av regressionsanalysen och andra mera utvecklade statistiska metoder som har kommit i en nyckelposition då intelligenstesten har utvecklats. Olika intelligensprov kan mäta till synes mycket olika områden, såsom verbal intelligens eller förmåga till resonemang, men man har funnit att dessa vitt skilda områden är starkt korrelerade med varandra.

Galtons elev Karl Pearson utvecklade produktmomentkorrelationen och föreslog att man skulle tillämpa Gauss’ metod med minsta kvadraten för att beakta avvikelsernas storlek. Normaldistributionen enligt Gauss’ kurva ger det stora flertalet människor liknande resultat i testen medan endast ett fåtal får mycket höga eller låga resultat. Korrelationen är emellertid endast en statistisk metod som påvisar variansen, men inte säger något om sambandets art. Korrelationskoefficienten blev sedan grunden för faktoranalysen, med vars hjälp intelligensens olika delområden noggrant har studerats (Gästrin 1962, 9 – 25). 

Olika kurvor för normaldistributionen (Internet)

Den nurådande – men inte enhälliga – uppfattningen är att korrelationen mellan intelligensens delområden beror på en faktor som ligger bakom olika aspekter av intelligens. Denna har kallats allmän intelligens eller g (generell)-faktorn och innebär i stort sätt att den som har hög intelligens på ett område sannolikt också har det på andra områden.  Den tyske psykologen William Stern utvecklade begreppet intelligenskvot (vanligen förkortat IQ för tyska Intelligenz-Quotient. Den utgör en reduktionistisk metod med syftet att kvantifiera intelligens, ge den ett siffervärde. Men debatten beträffande huruvida IQ ens lyckas indikera intelligens har fortsatt.

De högintelligentas samfund

Det förekommer olika omdiskuterade metoder att genom IQ-test försöka fastställa en människas intelligens efter en skala. Skalan är satt så att 100 poäng utgör medelvärdet i en population och övriga värden antas vara normalfördelade. Den högsta uppmätta intelligenskvoten blir enligt denna skala 200 poäng.  Det finns skalor som använder olika standardavvikelse i normalfördelningen, men då standardavvikelsen skiljer mellan testen, blir det svårt att tolka g-faktorn.

Det ironiska är egentligen att intelligenstesten skapades för att fånga upp personer med behov av särskilt stöd pga. intellektuella svårigheter, men nu har det blivit en fråga om hur hög intelligens en människa verkligen kan ha.  För människor med särskilt hög intelligens har grundats en ideell förening vid namn Mensa. Kravet för medlemskap i Mensa är, förutom medlemsavgift, att vederbörande presterar ett resultat bland de översta två procenten av befolkningen på ett standardiserat intelligenstest. Med andra ord ska vederbörande uppnå minst 131 poäng på IQ-skalan.

Det ideella ändamål är så som de formuleras i föreningens stadgar, är:

  • Att identifiera och främja mänsklig intelligens så att den skall kunna komma mänskligheten till godo.
  • Att uppmuntra forskning rörande intelligensens natur, karakteristika och användning.
  • Att skapa intellektuellt och socialt stimulerande betingelser för sina medlemmar.

Ordet mensa är latin och betyder bord. Namnet står för en rundabordsgemenskap där ursprung, ålder, politisk åsikt, utbildning eller social bakgrund är irrelevant. Mensa grundades i England 1946, och har idag ca 100 000 medlemmar över hela världen.

Gardners teori om olika typer av intelligens

Emellertid har det visat sig att med hög intelligenskvot medföljer inte automatiskt hög social status eller utomordentlig framgång i arbetslivet. Sådant kräver också en god anpassning till samhället. Psykologen Howard Gardner utvecklade 1983 en teori om multipla intelligenser. Gardner insåg att människor inte har en generell intelligens som gäller vid alla aspekter av deras liv. Hans teori utvecklades för att dokumentera det faktum att människor har mycket olika typer av intellektuella styrkor och att dessa styrkor starkt påverkar hur barn lär sig och hur människor upplever saker i sina sinnen och använder dem för att visa vad det är som de har förstått.

Om vi ​​alla hade exakt samma typ av sinne och det bara fanns en typ av intelligens, skulle vi kunna lära alla samma sak på samma sätt, bedöma dem på samma sätt, vilket skulle göra bedömningen i hög grad rättvis. Så försöker vi ju också göra i våra skolor. Men när vi förstår att människor har mycket olika slags sinnen, olika typer av styrkor. Vissa människor är bra i att tänka rumsligt, andra i språkligt tänkande, andra åter är väldigt logiska eller måste vara praktiska och utforskar aktivt genom att prova ut saker. Då är utbildning, som behandlar alla på samma sätt, faktiskt den mest orättvisa utbildningen. Skolbildningen plockar ut en typ av sinne, som kunde kallas ”juristprofessorn” – någon som är väldigt språklig och logisk – och säger: ”Om du tänker så här är det, bra, men om du tänker annorlunda, finns det inget utrymme i vårt tåg för dig.”

Gardners teori utgör en kritik av teorin om en standardintelligens, som betonar korrelationen mellan förmågor. Traditionella mått som IQ-test tar dessutom vanligtvis endast hänsyn till språkliga, logiska och rumsliga förmågor. Sedan 1999 har Gardner identifierat åtta olika intelligenser eller förmågor som bör beaktas:

– språklig,

 – logisk-matematisk,

– musikalisk,

– rumslig,

– kroppslig / kinestetisk,

– interpersonell,

 – intrapersonell,

– naturalistisk.

Gardner och hans kolleger har också övervägt ytterligare de två intelligenserna, existentiella och pedagogiska. Många lärare, skoladministratörer och specialpedagoger har inspirerats av Gardners teori om flera intelligenser eftersom det har möjliggjort tanken på att det finns mer än ett sätt att definiera en persons intellekt. Gardners teori har illustrerats i ett utbildningsprojekt med nedanstående bild (Etapas plus, nivel 7 2.1, Unidad 7).

Gardners definition av intelligens har mötts med viss kritik både i utbildningskretsar och inom psykologin. Kanske den starkaste och mest bestående kritiken av hans teori utgår från på dess brist på experimentella bevis. Gardner har svarat att hans teori är helt baserad på empiriska bevis, eftersom han inte tror att experimentella bevis i sig kan ge en teoretisk syntes.

Är intelligens ärftlig eller erfarenhetsbaserad?

Många har diskuterar i vilken utsträckning intelligens ska ses som en ärftlig förmåga eller om det är en förmåga man kan tillägna sig. Inom psykologin skiljer man på intelligens, kreativitet, personlighet och visdom, vilka i vardagsspråket ofta alla täcks med ordet intelligens. Det har gjorts många undersökningar som syftar till att ta reda på hur stor del av skillnaden i intelligens mellan olika människor som beror på ärftliga faktorer. När det handlar om människor av liknande härkomst och uppväxtförhållanden så brukar resultatet för ärftligheten bli någonstans mellan 50 och 70 % dvs. rätt slumpmässigt.

Teorin om multipla intelligenser ser kognitiv förmåga som en grupp av färdigheter, talanger och mentala förmågor som har fått stå för begreppet ”intelligens”. I årtionden har människor upplevt intelligens som en enda mental funktion som bestämde vår förmåga att lösa problem, särskilt gällande logisk matematik.

Gardner konstaterar att det finns vissa typer av intelligens som är relaterade till akademisk framgång, men andra som är lika viktiga men åtminstone inte relaterade till den på det sätt som intelligens traditionellt har mätts. Den akademiska faktorn är uppenbarligen inte den bästa indikatorn på hur långt en människa kommer att gå. Det finns människor som får höga poäng på traditionella intelligenstest, men som inte har någon kunskap överhuvudtaget när det gäller relationer och därför inte alls klarar sig i vårt samhälle.  Mot den bakgrunden borde man diskutera det kloka i regeringens ambition att ca. 50 % av årsklassen inom en nära framtid borde uppnå akademisk kompetens. Att vara framgångsrik i affärer eller idrott kräver också intelligens. Men vi använder en annan typ av intelligens på varje enskilt område. Varken bättre eller sämre, bara annorlunda. För att uttrycka det på ett annat sätt så är den kända vetenskapsmannen Einstein inte mer eller mindre intelligent än den synnerligen framgångsrika affärsmannen Elon Musk.

Gardner definierar intelligensen som en förmåga. Det innebär något som kan utvecklas. Ingen elitidrottare kommer till toppen utan träning oavsett hur bra naturlig förmåga hen kan ha. Det samma gäller matematiker, poeter eller känslomässigt intelligenta människor. Det var inte länge sen intelligensen sågs som medfödd och oföränderlig. Som en följd av detta utbildade man inte förr mentalt bristande människor eftersom det sågs som meningslöst.

Forskare har emellertid inte hittat några entydigabevis på att det finns någon medfödd förmåga överhuvudtaget. Ingen är född till kirurg, stjärnadvokat, stavhoppare eller kompositör, ingen blir framgångsrik utan många timmars hårt arbete, även om hen lyckas hitta en medfödda talang. Talangjägare räknar med en ”10 000 timmarsregel”, som säger att genom hängiven, intensiv övning i minst 10 000 timmar kan nästan vem som helst bli riktigt duktig inom ett område. Talangen kan alltså vara medfödd, men förmågan att dra nytta av den bygger mycket på motivation och viljan att göra något av den. 10 000 timmar innebär en mångårig utveckling av daglig träning som är rimligt hänsynslös till de närståendes behov. Man kan bara hoppas att de förstår att värdera personens hängivenhet. Med bara två timmars målmedveten daglig träning under ett år har man ännu långt till gränsen 1 000 timmar/år för att inte tala om totalt 10 000 timmar.

Begreppet Talang

Under 2000-talet har begreppet talang seglat upp som konkurrent till begreppet intelligens. Talang kan upplevas som ett otydligt begrepp då en entydig definition av begreppet saknas. Synonymer till ordet talang är fallenhet, begåvning, färdighet, medfödd förmåga, gåva, anlag, ådra, löfte, lovande person, specialbegåvning. Den gamla myten om att talang är en ”medfödd gåva från gud” är en otroligt förlegad syn som hör hemma möjligtvis på 1700-talet. Idag behövs en helt ny och modern definition av begreppet talang!

Charlotte Hågårds definition av talang är ”en medfödd lätthet att tillägna sig en specifik förmåga eller färdighet”. Men bara för att den inre potentialen finns är det ingen garanti för att individen når en hög nivå. Vi tror ofta att de förmågor vi kategoriserar som talanger upptäcks tidigt om de är medfödda, men idag visar forskningen att väldigt lite är medfött, vilket gör begreppet talang ännu mer komplicerat att definiera.

Den nya tidens syn på talang är utmanande, inte bara intellektuellt utan även andligt, moraliskt och psykologiskt. Den kräver ett gigantiskt steg i sättet att betrakta individens förmåga, den kräver en omvärdering av individens tillgångar och tillkortakommanden ur ett biologiskt, kulturellt, ekonomiskt och familjestyrt perspektiv. Enligt det gamla arv- och miljöparadigmet är arv något vi inte kan påverka, medan miljö är något som beror på våra omständigheter. Med det nya talangtänket har alla idag en chans att påverka sin förmåga att nå sin potential, oavsett vilken miljö hen kommer ifrån eller vilket arv hen har med sig.  I princip betyder det att alla människor har en förmåga att utveckla en specifika talang.

Intelligensforskningen visar på att det skulle kunna finnas en generell faktor som gör att den som är duktig på ett område också är det på många andra. Begreppet talang talar ett annat språk eftersom talang oftast begränsar sig till ett rätt snävt område, en viss färdighet som personen ifråga är särskilt duktig på. Intelligens och talang är inte varandra uteslutande begrepp, utan talang kan ses som specialintelligens på ett begränsat område. En orsak till att använda begreppet talang istället för begreppet begåvning är att det senare är så fast knutet till det tidigare begreppet IQ.

Talangutveckling har blivit en modefluga och genererar resurser särskilt inom idrotten, men också på många andra områden. Det finns flera universitet bla. Linnéuniversitetet i Sverige som ordnar utbildning av handledare, coacher, som kan hjälpa elever och studerande att utveckla sin talang.

På finskspråkigt håll har talangutvecklingen i Finland främst förekommit inom idottsvärlden. Den har utvecklats bla. av Idrottsakademin, Sports Academy, som är ett regionalt nätverk som inkluderar utbildningsinstitutioner (gymnasier, och yrkesinriktade skolor på andra stadiet samt högskolor), idrottsklubbar och expertorganisationer. Med hjälp av en Idrottsakademi kan en idrottare kombinera träning och utbildning i sitt dagliga liv.

Gardners teori kanske ännu inte hunnit tränga djupare in i det pedagogiska tänkandet inom allmänundervisningen, men den har nog mött en viss förståelse också där. Så har utbildningsstyrelsen en hel del material på finska på sidan https://www.oph.fi/fi/kehittaminen/taitavaa-oppilasta-tukeva-opetus. På den svenskspråkiga sidan i Finland lägger man nu huvudvikten vid elever med särskild begåvning. Vid Åbo Akademi har Maria Siffrén-Wiklund skrivit en avhandling i specialpedagogik om särskilt begåvade elever.

Källor:

Bryman, Alan (2018). Samhällsvetenskapliga metoder (Upplaga 3).

Eysenek H.J. Är ni intelligent? Halmstad 1963.

Gardner Howard: Frames of Mind: The Theory of Multiple Intelligences.1983

Gardner Howard https://www.edutopia.org/multiple-intelligences-howard-gardner-video

Gottfredson L. D.: Circumscription and compromise: A developmental theory of occupational aspirations. Journal of Counseling psychology, 1981

Gästrin Jan: Den svårfångade intelligensen, Uppsala 1962.

Hågård Charlotte: Jobbsökarboken: 12 snabba steg till ditt nya jobb

McClure, Sean ”Intelligence, Complexity, and the Failed “Science” of IQ”. Medium. 

Nationalencyklopedin. Bd 2. Höganäs: Bra böcker. 1990, 1992.

Psychological Testing, 6th ed., Robert M. Kaplan och Dennis P. Saccuzzo, Thomson Custom Publishing 2005.

Sackeim, Harold (13 april 1992). ”Effects of major depression on estimates of intelligence”. Journal of Clinical and Experimental Neuropsychology “14” (2): ss. 268–88.

Siffrén-Wiklund Maria: Den särskilt begåvade eleven i skolan Behov av stöd och differentierade arbetssätt, 2020.

Taleb, Nassim Nicholas (28 december 2019). ”IQ is largely a pseudoscientific swindle” . Medium.

Wikipedia: intelligens, talang

World Economic Forum: ”How has intelligence testing changed throughout history?”.

Martin Gripenberg

Talentti tärkeämpi kuin älykkyys?

Älykkyyden mittaamista kehitettiin 1900-luvulla tilastollisena arviointina ihmisen ymmärryksestä. Nyt, 2000-luvulla, sen rajoitukset on huomioitu. Siksi etsitään merkityksellisempiä ilmauksia ihmisen neroudesta, jotka myös huomioivat useita erityisälykkyysalueita.

Jokaisella koulutuksella on tavoite, joka kaikkien oppilaiden/opiskelijoiden on tarkoitus saavuttaa. Tulos riippuu siitä, kuinka hyvin tavoite on määritelty ja kuinka hyvin oppilaiden/opiskelijoiden edellytykset on otettu huomioon. Ihmisen ymmärryksen lahjat, ts. asiat, jotka liittyvät älyllisiin harrastuksiin, ajattelukykyyn ja siihen, miten ihminen ymmärtää ulkomaailman, muodostavat sellaisen edellytyksen.

Psykologit uskoivat kauan, että fysiologiset ilmiöt, kuten hermoimpulssien nopeus, voisivat osoittaa jotain älyllisten kykyjen eroista. Huomattiin kuitenkin, että eri refleksien nopeudella ei ole mitään tekemistä henkisen kyvyn kanssa. Psykologit punnitsivat ja tutkivat kliinisesti myös erittäin lahjakkaiden ja lahjattomien ihmisten aivoja löytämättä merkittävää eroa

Galton kehitti tilastollisia menetelmiä, Binet älykkyystestit

Jo 1860-luvulla Francis Galton oli havainnut, että matemaattisten kykyjen eroja voidaan tutkia tilastollisesta näkökulmasta. Hän oletti, että lahjakkuus jakautuu väestön keskuudessa samalla tavalla kuin fyysiset erot, kuten pituus ja paino. Sosiaalitilastoista on muinaisista ajoista lähtien kasvanut vaikuttava tiede, ja tilastomenetelmät ovat saavuttaneet hienostuneisuuden, joka on tehnyt niistä monipuolisia tieteessä (Gästrin 1962, 9-25).

Vuonna 1904 Ranskan opetusministeri halusi kehittää menettelyn henkisesti hidastuneiden koululaisten tunnistamiseksi, jotta heidät voitaisiin poistaa normaalista koulutuksesta ja sijoittaa erityisluokkaan. Tarkoituksena oli, että he eivät hidastaisi muiden oppilaiden opintoja ja saisivat itse opetuksen, joka olisi paremmin sopeutettu heille.

Alfred Binet, joka oli tehnyt itseään tunnetuksi aikaisemmissa tutkimuksissaan koskien ihmisten kykyjä, nimitettiin opetusministerin koottuun komissioon jäseneksi. Komission tehtävänä oli kehittää menettely, jolla voitaisiin erottaa jälkeenjääneet lapset.

Kirjassa älykkyystesteistä Eysenek vertailee älykkyyden mittaamista lämmön mittaamiseen. Ennen lämpömittarin keksimistä ei ollut paljon mietitty lämmön luonnetta tai sitä, kuinka lämpöä voitaisiin mitata. Lämmön mittaamisesta saatujen tulosten avulla voitiin lopulta rakentaa teoria lämmön luonteesta. Hänen mielestään älykkyyden mittaaminen on vastaavalla tavalla antanut meille käsityksen älykkyyden luonteesta. (Eysenek 1963, 12–13)

Binet julkaisi vuonna 1905 yhteistyökumppaninsa Theodore de Simonin kanssa Binet-Simon-älykkyysasteikon. Tarkistetut versiot julkaistiin vuosina 1908 ja 1911, viimeinen juuri ennen Binetin kuolemaa. Binet-Simon-asteikkoa kehitti edelleen Lewis M.Terman Stanfordin yliopistosta, joka esitteli myös saksalaisen psykologin William Sternin ehdottaman älykkyysosamäärän (älykkyysaste). Termanin testi loi perustan älykkyyskokeeseen, jota käytetään edelleen nimellä Stanford-Binet Intelligence Scale.

Sadan vuoden ajan älykkyys on ollut yksi psykologian tutkituimmista, mutta samalla kiistanalaisimmista aloista. Jotkut ovat pitäneet sitä geneettisesti määriteltynä piirteenä, joka ennustaa hyvin yksilön kyvyn omaksua koulutusta ja siten myös hänen tulevan asemansa yhteiskunnassa. Toiset ovat kiistäneet koko käsitteen merkityksen. Kansanterveyden näkökulmasta älykkyyttä ei ole vielä tutkittu paljon, mutta on mahdollista, että siihen liittyy  sairauksia kuten dementiaa, ja se voi selittää tärkeän osan terveyden sosioekonomisesta eriarvoisuudesta (Gottfredson 2004). 1900-luvusta tuli näin vuosisata, jolloin oppilaiden/opiskelijoiden menestyminen koulussa ja ihmisten väliset erot yleensä selitettiin heidän älykkyydellään.

Gaussin käyrä ja älykkyysosamäärä

Älyä ei ole mahdollista tarkkailla suoraan. Tärkeä haaste tutkimuksessa on sen vuoksi sen mittaaminen. Paljon on keskusteltu siitä, mitä älykkyystestit lopulta mittaavat ja onko eri aikoina ja eri populaatioissä suoritetut älykkyyskokeet vertailukelpoisia (Naisser 1996). Galtonin vuonna 1888 löytämä korrelaatiokerroin mullisti tilastot ja mahdollisti regressioanalyysin ja muiden kehittyneempien tilastomenetelmien kehittämisen. Nämä ovat tulleet olemaan avainasemassa älykkyystestien kehittämisessä. Eri älykkyystesteilla voidaan mitata näennäisesti hyvin erilaisia ​​alueita, kuten sanallinen älykkyys tai päättelykyky, mutta on todettu, että nämä alueet vahvasti korreloivat toistensa kanssa.

Galtonin opiskelija Karl Pearson kehitti korrelaatiokertoimen ja ehdotti Gaussin pienimmän neliösumman menetelmän soveltamista poikkeamien suuruuden huomioon ottamiseksi. Gaussin käyrän mukainen normaalijakauma antaa suurimmalle osalle ihmisiä samanlaisia ​​tuloksia testeissä, kun taas vain harvat saavat erittäin korkeita tai matalia tuloksia.

Korrelaatio on kuitenkin vain tilastollinen menetelmä, joka osoittaa varianssin, mutta ei kerro mitään suhteen luonteesta. Korrelaatiokertoimesta tuli sitten faktorianalyysin perusta, jonka avulla älykkyyden eri osa-alueita on tutkittu huolellisesti (Gästrin 1962, 9-25).

 

Eri käyrät normaalijakaumalle (Internet)

Nykyinen vallitseva – mutta ei yksimielinen – näkemys on, että älykkyysalueiden välinen korrelaatio riippuu älykkyyden eri näkökohtien taustalla olevasta tekijästä. Tätä on kutsuttu yleiseksi älykkyydeksi tai g (general) tekijäksi, ja se tarkoittaa pitkälti sitä, että niillä, joilla on korkea älykkyys yhdellä alueella, on todennäköisesti sitä myös muilla alueilla. Saksalainen psykologi William Stern kehitti älykkyysosamäärän, suomen kielessä lyhennettynä ÄO. Se on pelkistävä menetelmä, jonka tarkoituksena on kvantifioida älykkyys, antaa sille numeroarvo. Mutta keskustelu siitä, onnistuuko älykkyysosamäärä edes osoittamaan älykkyyttä, on jatkunut.

Yhteiskunnan äärimmäisen älykkäitä

On olemassa erilaisia ​​kiistanalaisia ​​menetelmiä, joilla yritetään määrittää henkilön älykkyys asteikossa. Asteikko on asetettu siten, että 100 pistettä on populaation keskiarvo ja muiden arvojen oletetaan olevan normaalijakauman mukaisia. Tämän järjestelmän mukaan suurin mitattava älykkyysosamäärä on 200 pistettä. On olemassa erilaisia ​​asteikoita, joissa normaalijakaumassa käytetään erilaisia ​​standardipoikkeamia, mutta koska keskihajonta eroaa, g-tekijän tulkitseminen on vaikeaa.

Ironista on, että älykkyystesti luotiin huomioimaan ihmisiä, joilla on erityistarpeita älyllisten vaikeuksiensa takia, mutta nyt tästä on tullut kysymys siitä, kuinka korkea älykkyys ihmisellä voi todella olla. Erityisen korkean älykkyyden omaaville ihmisille on perustettu voittoa tavoittelematon järjestö Mensa. Mensa-jäsenyyden edellytys on, jäsenmaksun lisäksi, että kyseinen henkilö saa tuloksen väestön kahden parhaan prosentin joukossa standardoidussa älykkyystestissä. Toisin sanoen henkilön on ÄO-asteikolla saavutettava vähintään 131 pistettä ÄO-mittakaavalla.

Yhdistyksen voittoa tavoittelemattomat tarkoitukset ovat, kuten säännöissä on määritelty:

  • Tunnistaa ja edistää ihmisen älykkyyttä, jotta se voi hyödyttää ihmiskuntaa.
  • Edistää älykkyyden luonnetta, ominaisuuksia ja käyttöä koskevaa tutkimusta.
  • Luoda jäsenilleen älyllisesti ja sosiaalisesti kannustavia olosuhteita.

Sana mensa on latina ja tarkoittaa pöytää. Nimellä viitataan pyöreän pöydän yhteisöä, jossa alkuperällä, iällä, poliittisella mielipiteellä, koulutuksella tai sosiaalisella taustalla ei ole merkitystä. Mensa perustettiin Englannissa vuonna 1946, ja sillä on tällä hetkellä noin 100 000 jäsentä maailmanlaajuisesti.

Gardnerin teoria erilaisista älykkyyksistä

On kuitenkin osoitettu, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti johda korkeaan sosiaaliseen asemaan tai erityiseen menestykseen työelämässä. Siinä edellytetään myös hyvää sopeutumista kyseessä olevaan yhteiskuntaan. Vuonna 1983 psykologi Howard Gardner kehitti moniälykkyysteoriansa. Gardner tajusi, että ihmisillä ei ole yleistä älykkyyttä, joka soveltuu heidän elämänsä kaikkiin tilanteisiin. Hänen teoriansa kehitettiin dokumentoimaan tosiasia, että ihmisillä on hyvin erityyppisiä älyllisiä vahvuuksia ja että nämä vahvuudet vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten lapset oppivat ja miten ihmiset kokevat asioita mielessään, ja käyttävät niitä osoittamaan, mitä he ovat ymmärtäneet.

Jos meillä kaikilla olisi täsmälleen saman tyyppinen mieli ja olisi vain yksi älykkyys, voisimme kaikki oppia saman asian samalla tavalla, arvioida ihmisiä samalla tavalla, mikä tekisi arvioinnista erittäin oikeudenmukaisen. Näinhän yritämmekin tehdä kouluissamme. Mutta kun ymmärrämme, että ihmisten mieli on hyvin erilainen eri ihmisillä ja koemme ​​aistejamme hyvin eri tavalla, meillä on erityyppisiä vahvuuksia. Jotkut ihmiset ovat hyviä ajattelemaan spatiaalisesti, toisilla hyvä kielellinen ajattelu, toiset ovat hyvin loogisia tai he ovat käytännöllisiä ja tutkivat aktiivisesti asioita kokeilemalla. Siten koulutus, joka kohtelee kaikkia samalla tavalla, on itse asiassa kaikkein epäoikeudenmukaisin koulutus. Koulusivistys valitsee mielentyypin, jota voidaan kutsua “juristiprofessoriksi” – joku, joka on hyvin kielellinen ja looginen ja sanoo: “Jos ajattelet näin, hienoa, mutta jos ajattelet toisin, sinulla ei ole tilaa junassamme.”

Gardnerin teoria on kritiikki standardin älykkyyden teoriaa kohtaan, joka korostaa kykyjen välistä korrelaatiota. Perinteisissä toimenpiteissä, kuten ÄO-testeissä, otetaan yleensä huomioon vain kielelliset, loogiset ja spatiaaliset kyvyt. Vuodesta 1999 lähtien Gardner on tunnistanut kahdeksan erilaista älykkyyttä tai kykyä:


– kielellinen,

– loogis-matemaattinen,

– musikaalinen,

– tilaa koskeva,

– fyysinen / kinesteettinen,

– ihmissuhdetta koskeva,

– ihmisen sisäinen,

– naturalistinen.


Gardner ja hänen kollegansa ovat näiden lisäksi tarkastelleet eksistentiaalista ja pedagogista älykkyyttä. Monet koulumiehet ja -naiset ovat innostuneet Gardnerin moniälykkyys-teoriasta, koska se on mahdollistanut ajatuksen siitä, että on olemassa enemmän kuin yksi tapa määritellä ihmisen älyä. Gardnerin teoriaa on havainnollistettu koulutusprojektissa seuraavalla kuvalla.

Kuva: Edinumen: Etapas plus, nivel 7 2.1, Unidad 7.

Gardnerin tapa määritellä älykkyyttä on saanut kritiikkiä sekä koulutuspiireissä että psykologeilta. Ehkä vahvin ja kestävin kritiikki hänen teoriaansa kohtaan perustuu siihen, ettei se perustuu kokeellisiin todisteisiin. Gardner on vastannut, että hänen teoriansa sen sijaan perustuu kokonaan empiirisiin todisteisiin, koska hän ei usko, että kokeelliset todisteet itsessään voivat tarjota teoreettisen synteesin.

Onko älykkyys perinnöllinen vai kokemuksiin perustuva?

Monet ovat keskustelleet siitä, missä määrin älykkyys tulisi nähdä perinnöllisenä kykynä vai onko se kyky, jonka voi hankkia. Psykologiassa tehdään ero älykkyyden, luovuuden, persoonallisuuden ja viisauden välillä, josta jokapäiväisessä kielessä usein käytetään sana äly. On tehty monia tutkimuksia, joiden tarkoituksena on selvittää, kuinka suuri osa älykkyydestä johtuu perinnöllisistä tekijöistä. Kun on kyse samanlaista alkuperää olevista ja kasvavista ihmisistä, tuloksen perinnöllisyyden osalta yleensä on todettu olevan noin 50 – 70 % eli aika satunnaiseksi.

Moniälykkyyden teoria näkee kognitiivisen kyvyn ryhmänä lahjakkuuksia, fyysisiä ja henkisiä kykyjä, taitoja ja talentteja, joille on annettu termi “äly”. Vuosikymmenien ajan ihmiset ovat kokeneet, että älykkyys oli sellainen henkinen toiminto, joka määrittää kykymme ratkaista ongelmia, erityisesti loogisessa matematiikassa.Gardner toteaa, että on joitain älykkyystyyppejä, jotka liittyvät akateemiseen menestykseen, mutta toisia, jotka ovat yhtä tärkeitä, mutta eivät liity siihen, ainakaan tavalla, jolla älykkyyttä on perinteisesti mitattu. Akateeminen tekijä ilmeisesti ei ole paras indikaattori siitä, kuinka pitkälle henkilö pääsee. On ihmisiä, jotka saavat korkeat pisteet perinteisissä älykkyystesteissä, mutta jotka eivät lainkaan ymmärrä rakentaa sosiaalisia suhteita eivätkä sen takia menesty yhteiskunnassamme. Tätä taustaa vasten on keskusteltavissa hallituksemme viisaus pyrkimyksessä, että lähitulevaisuudessa n. 50 % vuosiluokan oppilaista tulisi saavuttaa akateeminen pätevyys. Menestyminen liiketoiminnassa tai urheilussa vaatii myös älykkyyttä. Mutta sinä käytetään eri tyyppistä älykkyyttä kuin akateemisella alalla. Ei parempaa eikä huonompaa, vain erilaista. Toisin sanoen tunnettu tiedemies Einstein ei ollut enemmän tai vähemmän älykäs kuin hyvin etevä liikemies Elon Musk.

Gardner määrittelee älykkyyden kyvyksi. Tämä tarkoittaa, että sitä voidaan kehittää. Yksikään huippu-urheilija ei pääse huipulle ilman harjoittelua riippumatta siitä kuinka hyvä heidän luonnollinen kykynsä on. Sama koskee matemaatikkoja, runoilijoita tai emotionaalisesti älykkäitä ihmisiä. Vielä vähän aikaa sitten älykkyyttä pidettiin luontaisena ja muuttumattomana. Tämän seurauksena aikaisemmin ei koulutettu henkisesti vajavaisia ​​ihmisiä, koska sen katsottiin olevan hyödytöntä.

Tutkijat eivät ole löytäneet yksiselitteisiä todisteita siitä, että synnynnäisiä kykyjä olisi lainkaan. Kukaan ei ole syntynyt kirurgiksi, tähtilakieheksi, seiväshyppääjäksi tai säveltäjäksi, kukaan ei onnistu ilman monien tuntien kovaa työtä, vaikka onnistuukin löytämään synnynnäisen erityislahjakkuutensa. kykyjenmetsästäjät puhuvat “10 000 tunnin säännöstä”, jonka mukaan vähintään 10 000 tunnin omistautuneen intensiivisen harjoittelun avulla melkein kuka tahansa voi tulla todella hyväksi alallaan. Kyky voi siis olla luontainen, mutta kyky hyödyntää lahjakkuuttaan perustuu suurelta osin motivaatioon ja halukkuuteen tehdä jotain sen hyväksi. 10 000 tuntia tarkoittaa päivittäisen koulutuksen pitkäaikaista kehittämistä, joka on kohtuullisen armoton lähipiirin tarpeita ajatellen. Voi vain toivoa, että he arvostavat henkilön omistautuneisuutta. Vain kahdella tunnilla tarkoituksenmukaista päivittäistä harjoittelua vuodessa, jää vielä pitkä tie kuljettavaksi 1 000 tunnin vuosirajaan, puhumattakaan yhteensä 10 000 tunnista.

Talentian käsite

2000-luvulla käsite talentia on noussut kilpailijaksi älykkyyden käsitteelle. Kyky voidaan ymmärtää epäselväksi käsitteeksi, koska käsitteelle ei ole yksiselitteistä määritelmää. Synonyymeja sanalle talentia ovat kyky, taito, lahja, lupaus, erityislahjakkuus. Vanha myytti siitä, että lahjakkuus on “Jumalan luontaista ​​lahjaa”, on uskomattoman vanhentunut näkemys, joka mahdollisesti kuuluu 1700-luvulle. Nykyään tarvitaan täysin uusi ja moderni määritelmä talentian käsitteelle!

Charlotte Hågård määrittelee talentian “synnynnäiseksi helppoudeksi hankkia tietty kyky tai taito”. Mutta vain siksi, että sisäinen potentiaali on olemassa, ei voida taata, että yksilö saavuttaa korkean tason. Uskomme usein, että kyvyt, jotka luokittelemme talentiaksi, löydetään jo varhain, jos ne ovat synnynnäisiä, mutta nykyään tutkimukset osoittavat, että hyvin vähän on synnynnäistä, mikä tekee käsiteestä talentia entistä monimutkaisemman määritellä.

Uuden aikakauden näkemys talentiasta on haastava paitsi älyllisesti myös henkisesti, moraalisesti ja psykologisesti. Se vaatii valtavan askeleen kohti yksilön kykyjen tarkastelua, se vaatii yksilön ominaisuuksen ja puutteiden uudelleenarviointia biologisesta, kulttuurisesta, taloudellisesta ja perheen ohjaamasta näkökulmasta. Vanhan perintö- ja ympäristöparadigman mukaan perintö on asia, johon emme voi vaikuttaa, kun taas ympäristö on jotain, joka riippuu olosuhteistamme. Uuden talentia-ajattelun myötä jokaisella on mahdollisuus saavuttaa potentiaalinsa riippumatta siitä, mistä ympäristöstä hän tulee tai mikä perintö hänellä on. Periaatteessa kaikilla ihmisillä silloin pitäisi olla kyky kehittää talentiataan

Älykkyystutkimus osoittaa, että voisi olla olemassa yleinen tekijä, joka tarkoittaa, että ne, jotka ovat hyviä yhdellä alueella, ovat hyviä myös monilla muilla. Talentia-käsite on toista mieltä, koska talentia rajoittuu yleensä melko kapeaan alueeseen, tiettyyn taitoon, jossa kyseinen henkilö on erityisen hyvä. Älykkyys ja talentia eivät ole toisiaan poissulkevia käsitteitä, vaan talentia voidaan nähdä erityisälynä rajoitetulla alueella. Yksi syy talentia-käsitteen käyttämiseen lahjakkuuden sijasta on, että jälkimmäinen on tiiviisti yhdistetty aikaisempaan ÄO- käsitteeseen.

Kykyjen kehittämisestä on tullut villitys ja se tuottaa resursseja erityisesti urheilun kehittämisessä, mutta myös monilla muilla alueilla. On yliopistoja kuten Linné-yliopisto Ruotsissa, joka kouluttaa valmentajia (coach), joka voi auttaa oppilaita ja opiskelijoita kehittämään talenttiaan.

Suomenkielisellä puolella talentian kehittäminen on tapahtunut pääasiassa urheilumaailmassa. Mm. urheiluakatemia Sports Academy on kehittänyt sitä. Sillä on alueellinen verkosto, johon kuuluu oppilaitoksia (korkeakouluja ja toisen asteen ammattikouluja sekä korkeakouluja), urheiluseuroja ja asiantuntijaorganisaatioita. Urheiluakatemian avulla urheilija voi yhdistää harjoittelun ja koulunkäynnin jokapäiväisessä elämässään.

Gardnerin teoria ei ehkä ole vielä tunkeutunut syvemmin pedagogiseen ajatteluun suomenkielisissä piireissä yleissivistävässä opetuksessa, mutta se on ilmeisesti saavuttanut jonkinlaista ymmärrystä myös siellä. Opetushallituksella on myös paljon suomenkielistä materiaalia sivulla https://www.oph.fi/fi/kehittaminen/taitavaa-oppilasta-tukeva-opetus. Suomen ruotsinkielisillä puolella pääpaino on nyt erityislahjakkailla oppilailla. Åbo Akademin yliopistossa Maria Siffrén-Wiklund on kirjoittanut erikoisopetuksen väitöskirjan erityisen lahjakkaista oppilaisista.

Lähteitä:

Bryman, Alan (2018). Samhällsvetenskapliga metoder (Upplaga 3).

Eysenek H.J. Är ni intelligent? Halmstad 1963.

Gardner Howard: Frames of Mind: The Theory of Multiple Intelligences.1983

Gardner Howard https://www.edutopia.org/multiple-intelligences-howard-gardner-video

Gottfredson L. D.: Circumscription and compromise: A developmental theory of occupational aspirations. Journal of Counseling psychology, 1981

Gästrin Jan: Den svårfångade intelligensen, Uppsala 1962.

Hågård Charlotte: Jobbsökarboken: 12 snabba steg till ditt nya jobb

McClure, Sean ”Intelligence, Complexity, and the Failed “Science” of IQ”. Medium.

Nationalencyklopedin. Bd 2. Höganäs: Bra böcker. 1990, 1992.

Psychological Testing, 6th ed., Robert M. Kaplan and Dennis P. Saccuzzo, Thomson Custom Publishing 2005.

Sackeim, Harold (13 april 1992). ”Effects of major depression on estimates of intelligence”. Journal of Clinical and Experimental Neuropsychology “14” (2): ss. 268–88.

Siffrén-Wiklund Maria: Den särskilt begåvade eleven i skolan Behov av stöd och differentierade arbetssätt, 2020.

Taleb, Nassim Nicholas (28 december 2019). ”IQ is largely a pseudoscientific swindle” . Medium.

Wikipedia: intelligens, talang

World Economic Forum: ”How has intelligence testing changed throughout history?”.