Mitä on pedagogiikka?

Pedagogiikka on ihmeellinen ilmiö, jota nykyään pidetään tieteenä. Siitä on kirjoitettu satoja kirjoja. Mielestäni pedagogiikka noudattaa tiettyjä periaatteita, jotka tutkijat ajan myötä ovat paljastaneet. Alun perin saksalainen termi pedagogiikka sellaisenaan ei ole olemassa englanniksi. Vastaava englanninkielinen käsite on “education”. Suomeksi on olemassa käsite pedagogiikka, mutta useammin puhutaan kasvatustieteestä, joka on laajempi käsite ja lähinnä vastaa englannin käsitettä education. Pedagogiikalla tarkoitetaan koulutuksen toimintoja suhteessa opettajan ja opiskelijan välillä. Wikipedia määrittelee pedagogian opetuksen ja oppimisen tieteeksi, prosessiksi, joka helpottaa oppimista tai tiedon, taitojen, arvojen, uskomusten ja tapojen hankkimista. Pedagogiikka viittaa siihen, kuinka mestari, opettaja, ohjaaja voi saada oppilaan, opiskelijan kasvamaan ja käyttäytymään halutulla tavalla, sen mukaan, kuinka opettaja toivoo. Tätä varten opettajan on asetettava tavoite, joka voi olla sanaton, lausuttu, konkreettinen tai abstraktinen. Päästäkseen siihen opettajan on otettava huomioon kolme pääelementtiä pedagogiikassa:

– Asenne: Opettajan on motivoitava oppilasta pyrkimään tavoitteeseen, omaksumaan arvot ja asenteet, jotka ovat tavoitteen saavuttamisen edellytyksiä.

– Tieto: Opettajan on jaettava tiedot, jotka mahdollistavat tavoitteen saavuttamisen.

– Harjoitus: Opiskelijan on harjoiteltava taitoja, jotka ovat edellytys tavoitteen saavuttamiselle.

Kaikilla elävillä olennoilla on tarve kokea ja tuntea ympäristöänsä ja siksi heidän on opittava sopeutumaan siihen. Siksi oppimista voidaan pitää perustarpeena. Tästä näkökulmasta olemme kaikki tutkijoita, mutta elinaikamme ei riitä kaiken oppimiseen. Siksi ihmisen on rajoitettava oppiminen siihen, mikä on tärkeintä. Tässä valinnassa voi saada apua muilta kokeneemmilta ihmisiltä, jotka tuntevat kokemuksensa tärkeäksi muidenkin oppia. Siinä pedagogiikka astuu mukaan kuvaan. Oppiminen voi olla täysin erillistä ja yksilöllistä, mutta opetus voi tapahtua vain sosiaalisessa yhteydessä. Siksi pedagogiikka rajoittuu opettajan ja oppilaan väliseen tilanteeseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissa on yritetty korvata opettaja enemmän tai vähemmän kehitetyllä itsenäisellä opetusmateriaalilla. Mutta myös näissä on ollut opettaja, joka on yrittänyt varmistaa, että oppilas on riittävän motivoitunut, saa tarpeeksi tietoa ja harjoitusta saavuttaakseen asetetut oppimistavoitteet. Ymmärtämällä niitä merkittäviä murroksia, vallankumouksia, joita pedagogiikka on jo käynyt läpi, saa käsityksen siitä, miten pedagogiikka voi kehittyä tulevaisuudessa. On mielenkiintoista huomata, että tähänastiset murrokset suurelta osin ovat olleet yhteydessä tekniseen kehitykseen. Mutta myös henkistä kehitystä on tapahtunut, kun on löydetty uusia periaatteita, kuten havainnollisuus, oivallus, aktivointi ja käsitteiden muotoilu.

Primitiivisimmissä ihmisyhteiskunnissa opetus tapahtui kahdella tavalla. Vanhemmat ihmiset, joilla oli jonkin verran elämänkokemusta, näyttivät ja kertoivat nuoremmille, kuinka tehdä erilaisia asioita. Näistä tarinoista monilla oli uskonnollinen tausta tukeutuen pyhiin henkilöihin, joiden auktoriteettia ei voitu kyseenalaistaa. Toisissa tarinoissa eläimille annettiin tärkeä rooli, mikä on myös saattanut tehdä vaikeaksi kyseenalaistaa tarinaa. Elämänviisauden lisäämiseksi kerrottiin usein tarinoita, joissa oli eläimiä päähenkilöinä, jotta tarinoilla olisi parempi uskottavuus ja auktoriteetti. Kreikkalaisen Aisopoksen muistiin kirjoitetut muinaistarinat olivat sellaisia tarinoita, jotka esiintyivät monina eri versioina. Tätä voidaan kuvata perinteiseksi opetukseksi. Monissa kehitysmaissa perinteet ja perinteiset tottumukset muodostavat välttämättömän pedagogisen periaatteen, joka valitettavasti myös voi olla este uudenaikaisemmalle pedagogiikalle.

Toinen oppimismenetelmä oli, että nuoret matkivat aikuisten toimintaa. Tämän kautta he saivat sekä motivaatiota että tietoa, jota tarvittiin aikuistoiminnan lopulliseen hallitsemiseen. Voitaisiin puhua ensimmäisestä pedagogisesta periaatteesta: esimerkillinen opetus. Nuoret tekevät samoin kuin vanhemmat ja kokeneemmat.

Helpottaakseen sellaisten asioiden muistamista, jotka aikuiset halusivat painaa nuorten muistiin, käytettiin erilaisia merkkejä. Yksinkertaisimmat koostuivat viivoista määrän osoittamiseksi. Yksinkertaisia olivat myös solmujärjestelmät Inkojen ”quipussa”. Egyptiläiset ja kiinalaiset käyttivät kuvia, kun taas kaksoisvirranmaan ihmiset käyttivät nuolenpääkirjoitusta savitauluissa. Lukemisen ja kirjoittamisen taitojen synty nousi siis ensimmäiseksi suureksi koulutuksen läpimurroksi huolimatta siitä, että sitä ei ollut tarkoitettu opetukseen, vaan uskonnolliseen harjoitteluun ja hallintoon. Lisäksi se tehtiin monin eri tavoin kuvien kautta tai symbolisilla merkeillä, kuten aakkoset.

Ensimmäinen korkeammin järjestetty opetus tapahtui uskonnon puitteissa uusien puhujien ja pappien kouluttamiseksi. “Pyhät” esineet, joista kirjat muodostivat vain yhden osan, säilytettiin temppeleissä. Ne olivat salaisia tavalliselle ihmiselle, ja niitä kopioitiin käsin vain niin monta kappaletta kuin tarvittiin, jotta tulevat papit voitaisiin omaksua salainen tieto kokeneiden miesten ja naisten antaman suullisen opetuksen lisäksi. Sitten Gutenberg keksi kirjapaino-taidon. Siitä tuli siis pedagogiikan toinen suuri vallankumous. Painettujen kirjojen avulla voitiin sekä motivoida oppilaita oppimaan muiden kokemuksista, että levittämään tietoa kaukana lähiympäristöstä. Tällä hetkellä olemme todennäköisesti kolmannessa merkittävässä koulutusvallankumouksessa, koska suuri osa tiedoista on siirtynyt Internetiin ja tullut kaikkien saataville. Digitalisaatio on siis kolmas tärkeä koulutusvallankumous. Se tarkoittaa jatkuvaa yhteyttä tavoitteeseen tehostaa ja nopeuttaa toimintaa uusien löytöjen ja keksintöjen toivossa. Digitointi voi ottaa huomioon yksittäisen oppilaan tarpeet aivan uudella tavalla ja muuttaa siksi perusteellisesti opettajan ja koulun työtä. Koulutyöstä paljon suurempi osa siirtyy ulos perinteisestä luokkahuoneesta. Tätä utopistiset pedagogit esittivät jo 1900-luvun alkupuolella, tosin se nyt tapahtuu aivan eri tavalla kuin he kuvittelivat.

Pedagogiikassa kysymys on kahdesta roolista, joita täällä kutsun oppilaiksi ja opettajiksi, mutta joille on annettu ajan myötä erilaisia nimiä riippuen siitä asemasta, joka rooleille on haluttu antaa. Nykyään on suosittua käyttää termejä opiskelija ja ohjaaja. Tärkeää on kuitenkin huomata, että jos pedagogiikka on tiede, kyse on tietävämmän ja tietämättömämmän välisestä suhteesta. Nämä kaksi roolia voidaan luokitella eri tavoin ominaispiirteidensä perusteella, kuten sukupuoli, ikä, älykkyystaso, havainto, sosiaalinen tausta ja kulttuuritausta. Niitä voitaisiin kuvata pedagogisen toiminnan peruselementeiksi. Pojat ja tytöt oppivat erilaisia asioita, eri tavoin, eri ikäisinä, riippuen sosiaalisesta tilanteesta ja roolimalleista, joiden vaikutuspiirissä he kasvavat. Myös aikuiset henkilöt ovat hyvin erilaisia kasvuympäristöstään riippuen.

Pedagogiset tosiasiat ovat usein epätarkkoja, mutta sellaisiksi voidaan laskea testit, kokeet, arvosanat ja tentit, ei siksi, että ne osoittaisivat yksiselitteisesti opiskelijan tietämyksen, vaan siksi, että ne tunnustetaan laajasti. Todellisuus on erilainen, koska koe ei koskaan osoita opiskelijan todellista tietämystä, vain oletettua, odotettua tietoa.

Kun pedagogiikka on kyennyt kehittymään tieteenä kautta aikojen, se on synnyttänyt joitakin keskeisiä periaatteita, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä. Ehkä niitä voitaisiin kutsua henkisiksi periaatteiksi vastakohtana tekniikan kehitykselle. Fysiikassa puhutaan laeista, mutta niin ei sanota pedagogiikassa, vaikka nämä periaatteet ovat hyvin samankaltaisia kuin fysiikan lait. Fysiikan lait voidaan muotoilla matemaattisesti, tällaista ei kuitenkaan voi tehdä pedagogisten periaatteiden suhteen. Yritän tässä muotoilla joitain sellaisia periaatteita, jotka monille opettajille ovat ilmeisiä. Toiset pyrkivät vahvistamaan tiedon vastaanottamisen motivaatiota, toiset itse tietoa tai sen vahvistamista.

  1.  Perinteiden noudattamista pidetään turvallisena toimintana.
  2.  Esimerkin avulla saa muita toimimaan samalla tavalla.
  3.  Havainnollisuus mahdollistaa oivallusta.
  4.  Aktivointi motivoi oppilaita, kun he saavat soveltaa tietämystä käytännössä, ja           näkevät todisteen siitä, että oppimiseen käytetty aika on ollut hyödyllistä.
  5.  Oppilaiden tasa-arvoinen ja yhtäläinen kohtelu asettaa heidät samalle   lähtöviivalle  ja antaa heille samat mahdollisuudet hyödyntää opetusta.
  6.  Yksinkertaisemmasta vaikeampaan.
  7.  Uuden tiedon on aina perustuttava aiempaan tietoon.
  8.  Oppiminen edellyttää, että opiskelija oppii uusia käsitteitä.
  9.  Opetusmateriaali opitaan helpommin, jos se on jaettu pienempiin yksiköihin,   kuten opintoaineisiin, kursseihin tai lyhyempiin opetusohjelmiin.
  10.  Oppii niin kauan kuin elää.
  11.  Harjoitus tekee mestarin.
  12.  Hankittu tieto ei katoa niin kauan kuin sitä käytetään.

Monet ihmiset pitävät pedagogiikkaa taitona, jossa edellä mainittujen tyypisten periaatteita pitää käyttää parhaalla mahdollisella tavalla tavoitteen saavuttamiseksi. Pedagogiikka ei siis ole kaukana teatteritaiteesta ja retoriikasta. Tätä korostaa muun muassa Rudolf Steinerin tapa tarkastella opetusta.

Koska pedagogiikkaa pidetään usein epäselvänä ja laaja-alaisena tutkimusalueena, monet tutkijat ovat rajoittuneet tutkimaan esim. miten oppiaineita opetetaan ja opitaan. Silloin puhutaan ainedidaktiikasta, koska on eroa siinä, miten aineistoa esitetään kielissä, matematiikassa, historiassa, biologiassa, käsityössä, taiteessa tai voimistelussa.

Koska tutkimusalueeni on koulutushistoria, näen historian erityisenä siinä mielessä, että se ei koskaan toista itseään. Tämä johtuu siitä, että jokaiseen historialliseen hetkeen vaikuttaa ääretön määrä olosuhteita ja tekijöitä, jonka takia ei koskaan voi olla kahta täsmälleen samanlaisia historiallista hetkeä. On kuitenkin ilmiöitä, jotka toistuvat historian aikana, esim. koulu- ja koulutusuudistukset.

Kirjallisuus:

Huhtala Hanna-Maija & Holma Katariina, Education of Moral Beings: the Distortion of Habermas’ Empirical Sources, in Ethics and Education, 14 (2) , 171-183. 2019.

Husén, Tosten, Skolan i fokus: kritiska betraktelser. 1989

Koort, Peep, Kasvatus ja suunnittelu. 1973

Piaget, Jean, The child and reality. 1954

Steiner Rudolf, The Kingdom of Childhood. 1924

Uljens, Mikael, Allmän pedagogik. 1998

Wikipedia: Unter Pädagogik versteht man die Wissenschaft von Erziehung und Lernen (CAMELLI.DE – DAS FRAUEN-MAGAZIN Frauen über Business, Liebe, Familie, Lifestyle, Mode, Gesundheit und Sinne)

1 thought on “Mitä on pedagogiikka?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s