Monthly Archives: October 2019

Vad är pedagogik?

Pedagogiken är ett märkvärdigt fenomen eftersom den idag anses vara en vetenskap. Det har skrivits otaliga böcker i ämnet. Enligt min uppfattning följer den givna principer, som forskarna under tidernas lopp har avslöjat. Det ursprungligen tyska begreppet pedagogik finns inte som sådant i engelskan utan motsvaras av ”education”. På finska finns begreppet pedagogiikka, men vanligen talar man om kasvatustiede som är ett bredare begrepp och snarast motsvarar begreppet utbildning. Med pedagogik avses utbildningens funktioner som en relation mellan lärare och elev. Wikipedia definierar pedagogik som vetenskapen om utbildning och lärande, en process för att underlätta lärande eller förvärvandet av kunskap, färdigheter, värderingar, övertygelser och vanor. Pedagogiken handlar om hur en mästare, lärare, instruktör, educator kan få en lärjunge, elev, studerande, educand att bete sig på önskat sätt, att fungera så som läraren hoppas. I detta syfte måste läraren uppställa ett mål som kan vara outtalat, uttalat, konkret eller abstrakt.

För att i sin verksamhet komma dit måste läraren beakta tre huvudelement i pedagogiken:

  • Attityden: Läraren måste motivera eleven att eftersträva målet, anamma de värden och attityder som utgör förutsättningar för att uppnå målet.
  • Kunskapen: Läraren måste dela med sig av den information och kunskap som möjliggör uppnåendet av målet
  • Övningen: Eleven måste träna de färdigheter som utgör en förutsättning för uppnåendet av målet.

Alla levande varelser har ett behov av att komma underfund med sin omgivning och måste därför lära sig att umgås med den. Lärandet kan därför ses som ett grundbehov. Ur den synvinkeln är vi alla forskare, men vår livstid räcker inte till att lära oss allt. Därför måste vi begränsa vårt lärande till det som har störst betydelse för oss. I det urvalet kan vi få hjälp av andra mera erfarna, som visar vad de upplevt som viktigt att lära sig. Det är här pedagogiken kommer in.

Inlärning kan ske helt isolerat och individuellt, men undervisning kan endast ske i ett socialt sammanhang. Därför är pedagogiken normalt begränsa till situationer med lärare och elev. I moderna läroanstalter har man gjort försök med att ersätta läraren med mera eller mindre utvecklade självinstruerande läromedel. Men också i dessa har det funnits en lärare som har försökt se till att eleven blir tillräckligt motiverad, får tillräcklig information och övning för att kunna uppnå de angivna inlärningsmålen.

Genom att förstå vilka stora omvälvningar, revolutioner, pedagogiken redan har genomgått kan man få en uppfattning om hur den kan komma att utvecklas i framtiden. Intressant att notera är att omvälvningarna hittills i stor utsträckning kan kopplas till tekniska framsteg. Men det har också skett en mental utveckling då nya principer har upptäckts såsom åskådligheten, insikten, aktiveringen och begreppsformulering.

I de mest primitiva mänskliga samfunden skedde undervisningen på två sätt. De äldre med viss livserfarenhet visade och berättade för de yngre hur man skall göra olika saker. Många av dessa historier hade en religiös bakgrund med heliga figurer vars auktoritet inte kunde ifrågasättas. I andra historier fick djuren huvudrollen, vilket kanske gjorde det lika svårt att ifrågasätta. För att ge mera livsvisdom berättades de historierna oftast med djur som huvudpersonen för att ge historierna högre trovärdighet och auktoritet. De historier som greken Aisopos nedtecknade var sådana fabler, som redan var urgamla och förekommer i många olika versioner. Det här kunde betecknas som traditionsundervisning. I många u-länder utgör traditioner och traditionella vanor en väsentlig pedagogisk princip som tyvärr också kan utgöra hinder för mera modern pedagogik.

Det andra inlärningssättet var att de unga efterapade de vuxnas verksamhet. Genom detta erhöll de både den motivation och den information som var nödvändig för att småningom behärska vuxenverksamheten. Man kunde tala om en första pedagogisk princip, exemplarisk undervisning. De unga gör på samma sätt som de äldre och mera erfarna.

För att minnas alla de saker de vuxna ville inpränta i de unga använde man sig av olika slag av tecken. De enklaste utgjordes av streck för att ange antal. Till de enklaste hörde likaså knutsystemen på inkaindiernas ”quipu”. Egyptierna och kineserna utgick från bilder, medan tvåflodslandets folk använde sig av kiltecken i lertavlor. Uppkomsten av läs- och skrivkonsten blev därför det första stora pedagogiska genombrottet trots att uppkomsten i sig inte var avsedd för undervisningen utan för religionsutövning och administration. Dessutom skedde den på många vitt skilda sätt genom bilder eller med symboliska tecken såsom alfabetet.

Den första högre organiserade undervisningen skedde inom religionens ram för att utbilda nya predikanter och präster. Det var i templen som man bevarade de ”heliga” föremålen av vilka böckerna bara utgjorde en kategori. De var hemliga för gemene man och kopierades för hand bara i så många exemplar som behövdes för att blivande präster skulle få tillgång till den hemliga kunskapen utöver den muntliga undervisning som gavs av lärda och erfarna män och kvinnor. Då Gutenberg uppfann boktryckarkonsten blev den den andra stor revolution för pedagogiken. Med de tryckta böckernas hjälp både kunde man motivera eleverna att lära sig läsa om andras erfarenheter och sprida kunskaperna långt utanför närmiljön.

Just nu befinner vi oss troligen i en tredje betydande pedagogisk revolution då en stor del av kunskapen har flyttat ut på internet och blivit tillgänglig för alla. Digitaliseringen är således den tredje stora pedagogiska revolutionen. Den innebär kontinuerlig uppkoppling i syfte att effektivera och försnabba verksamheten i hopp om nya upptäckter och uppfinningar. Digitaliseringen kan sätta elevens behov i centrum på ett helt nytt sätt och förändra lärarens och skolans arbete i grunden. Mycket mera av skolarbetet flyttar ut ur det traditionella klassrummet. Något som de utopiska pedagogerna redan i början av 1900-talet förespråkade även om det nu kommer att ske på ett helt annat sätt än de tänkte sig.

Pedagogiken handlar om två roller som jag här kallar elev och lärare, men som under tidernas gång har givits olika namn beroende på vilken status man har önskat ge rollerna. Idag är det populärt att använda termer som studerande och instruktör. Det väsentliga är emellertid att konstatera att om pedagogiken är en vetenskap handlar den om relationen mellan en kunnigare och en okunnigare person.

De två rollerna kan klassificeras på olika sätt genom sina egenskaper såsom kön, ålder, intelligensnivå, varseblivningssätt, socialbakgrund och kulturbakgrund. De här kunde betecknas som pedagogikens grundelement. Flickor och pojkar lär sig olika saker, på olika sätt i olika ålder beroende på det sociala sammanhang och rollmodeller de växer upp i. Också vuxna personer är mycket olika beroende på sin uppväxtbakgrund.

Pedagogiska fakta är ofta diffusa, men som sådana kan man räkna test, prov, vitsord och examina, inte för att de skulle entydigt visa elevens kunskaper, utan för att de är allmänt erkända. Verkligheten är ju annorlunda för att en examen aldrig visar elevens verkliga kunskaper, endast de förutsatta, förväntade kunskaperna.

Då pedagogiken har kunnat utvecklas som vetenskap genom tiderna är det genom några väsentliga, principer som har blivit allmänt accepterade. Man kanske kunde kalla dem mentala principer i motsats till de tekniska framstegen. I fysiken talar man om lagar, men inte så i pedagogiken, även om dessa principer i mycket påminner om fysikens lagar. Då fysikens lagar kan formuleras i matematiska termer går något sådant inte att göra beträffande pedagogiska principer. Här försöker jag formulera några sådana principer, som för många pedagoger är självklara. En del handlar om att stärka motivationen att ta till sig kunskapen, andra om själva kunskapen eller om att befästa kunskapen.

  1. Traditionellt beteende är ett tryggt handlingsmönster.
  2. Exemplets makt får andra att göra på samma sätt.
  3. Åskådlighet ökar förståelse och insikt.
  4. Aktivering motiverar eleverna då de får omsätta sina kunskaper i praktiken och de ser bevis på att inlärningsmödan har varit besväret värt.
  5. Jämlik och jämställd behandlingen av eleverna ställer dem på samma startlinje och ger dem samma möjligheter att tillgodogöra sig undervisningen
  6. Från det enklare till det svårare.
  7. Ny kunskap måste alltid bygga på tidigare kunskap.
  8. Inlärning förutsätter att eleven tillgodogör sig nya begrepp.
  9. Undervisningsstoffet lärs lättare in om det delas upp i mindre helheter som läroämnen, kurser eller kortare pensum.
  10. Man lär så länge man lever.
  11. Övning ger färdighet.
  12. Förvärvad kunskap försvinner inte så länge den används;

Många upplever pedagogiken som en konstart där det gäller att utnyttja principer som de ovannämnda på bästa möjliga sätt med tanke på att uppnå det åsyftade målet. Pedagogiken är därför inte långt från teaterkonst och retorik. Det här betonar bland annat Rudolf Steiner i sitt sätt att se på undervisningen.,

Eftersom pedagogiken ofta upplevs som ett flummigt och vittomfamnande forskningsområde har många forskare begränsat sig till att undersöka områden som hur läroämnen undervisas och studeras. Då talar man om didaktik eftersom det är skillnad på hur man presenterar stoffet i språk och matematik, historia, biologi, slöjd, konst eller gymnastik.

Då mitt gebit är utbildningshistoria konstaterar jag att historien är speciell såtillvida att den aldrig upprepar sig, vilket beror på att varje historiskt ögonblick påverkas av en oändlig mängd förhållanden och faktorer och det därför aldrig kan finnas två exakt likadana historiska ögonblick. Däremot finns det fenomen som återkommer under historiens gång tex. skol- och utbildningsreformer.

Litteratur:

Huhtala Hanna-Maija & Holma Katariina, Education of Moral Beings: the Distortion of Habermas’ Empirical Sources, in Ethics and Education, 14 (2) , 171-183. 2019.

Husén, Tosten, Skolan i fokus: kritiska betraktelser (1989)

Koort, Peep, Edukation och planering,1979

Piaget, Jean, The child and reality, 1954

Steiner Rudolf, The Kingdom of Childhood, 1924

Uljens, Mikael, Allmän pedagogik, 1998

Wikipedia: Unter Pädagogik versteht man die Wissenschaft von Erziehung und Lernen (CAMELLI.DE – DAS FRAUEN-MAGAZIN Frauen über Business, Liebe, Familie, Lifestyle, Mode, Gesundheit und Sinne)

 

Mitä on pedagogiikka?

Pedagogiikka on ihmeellinen ilmiö, jota nykyään pidetään tieteenä. Siitä on kirjoitettu satoja kirjoja. Mielestäni pedagogiikka noudattaa tiettyjä periaatteita, jotka tutkijat ajan myötä ovat paljastaneet. Alun perin saksalainen termi pedagogiikka sellaisenaan ei ole olemassa englanniksi. Vastaava englanninkielinen käsite on “education”. Suomeksi on olemassa käsite pedagogiikka, mutta useammin puhutaan kasvatustieteestä, joka on laajempi käsite ja lähinnä vastaa englannin käsitettä education. Pedagogiikalla tarkoitetaan koulutuksen toimintoja suhteessa opettajan ja opiskelijan välillä. Wikipedia määrittelee pedagogian opetuksen ja oppimisen tieteeksi, prosessiksi, joka helpottaa oppimista tai tiedon, taitojen, arvojen, uskomusten ja tapojen hankkimista. Pedagogiikka viittaa siihen, kuinka mestari, opettaja, ohjaaja voi saada oppilaan, opiskelijan kasvamaan ja käyttäytymään halutulla tavalla, sen mukaan, kuinka opettaja toivoo. Tätä varten opettajan on asetettava tavoite, joka voi olla sanaton, lausuttu, konkreettinen tai abstraktinen. Päästäkseen siihen opettajan on otettava huomioon kolme pääelementtiä pedagogiikassa:

– Asenne: Opettajan on motivoitava oppilasta pyrkimään tavoitteeseen, omaksumaan arvot ja asenteet, jotka ovat tavoitteen saavuttamisen edellytyksiä.

– Tieto: Opettajan on jaettava tiedot, jotka mahdollistavat tavoitteen saavuttamisen.

– Harjoitus: Opiskelijan on harjoiteltava taitoja, jotka ovat edellytys tavoitteen saavuttamiselle.

Kaikilla elävillä olennoilla on tarve kokea ja tuntea ympäristöänsä ja siksi heidän on opittava sopeutumaan siihen. Siksi oppimista voidaan pitää perustarpeena. Tästä näkökulmasta olemme kaikki tutkijoita, mutta elinaikamme ei riitä kaiken oppimiseen. Siksi ihmisen on rajoitettava oppiminen siihen, mikä on tärkeintä. Tässä valinnassa voi saada apua muilta kokeneemmilta ihmisiltä, jotka tuntevat kokemuksensa tärkeäksi muidenkin oppia. Siinä pedagogiikka astuu mukaan kuvaan. Oppiminen voi olla täysin erillistä ja yksilöllistä, mutta opetus voi tapahtua vain sosiaalisessa yhteydessä. Siksi pedagogiikka rajoittuu opettajan ja oppilaan väliseen tilanteeseen. Nykyaikaisissa oppilaitoksissa on yritetty korvata opettaja enemmän tai vähemmän kehitetyllä itsenäisellä opetusmateriaalilla. Mutta myös näissä on ollut opettaja, joka on yrittänyt varmistaa, että oppilas on riittävän motivoitunut, saa tarpeeksi tietoa ja harjoitusta saavuttaakseen asetetut oppimistavoitteet. Ymmärtämällä niitä merkittäviä murroksia, vallankumouksia, joita pedagogiikka on jo käynyt läpi, saa käsityksen siitä, miten pedagogiikka voi kehittyä tulevaisuudessa. On mielenkiintoista huomata, että tähänastiset murrokset suurelta osin ovat olleet yhteydessä tekniseen kehitykseen. Mutta myös henkistä kehitystä on tapahtunut, kun on löydetty uusia periaatteita, kuten havainnollisuus, oivallus, aktivointi ja käsitteiden muotoilu.

Primitiivisimmissä ihmisyhteiskunnissa opetus tapahtui kahdella tavalla. Vanhemmat ihmiset, joilla oli jonkin verran elämänkokemusta, näyttivät ja kertoivat nuoremmille, kuinka tehdä erilaisia asioita. Näistä tarinoista monilla oli uskonnollinen tausta tukeutuen pyhiin henkilöihin, joiden auktoriteettia ei voitu kyseenalaistaa. Toisissa tarinoissa eläimille annettiin tärkeä rooli, mikä on myös saattanut tehdä vaikeaksi kyseenalaistaa tarinaa. Elämänviisauden lisäämiseksi kerrottiin usein tarinoita, joissa oli eläimiä päähenkilöinä, jotta tarinoilla olisi parempi uskottavuus ja auktoriteetti. Kreikkalaisen Aisopoksen muistiin kirjoitetut muinaistarinat olivat sellaisia tarinoita, jotka esiintyivät monina eri versioina. Tätä voidaan kuvata perinteiseksi opetukseksi. Monissa kehitysmaissa perinteet ja perinteiset tottumukset muodostavat välttämättömän pedagogisen periaatteen, joka valitettavasti myös voi olla este uudenaikaisemmalle pedagogiikalle.

Toinen oppimismenetelmä oli, että nuoret matkivat aikuisten toimintaa. Tämän kautta he saivat sekä motivaatiota että tietoa, jota tarvittiin aikuistoiminnan lopulliseen hallitsemiseen. Voitaisiin puhua ensimmäisestä pedagogisesta periaatteesta: esimerkillinen opetus. Nuoret tekevät samoin kuin vanhemmat ja kokeneemmat.

Helpottaakseen sellaisten asioiden muistamista, jotka aikuiset halusivat painaa nuorten muistiin, käytettiin erilaisia merkkejä. Yksinkertaisimmat koostuivat viivoista määrän osoittamiseksi. Yksinkertaisia olivat myös solmujärjestelmät Inkojen ”quipussa”. Egyptiläiset ja kiinalaiset käyttivät kuvia, kun taas kaksoisvirranmaan ihmiset käyttivät nuolenpääkirjoitusta savitauluissa. Lukemisen ja kirjoittamisen taitojen synty nousi siis ensimmäiseksi suureksi koulutuksen läpimurroksi huolimatta siitä, että sitä ei ollut tarkoitettu opetukseen, vaan uskonnolliseen harjoitteluun ja hallintoon. Lisäksi se tehtiin monin eri tavoin kuvien kautta tai symbolisilla merkeillä, kuten aakkoset.

Ensimmäinen korkeammin järjestetty opetus tapahtui uskonnon puitteissa uusien puhujien ja pappien kouluttamiseksi. “Pyhät” esineet, joista kirjat muodostivat vain yhden osan, säilytettiin temppeleissä. Ne olivat salaisia tavalliselle ihmiselle, ja niitä kopioitiin käsin vain niin monta kappaletta kuin tarvittiin, jotta tulevat papit voitaisiin omaksua salainen tieto kokeneiden miesten ja naisten antaman suullisen opetuksen lisäksi. Sitten Gutenberg keksi kirjapaino-taidon. Siitä tuli siis pedagogiikan toinen suuri vallankumous. Painettujen kirjojen avulla voitiin sekä motivoida oppilaita oppimaan muiden kokemuksista, että levittämään tietoa kaukana lähiympäristöstä. Tällä hetkellä olemme todennäköisesti kolmannessa merkittävässä koulutusvallankumouksessa, koska suuri osa tiedoista on siirtynyt Internetiin ja tullut kaikkien saataville. Digitalisaatio on siis kolmas tärkeä koulutusvallankumous. Se tarkoittaa jatkuvaa yhteyttä tavoitteeseen tehostaa ja nopeuttaa toimintaa uusien löytöjen ja keksintöjen toivossa. Digitointi voi ottaa huomioon yksittäisen oppilaan tarpeet aivan uudella tavalla ja muuttaa siksi perusteellisesti opettajan ja koulun työtä. Koulutyöstä paljon suurempi osa siirtyy ulos perinteisestä luokkahuoneesta. Tätä utopistiset pedagogit esittivät jo 1900-luvun alkupuolella, tosin se nyt tapahtuu aivan eri tavalla kuin he kuvittelivat.

Pedagogiikassa kysymys on kahdesta roolista, joita täällä kutsun oppilaiksi ja opettajiksi, mutta joille on annettu ajan myötä erilaisia nimiä riippuen siitä asemasta, joka rooleille on haluttu antaa. Nykyään on suosittua käyttää termejä opiskelija ja ohjaaja. Tärkeää on kuitenkin huomata, että jos pedagogiikka on tiede, kyse on tietävämmän ja tietämättömämmän välisestä suhteesta. Nämä kaksi roolia voidaan luokitella eri tavoin ominaispiirteidensä perusteella, kuten sukupuoli, ikä, älykkyystaso, havainto, sosiaalinen tausta ja kulttuuritausta. Niitä voitaisiin kuvata pedagogisen toiminnan peruselementeiksi. Pojat ja tytöt oppivat erilaisia asioita, eri tavoin, eri ikäisinä, riippuen sosiaalisesta tilanteesta ja roolimalleista, joiden vaikutuspiirissä he kasvavat. Myös aikuiset henkilöt ovat hyvin erilaisia kasvuympäristöstään riippuen.

Pedagogiset tosiasiat ovat usein epätarkkoja, mutta sellaisiksi voidaan laskea testit, kokeet, arvosanat ja tentit, ei siksi, että ne osoittaisivat yksiselitteisesti opiskelijan tietämyksen, vaan siksi, että ne tunnustetaan laajasti. Todellisuus on erilainen, koska koe ei koskaan osoita opiskelijan todellista tietämystä, vain oletettua, odotettua tietoa.

Kun pedagogiikka on kyennyt kehittymään tieteenä kautta aikojen, se on synnyttänyt joitakin keskeisiä periaatteita, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä. Ehkä niitä voitaisiin kutsua henkisiksi periaatteiksi vastakohtana tekniikan kehitykselle. Fysiikassa puhutaan laeista, mutta niin ei sanota pedagogiikassa, vaikka nämä periaatteet ovat hyvin samankaltaisia kuin fysiikan lait. Fysiikan lait voidaan muotoilla matemaattisesti, tällaista ei kuitenkaan voi tehdä pedagogisten periaatteiden suhteen. Yritän tässä muotoilla joitain sellaisia periaatteita, jotka monille opettajille ovat ilmeisiä. Toiset pyrkivät vahvistamaan tiedon vastaanottamisen motivaatiota, toiset itse tietoa tai sen vahvistamista.

  1.  Perinteiden noudattamista pidetään turvallisena toimintana.
  2.  Esimerkin avulla saa muita toimimaan samalla tavalla.
  3.  Havainnollisuus mahdollistaa oivallusta.
  4.  Aktivointi motivoi oppilaita, kun he saavat soveltaa tietämystä käytännössä, ja           näkevät todisteen siitä, että oppimiseen käytetty aika on ollut hyödyllistä.
  5.  Oppilaiden tasa-arvoinen ja yhtäläinen kohtelu asettaa heidät samalle   lähtöviivalle  ja antaa heille samat mahdollisuudet hyödyntää opetusta.
  6.  Yksinkertaisemmasta vaikeampaan.
  7.  Uuden tiedon on aina perustuttava aiempaan tietoon.
  8.  Oppiminen edellyttää, että opiskelija oppii uusia käsitteitä.
  9.  Opetusmateriaali opitaan helpommin, jos se on jaettu pienempiin yksiköihin,   kuten opintoaineisiin, kursseihin tai lyhyempiin opetusohjelmiin.
  10.  Oppii niin kauan kuin elää.
  11.  Harjoitus tekee mestarin.
  12.  Hankittu tieto ei katoa niin kauan kuin sitä käytetään.

Monet ihmiset pitävät pedagogiikkaa taitona, jossa edellä mainittujen tyypisten periaatteita pitää käyttää parhaalla mahdollisella tavalla tavoitteen saavuttamiseksi. Pedagogiikka ei siis ole kaukana teatteritaiteesta ja retoriikasta. Tätä korostaa muun muassa Rudolf Steinerin tapa tarkastella opetusta.

Koska pedagogiikkaa pidetään usein epäselvänä ja laaja-alaisena tutkimusalueena, monet tutkijat ovat rajoittuneet tutkimaan esim. miten oppiaineita opetetaan ja opitaan. Silloin puhutaan ainedidaktiikasta, koska on eroa siinä, miten aineistoa esitetään kielissä, matematiikassa, historiassa, biologiassa, käsityössä, taiteessa tai voimistelussa.

Koska tutkimusalueeni on koulutushistoria, näen historian erityisenä siinä mielessä, että se ei koskaan toista itseään. Tämä johtuu siitä, että jokaiseen historialliseen hetkeen vaikuttaa ääretön määrä olosuhteita ja tekijöitä, jonka takia ei koskaan voi olla kahta täsmälleen samanlaisia historiallista hetkeä. On kuitenkin ilmiöitä, jotka toistuvat historian aikana, esim. koulu- ja koulutusuudistukset.

Kirjallisuus:

Huhtala Hanna-Maija & Holma Katariina, Education of Moral Beings: the Distortion of Habermas’ Empirical Sources, in Ethics and Education, 14 (2) , 171-183. 2019.

Husén, Tosten, Skolan i fokus: kritiska betraktelser. 1989

Koort, Peep, Kasvatus ja suunnittelu. 1973

Piaget, Jean, The child and reality. 1954

Steiner Rudolf, The Kingdom of Childhood. 1924

Uljens, Mikael, Allmän pedagogik. 1998

Wikipedia: Unter Pädagogik versteht man die Wissenschaft von Erziehung und Lernen (CAMELLI.DE – DAS FRAUEN-MAGAZIN Frauen über Business, Liebe, Familie, Lifestyle, Mode, Gesundheit und Sinne)