Kuinka antaa oppilaalle oikean arvosanan?

Yksi opettajien vaikeimmista tehtävistä on arvioida oppilaan / opiskelijan tietoa ja kykyä. Se on arvio, jolla on monia erilaisia tehtäviä riippumatta siitä, annetaanko se verbaalisessa muodossa vai numerona. Oppilaan arvioinnista on keskusteltu ja kirjoitettu erittäin kauan, siksi voi olla vaikea löytää ilmiöön uutta asiaankuuluvaa lähestymistapaa. Yritän tässä lähinnä tiivistää jotain kaikista esitetyistä näkemyksistä historialliselta näkökulmalta.

Se, mitä arvioidaan, on ajan myötä vaihdellut. Voidaan lähteä opettajan oppilaalle antamista kokonaisarvioinneista lausuntojen muodossa, jotka koskevat oppilaan käyttäytymistä, järjestystä ja huolellisuutta. Arviointi voidaan pitää palkkiona tai rangaistuksena oppilaan suhteesta opettajaan – missä määrin oppilas vastasi opettajan odotuksia. Nimittäin opettajan ja oppilaan vuorovaikutuksella on usein suurin rooli opettajan arvioinnissa. Oppilas, joka ymmärtää kuinka noudattaa opettajan ohjeita, saa sitten usein korkeimmat arvosanat, kun taas oppilas, joka panee hanttiin joissain suhteissa, saa matalampia arvosanoja riippumatta tiedoistaan tai kyvystään.

Monta kertaa kokonaisarvioinnin arvosanat värittyvät myös yksittäisten oppiaineiden arvosanoihin. Käyttäytymisarvosanasta on käyty tiivistä keskustelua, ja siksi se on eri aikoina muotoiltu eri tavoin. Keskusteluissa on myös vaadittu, että tällainen arvosana poistetaan kokonaan merkityksettömänä ja leimaavana. Siksi nykyään suhtaudutaan tällaiseen kokonaisarviointiin paljon varovaisemmin kuin aikaisemmin.

Tiedon ja kyvyn arviointia on myös vaikea suorittaa oikeudenmukaisella tavalla, koska tiedot ja kyvyt eivät aina kulje käsi kädessä. Näin voi tapahtua tilanteessa, jossa opettaja ei katso pystyvänsä antamaan korkeinta arvosanaa oppilaalle, jolla on erinomaiset kyvyt, koska opettaja näkee tiedossa puutteita. Saksankielen opettaja kieltäytyi antamasta arvosanaa 10 oppilaalle, joka puhui sujuvasti saksaa, koska se oli hänen äidinkielensä. Opettajan motivaatio oli, että oppilas ei, kuten oppikirja edellytti, pystynyt toistamaan listaa prepositiosta (An, auf, hinter, in …), jotka saksan kielellä ohjaavat substantiivien sijamuotoja. Sillä, että opiskelija ei tehnyt virhettä käytännössä, ei ollut opettajan mielestä merkitystä. Opettajan kannalta kieliopillinen tieto puuttui, vaikka puhekyky olisi täydellinen.

Keskiajalla oli yleistä, että oppilaiden tieto ja taito määräsi oppilaiden istumajärjestyksen siten, että parhaimpien sallittiin istua edessä ja huonoimmat pakotettiin istumaan luokan takaosaan. Nykyisin tilanne on usein käännetty päinvastoin niin, että levottomat oppilaat sijoitetaan eteen ja hiljaisimmat, usein myös parhaat luokan takaosaan. Tällaisen järjestyksen tarkoituksena on ollut rauhoittaa koko luokkatilannetta.

Jesuiittakouluissa syntyi nykyisen tapainen arvostelujärjestelmä. Niissä järjestettiin myös kilpailuja ja jaettiin palkintoja. Ruotsi-Suomessa piispa Rothovius määräsi 1700-luvulla sakkoja niille, jotka eivät osanneet lukea ääneen Raamatusta piispan vierailun aikana. Vasta 1800-luvun vaihteessa syntyi myös muissa eurooppalaisissa kouluissa arviointijärjestelmä, joka muistutti jesuiittalaisten arviointijärjestelmää. Tuolloin perustettiin myös Suomeen oppikouluja ja kansakouluja, jotka hiljalleen ottivat uuden arviointijärjestelmän käyttöön, vaikka opetuksen arvioiminen järjestämällä oppilastyön näyttelyitä jatkui vielä pitkään. Tällaisia näyttelyitä järjestetään edelleen usein työnväen- ja kansalaisopistoissa, joissa opetusta ei yleensä arvioida ollenkaan, paitsi tietyillä erikoiskursseilla.

Arvosanat ovat luku itsessään latinaisilla termeillään muinaisissa kouluissa. Tällaisia termejä käytetään edelleen Suomessa ylioppilastodistuksessa. On myös kokeiltu erilaisia sanallisia arvosanoja suomenkielisillä termeillä, joissa Erinomainen ja Hylätty ovat olleet vastakkaisia napoja, ja käännetty lukuasteikolle 0-5, 3-10 (vuodesta 1958 4-10) tai kirjaimina kuten Ruotsissa, jossa A tarkoittaa Kiitettävät tiedot ja D Riittämättömät tiedot. Myöhemmässä yksityiskohtaisemmassa arvosanakaavassa C oli Hylätty, usein yhdistettynä koulusta erottamisella. Suomessa kansakoulun arviointia teroitettiin sotavuosien aikana siten, että keskimääräisen arvosanan piti olla 7–8 välillä.

On selvää, että on suuri ero siinä, annetaanko arvosana läksykuulustelusta, kokeesta, lukukaudesta vai vuositodistuksessa. Kaikki annetut arvosanat vaikuttavat lopulliseen arvosanaan, mutta siinä opettajalla on suuri vapaus määrittää kirjoitettujen arvosanojen merkitys suhteessa oppilaan suulliseen toimintaan oppitunneilla ja osoitetusta kiinnostusta aiheeseen.

Arvosana-asteikko eroaa myös eri oppiaineiden pakollisuudesta ja on yleensä tiukempi pakollisissa aineissa kuin valinnaisissa tai vapaaehtoisissa aineissa. Viimeksi mainitussa saattaa olla, että tyydytään arvosanoihin hyväksytty, hylätty tai osallistunut, tai ei mainita oppianetta ollenkaan, jos opiskelijan osallistuminen on ollut liian satunnaista.

Arvosanan merkitys voi myös vaihdella asetettujen opettamistavoitteiden mukaan. Tilanteessa, jossa opetuksen tavoitteita ei ole määritelty kovin selkeästi, opettajan kannalta on luonnollista verrata oppilaiden tietoja keskenään ja antaa korkeimmat arvosanat parhaille opiskelijoille riippumatta heidän tietotasostaan absoluuttisemmalta kannalta. Tällainen oppilasarviointi edellyttää, että opettaja noudattaa Gaussin käyrää, mikä tarkoittaa, että korkeimpien arvosanojen osuus olisi yhtä suuri kuin alempien arvosanojen osuus, ts. että jos oppilas saa arvosanan 10, toinen oppilas pitäisi saada arvosanan 4 asteikolla 4-10 riippumatta siitä, onko hylätyn opiskelijan tietomäärä riittämätön vai ei. Käytännössä tämä tarkoittaa, että noin 7% oppilaisista saisivat alimman tai korkeimman arvosanan.

Tämän tyyppistä arviointia harjoitettiin, kun peruskoulu otettiin käyttöön 1970-luvulla. Samoin luovuttiin arvosanoista käytöksessä ja järjestyksessä, koska tällaista arviointia pidettiin epäreiluna monien oppilaiden kannalta. 1980-luvun puolivälissä arviointia suomalaisessa peruskoulussa pidettiin kansainvälisesti epätavallisen heikkona. Vuosiluokissa 1-2, myöhemmin myös 1-4 ja lopulta 1-6 saatiin käyttää sanallista arviointia rasti-ruutumenetelmällä.

Verbaalisia asteikkoja on käytetty mm. oppilaan leimaamisen välttämiseksi. Sellaisella pystyy jakamaan oppilaan tiedot ja kyvyt pienemmiksi yksiköiksi, kuten äidinkielessä oikeinkirjoitukseen, kaunokirjoitukseen, sisälukutaitoon ja ääneen lukemiseen. Tällainen tunnistaminen voi perustella paikkaansa diagnostiikan kannalta, mutta oppilaan kannalta se saattaa helposti hämärtää arvioinnin ja siksi tehdä sen epäselväksi tai jopa aiheuttaa virheellisen tulkinnan, jos jossakin osataidossa on onnistuutu hyvin, vaikka yleisarviointi on heikko.

On selvää, että on suuri ero siinä, annetaanko arvosana kotitehtävässä, kokeessa, lukukausitodistuksessa vai vuositodistuksessa. Kaikki annetut arvosanat vaikuttavat lopulliseen arvosanaan, mutta siinä opettajalla on suuri vapaus määrittää kirjoitettujen arvosanojen merkitys suhteessa oppilaan suulliseen toimintaan oppitunneilla ja osoitettuun kiinnostukseen aihetta kohtaan.

Tällaisia suhteellisia arviointeja on käytetty pitkään selkeitten tietotavoitteitten puutteessa. Tämä tarjosi myös mahdollisuuden harhauttaa arviointia, jotta opettaja ja koulu voisivat näyttäytyä paremmassa valossa. Jos oppilaat saivat korkeita arvosanoja, opetus näytti paremmalta kuin jos oppilaat saivat alempia arvosanoja. Joissakin tapauksissa siten pystyttiin jopa auttamaan oppilaita jatkamaan opintojaan, koska oppilaiden hyväksyminen kolutukseen perustui heidän aikaisempiin arvosanoihinsa heidän todellisen tietonsa sijaan. Tämä saattoi jatkua niin kauan kuin arvosanainflaatio pysyi kohtuullisissa rajoissa. Jos siitä tuli ilmeistä, kostautui se opettajalle/koululle siten, että opettaja/koulu menetti asemansa oppilaiden/vanhempien/kollegoiden mielessä.

Arvosanoilla on kuitenkin myös motivoiva tai masentava vaikutus, jota opettaja voi käyttää kohtuullisissa rajoissa. On varmasti monia opettajia, jotka ovat antaneet hätäarvosanoja ja hyväksyneet oppilaita, jotka vuoden aikana ovat tehnyt paljon työtä kuitenkin saavuttamatta hyväksyttyä tasoa. Opettajan motivaatio voi olla palkita oppilasta ponnisteluistaan ja rohkaista lisäponnistuksiin. Alemman arvosanan antaminen ilman selvää syytä, voidaan kuitenkin nähdä epäreiluksi ja masentavaksi, ja käytännössä johtaa päättelyyn siitä, että ponnistelut eivät ole vaivan arvoista, koska opettajalla on ennakkoluuloinen käsitys oppilaan kyvyistä.

Sekä Kouluhallitus aikanaan että Opetushallitus ovat panostaneet oppilasarvostelun muotoiluun ja antaneet ohjeita saadakseen aikaan mahdollisimman oikeudenmukaisen ja asiaankuuluvan arvioinnin. Tästä on tietenkin tullut entistä tärkeämpää sen jälkeen, kun oppilaiden tietotasoa on alettu tutkia kansainvälisellä tasolla. Näiden psykologisen paineen alla oppilaiden arviointi suomalaisissa kouluissa kiristyi jo 2000-luvun alussa, ja tavoitteena oli objektiivisempi arviointi oppilaiden oikeussuojan takaamiseksi.  PISA- ja TIMSS-testit ovat osoittaneet, että Suomen koulujen oppilaat saavat hyviä tuloksia, ja siksi opetuksen voidaan nähdä olevan korkealla tasolla verrattuna näiden kokeiden kriteereihin. Tulokset osoittavat myös, että Suomen koulujen tavoitteet ovat hyvin yhdenmukaisia muiden vertailumaiden opetuksen tavoitteiden kanssa. Kun Suomessa kouluissa annetaan korkeita arvosanoja tämä antaa myös arvion Suomen koulujen opetuksesta kansainvälisten kriteerien mukaan.

Ruotsissa vuoteen 2011 saakka arviointiasteikko oli G – godkänd=hyväksytty, VG – Väl godkänd=hyvin hyväksytty, MVG- Mycket väl godkänd=erittäin hyvin hyväksytty ja IG- icke godkänd=ei hyväksytty, silti vaihtoehtoa jäädä luokalle, tulla koulussa hylätyksi ei ollut olemassa. Vuonna 2012 otettiin käyttöön uusi arviointiasteikko A – F, joka perustui tarkkoihin tietovaatimuksiin vuosiluokasta 6 lähtien. Suomessa on säilytetty arviointiluokat 4 – 10, joten oppilas voidaan hylätä, vaikka se on ollut epätavallista peruskoulussa ja yleensä johtanut erityisopetustoimenpiteisiin.

Arvostelujen vertailukelpoisuuden ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi Opetushallitus on viimeisimmässä päätöksessään 10.2.2020 poistanut sanallisen arvioinnin vuosiluokan 4 jälkeen. Lisäksi Opetushallitus muotoilee kriteerit arvosanoille 5, 7 ja 9. Arvosanan 8 kriteerit on jo aiemmin määritelty. Uusien arviointiperusteiden tarkoituksena on vastata niihin uusiin haasteisiin, joita kunnat, koulut ja opettajat ovat kohdanneet viime vuosina. Opetushallitus tulee julkaisemaan tukimateriaalia verkkosivustollaan ja järjestää opettajien koulutuksen. Opettajilta kuultujen kommenttien mukaan he uskovat, että tämä uudistus antaa heille selkeämmät pelisäännöt siitä, mikä tulisi sisällyttää formaaliseen arviointiin, meneillään olevaan arvioinnin tunti tunnilta.

 

Lähteet:

Opetushallituksen ilmoitus 10.2.2020.

Peruskouuasetus 1970, 9 §.

Hellström: Oppilasarvioinnin kronikka:

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/08/oppilasarvioinnin-kronikka.html

Skolbetyg i Sverige: https://sv.wikipedia.org/wiki/Skolbetyg_i_Sverige

 

Martin Gripenberg                                                               .

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s