Onko oppivelvollisuusuudistus järkevää?

Ensimmäinen merkittävä oppivelvollisuusmääräys toteutettiin vuonna 1921, jolloin määrättiin oppivelvollisuus kaikille 7 – 13-vuotiaalle lapsille. Tämä kattoi silloin koko kuusivuotisen kansakoulun. Siirryttäessä peruskouluun 1970-luvulla oppivelvollisuutta jatkettiin yhdeksänvuotisen peruskoulun loppuun asti tai enintään lapsen 17-vuotissyntymäpäivään. Siitä lähtien koulutusjärjestelmä on kehittynyt monilta osin. Kehitystä on tapahtunut erityisesti siinä mitä alettiin kutsumaan toisen asteen koulutukseksi, eli lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa.

Lisäksi työvoimaviranomaisten koulutus on edelleen täydentänyt koulutusmahdollisuuksia. Vuonna 2018 Sipilän hallitus teki päätöksen uudesta Työvoimakoulutuksen rahoitusmallista 10. Tämä tuli voimaan vuoden 2019 alusta ja mahdollisti laajennetun oppisopimuskoulutuksen työntekijöitä tarvitseville työnantajille. Uudistus merkitsi, että työntekijän kyky suorittaa työtä ammatillisten kokeiden tietämyksen avulla tuli ratkaisevaksi eikä enää koulutusjakson aika. Opiskelijoille annettiin mahdollisuus erikoistua ammatillisella alallaan. Pääasiallinen hakumenettely koulutukseen tapahtuu jatkuvasti, mutta siihen voi hakea myös yhteishaun kautta. Kaikille opiskelijoille laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, joka sisältää myös ohjaus- ja tukipalvelut. Opintojen on tapahduttava joustavasti sekä työpaikalla, oppilaitoksessa että aikaisempaa enemmän virtuaaliympäristöissä.

Mahdollistamalla tällä tavalla koulutuksen ulkoistamisen yrityksille syntyy kuitenkin riski, että osa ammatillisesta koulutuksesta tulee niin kapeaksi, että joidenkin opiskelijoiden mahdollisuudet vaihtaa työpaikkaa saattavat supistua merkittävästi. Koulutus tapahtuu lähinnä työnantajien tarpeen mukaan useimmiten suomen kielellä. Huomioitava on kuitenkin tendenssi yhä enemmän eriyttää koulutusta toisella koulutusasteella tarkoituksena laajentaa koulutusta mahdollisimman suurelle osalle vuosiluokkia.

Nykyisen hallituksen ohjelma sisältää vasemmistoliiton vaatimuksen oppivelvollisuuden jatkamisesta 18 vuoteen. Toisen asteen erottelu voi johtaa yhtä suuriin koulutuseroihin kuin ennen peruskoulua, mutta nyt korkeammalla koulutustasolla. Tämä ainakin pidentää koulutusjaksoa ja tarkoittaa, että monet nuoret aloittavat työelämänsä myöhemmin kuin 1900-luvulla. Myös lukion äidinkielen opettajat valittavat, että tämän koulumuodon opetus yhä enemmän alkaa muistuttaa korkeakouluopintoja. (Blauberg 2020).

Suomen ruotsinkielisen koulunuorisoliiton puheenjohtaja Alexandra Wegelius (2020) kritisoi hallituksen ehdotusta oppivelvollisuuden jatkamisesta 18 vuoteen, koska hän on sitä mieltä, että uudistus ei pysty takaamaan, etteikö nuoria kuitenkin syrjäytyisi. Hänen mielestään olisi nyt tärkeämpää panostaa todella apua tarvitsevien opiskelijoiden auttamiseen.

Opetushallitus ilmoitti äskettäin, että vähintään 4000 oppilasta luokilla 7–9 usein lintsaa (ovat luvattomasti poissa) koulusta. Tämä saattaa johtaa vakaviin ongelmiin. Opetushenkilöstön mielestä ongelma on jopa pahenemassa. Opetushallitus muistuttaa, että poissaolo korreloi koulunkäynnin keskeyttämisen ja vaikeuksien kanssa myöhemmin elämässä. Keskeisimpien syiden sanotaan olevan mielenterveys ja kiinnostuksen puute opetukseen. Muita merkittäviä syitä ovat sairaus, kotona vallitsevat olosuhteet ja sosiaaliset ongelmat koulussa kuten ystävien puute ja kiusaaminen. Ongelmia esiintyy yhtä paljon sekä tyttöjen että poikien keskuudessa (HBL 2020). Kiusaamisen vastustamista varten Opetushallitus on kehittänyt toimenpideohjelman KiVa-koulu, johon moni koulu onkin liittynyt.

Reetta Pietikäinen Into (Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry) on myös blogissa painottanut, että oppivelvollisuuden pidentäminen vuodella jotta tuettaisiin heikommassa asemassa olevia nuoria vaatii lisää resursseja opiskeluhuoltoon ja opinto-ohjaukseen sekä lisää yhteisyötä oppilaitosten ja työpajojen kesken. Hän listaa yhdistyksen näkökulmasta viisi tärkeintä toimenpidettä johon kuuluu myös koulun yhteisöllisyyden ja nuorten yksilöllisen kohtaamisen vahvistamista nuorisotyön avulla, matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelujen lisääminen sekä nuorten terapiatakuun toteuttaminen sekä koulutuksen järjestäjien ja työpajojen yhteistyön vahvistaminen.

Susanna Ginman (2020) kiitti HBL:n pääkirjoituksessa hallituksen ehdotusta oppivelvollisuuden jatkamisesta 18 vuoteen historialliseksi. Hänen mielestään oppivelvollisuuden jatkaminen maksaa paljon, mutta on investointi tulevaisuuteen, koska pieni maa, kuten Suomi, on riippuvainen siitä, että lahjakkuusreservistä voitaisiin käyttää suuri osa. Nyt Suomi on jäljessä korkeampaa akateemista koulutusta saavien osuuden suhteen verrattuna muihin OECD-maihin. Hän pitää hallituksen tavoitetta tarpeellisena, koska toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on 70 prosenttia, kun peruskoulun suorittaneiden osuus on vain 45 prosenttia.

Tosin hän huomioi myös Opettajajärjestön vasta-argumentit, että uudistus tulee liian nopeasti ja liian suuri osa resursseista menee koulumatkoihin ja muihin sosiaalimenoihin opetuksen sijaan. Poliittinen oppositio ei ollenkaan ymmärrä tällaisen uudistuksen historiallista merkitystä ja tyytyisi siihen, että vanhemmat ja opiskelijat itse jatkossakin kustantaisivat toisen asteen koulutuksen.

Toistaiseksi vastaamaton kysymys on mitä tapahtuu oppilaan täytettyä 18 vuotta, jos hän jostakin syystä ei vielä ole päättänyt ammattikoulu- tai lukiokoulutustaan. Silloin julkinen taho ei enää olisi velvollinen maksamaan opinnoista eikä oppilasta voitaisi pakottaa jatkamaan opintojaan, jollei sitä sisällytetä erikseen määräyksiin. Hieman omituista olisi nimittäin asettaa oppivelvollisuutta täysi-ikäiselle kansalaiselle. Sitten pitää myös olla tietoinen, että oppivelvollisuusmääräykset eivät tule koskemaan korkeamman ammattikoulutuksen kustannuksia.

Nyt ihmettelen, vertaillaanko tässä omenoita ja päärynöitä. Olen myös nojautunut Wegeliuksen mielipiteeseen, mutta hän puhuu oikeastaan peruskoulun puutteista. Tietysti niitä ei korjata laajennetulla oppivelvollisuudella, vaikka se vaikuttaa opiskelijoiden työnsaantimahdollisuuksiin. Oppivelvollisuuden jatkaminen on looginen ja historiallinen toimenpide, mutta se on myös esimerkki tyypillisestä suomalaisesta “laatikkoleikki-politiikasta”. Piirtämällä rakenteille uuden laatikon kuvitellaan ratkaistavan poliittinen ongelma käsittelemättä itse ongelmaa ollenkaan.

Ne 2 – 3% oppilaista, jotka luokilla 7 – 9, jotka lintsaavat, ovat tietysti vain jäävuoren huippu. Jos ymmärtää että todellinen osuus oppilaista, joilla on psykososiaalisia ongelmia voi olla kymmenkertaisesti suurempi, lähestytään niitä prosenttiosuuksia, jotka kuvailevat nuoria, jotka koulutuksen päätyttyä eivät pysty toteuttamaan itseänsä työelämässä. Voi väittää, että on olemassa vaara, että oppivelvollisuuden laajentaminen ongelman ratkaisemisen sijaan pahentaa sitä. Poisputoavat oppilaat saattavat traumatisoitua yhä pahemmin siitä, että he eivät sovi järjestelmään. Näin ollen olen samaa mieltä sekä Ginmanin kanssa, joka pitää uudistusta loogisena ja historiallisena, että Wegeliuksen kanssa siitä, että uudistus ei pysty ratkaisemaan varsinaista ongelmaa. Ei ole viisasta olla huomioimatta Gauss-käyrää, joka osoittaa, että aina on olemassa ryhmä, joka ei saavuta normeja. Ongelman ydin saattaa olla poliittisessa tavoitteessa tehdä Suomesta mahdollisimman tehokas ja tuottava. Tässä tavoitteenasettelussa pitää myös tehdä selväksi mitä on uhrattava tavoitteen saavuttamiseksi.

Oppivelvollisuuden jatkaminen 18 vuoteen on erinomainen tapa juhlia oppivelvollisuuden 100-vuotispäivää. Oppivelvollisuuden pitäisi kyllä alkaa jo aikaisemmin kuin nykyään, jotta voisimme mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tukea lapsia, joilla on erilaisia ongelmia. 

Kirjallisuus:

Blauberg Rolf: Kravnivån i gymnasiet och studentexamen behöver också diskuteras. (HBL 7.10.2020, 19.)

Cavonius Gösta (1973) Finlandssvensk folkskola under ett halvsekel 1921 – 1972. Helsingfors

Ginman Susanna: Historisk läropliktsreform. (HBL 21.10.2020, 4)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesa koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laiksi HE 39/2017

<https://minedu.fi/documents/1410845/4297550/OKM+AKR+mika+muuttuu+opiskelija.pdfiksi HE 39/2017/6952c82f-92af-4c9d-853b-7e1ed1b3ed7b>

Peruskouluasetus 443/1970, 7 § 2 mom.

Pietikäinen Reetta (2020) Miten koulutuspolulta putoaminen estetään? <https://www.intory.fi/uutiset/blogi-miten-koulutuspolulta-putoaminen-estetaan/?fbclid=IwAR18hfWLkrXF9mnU5k0fuHXS8sApgY-2nArz4VUZGdN45KK1jbFkNNYti2Q#.X5APA420HAg.facebook&gt;

Tusentals elever skolkar ofta. (HBL 10.9.2020, 7.)

Wegelius Alexandra (VBL 19.10.2020)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s