Monthly Archives: September 2019

Att vara sin egen uppfostrare

När jag deltog i ett symposium vid Stockholms universitet senaste höst (2018) presenterade historikern Inga Sanner (professor i idéhistoria och prefekt för institutionen för kultur och estetik vid Stockholms universitet) tankar om den självhjälpslitteratur som flödade i början av 1900-talet. Hon utgick från budordet att älska sin nästa som sig själv, vilket förutsätter att man har någon kunskap om sig själv. Hon såg det som en utopisk impuls där uppfostraren och den uppfostrade är en och samma person. Man kan se det som en tudelad människa. Uppfostraren sågs som den medvetna, den uppfostrade som den mera undermedvetna sidan av personen. Filosofen Eduard von Haartmann betecknade det omedvetna som den absoluta principen, aktiv i alla saker, den kraft som är verksam i det oorganiska, organiska och mentala, men ändå inte avslöjat i medvetandet. [..] Det omedvetna existerar oberoende av rymd, tid och individuell existens, är tidlös innan världen. För oss är den medvetslös, i sig är den supermedveten.

Särskilt på 1920-talet började det utkomma mycket litteratur om hur människan kan behärska sig själv och utforma en egen inre kontroll. Syftet med denna kontroll var oklart, det var kontrollen som var det viktiga. Numera utformas sådana böcker för att i tidens anda ge råd om hur man skall bli en framgångsrik person.

Utgångspunkten för dessa tankar var behavorismen syn på människan som tabula rasa (den rena tavlan), en varelse som är öppen för alla intryck och utvecklas utgående från de intryck individen mottar. Tanken bakom denna självhjälpsfilosofi var att träna viljan och tanken i riktning mot ett perfektionistiskt ideal.

Den här rörelsen hade anknytningspunkter till samtida rörelser som New Age med rötter i asiatisk religion och New Thought som ansåg att psykisk sjukdom har sin upprinnelse i personens felaktiga tankesätt. För att undvika sådant bör hen lära sig att tänka på rätt sätt.

Professor Sanner framhöll att i Sverige har särskilt apotekaren Emile Couées tankar mött genklang. Couée ansåg det viktiga vara att kunna kontrollera sig själv och inte avslöja sitt inre för andra. Det viktiga är själva kontrollen, inte vad det är bra för. Han påverkades även av de psykoterapeutiska rörelser som företräddes av Nancyskolan, (som uppkom i den franska staden Nancy) och utifrån dessa skapade han sin egen metod, autosuggestionen. Nancyskolan är en efter sin ursprungliga stamort Nancy uppkallad psykologisk och psykoterapeutisk forskningsriktning, som utgick från det undermedvetna själslivet och bedrev ett energiskt studium av hypnosens och suggestionens olika yttringar. Sanner menade att de här tankarna har esoteriska inslag, som vanligen syftar på hemliga läror och fördolda kunskaper. Omkring år 1900 var hans teoribyggnad klar, och från 1910 lämnade han definitivt apotekaryrket för att helt ägna sig åt att fullkomna och utöva sin metod. Hans metod, som fick anslutning från ett stort antal läkare, pedagoger och psykologer fick namnet Nya Nancyskolan.

Då jag själv i tonåren har varit en aktiv scout upplevde jag att det här var en rörelse för självuppfostran. För Sanner föreföll den likheten emellertid som långsökt. Scoutrörelsen grundades 1907 vid samma tidsperiod.

Scoutrörelsens grundare lord Baden-Powell skriver i sin bok Scouting for boys att scouting är ett komplement till skolan, ägnat att fylla ut vissa oundvikliga luckor i den ordinarie undervisningen. ”Scouting är en skola för medborgaranda, genom förtrogenhet med naturen. Den fyller luckor genom att ta hand om den enskilda individen och utveckla hans karaktär, fysiska hälsa och färdigheter i praktiska ting samt bibringa honom medborgaranda genom att lära honom att ställa sin duglighet till sina medmänniskors och det allmännas tjänst…(Scouting) strävar att lära pojkarna leva, icke endast hur man skaffar sig uppehälle…Scoutrörelsen har satt som sitt mål att ersätta själviskhet med hjälpsamhet och att fostrade unga till moraliskt och fysiskt duktiga pojkar…” (Baden-Powell 1934). Flickscoutingen inleddes nästan samtidigt som pojkscoutingen och enligt den tidens konvention skedde verksamheten könsbundet, vilket numera inte längre är fallet.

Scoutingen skiljer sig så till vida från självhjälpsteorierna att det handlar mera om en medfostrarverksamhet, där ledare och kamrater genom gott exempel stärker individens personlighetsdrag. Att Sanner inte har uppmärksammat denna rörelse i sin forskning beror förmodligen på att hon har uppfattat den som huvudsakligen en friluftsrörelse och inte sett dess pedagogiska principer av självfostran genom anammande av scoutingens bud. En scout förutsätts vara pålitlig, trofast och hjälpsam. Också scouter kan ibland göra fuffens, men ska inte lova bot och bättring för att slippa straff om inte avsikten är uppriktig… Endast om du lär dig vara sann också mot dig själv, kan du vara det mot andra (Scouthandboken). Scoutingen bygger i huvudsak på en kristen filosofi, men scoutrörelsen är idag utbredd över hela världen och länder med en helt annan religion, emedan alla religioner strävar efter att stärka individens goda personlighetsdrag och moraliska styrka.

I slutet av 1950- och början av 1960-talet utgav jag med Christian Laurén och några andra kamrater en scouttidning för scoutkåren Spanarnas andra avdelning. Tidningen är full med berättelser om gemensamma utfärder, läger och andra äventyr, strapatser och gemensamma trevliga upplevelser. I ett nummer gavs goda råd för hur man kan fungera som en bra patrulledare genom att satsa på sina egna intressen och kunskaper och lyssna på patrullmedlemmarnas synpunkter (Skogslukt, 1960).

Källor:

https://www.researchgate.net/publication/292366861_Eduard_von_Hartmann’s_Philosophy_of_the_Unconscious

https://sv.wikipedia.org/wiki/Nancyskolan_(psykologi)

https://sv.wikipedia.org/wiki/New_Age

https://en.wikipedia.org/wiki/New_Thought

https://sv.wikipedia.org/wiki/Esoterism

https://sv.wikipedia.org/wiki/%C3%89mile_Cou%C3%A9

Lord Robert Baden-Powell of Gilwell: Scouting for boys, en handbok för övning i god medborgaranda genom förtrogenhet med naturen. Stockholm 1908, upplaga 1934.

Baumert Runar: Scouthandboken, Åbo 1954.

Skogslukt, nr 4, december 1960.

Oman itsensä kasvattajana

Kun viime syksynä (2018) osallistuin symposiumiin Tukholman yliopistossa esitteli historijoitsija Inga Sanner (Ideahistorian professori ja Tukholman yliopiston kulttuurin ja estetiikan laitoksen johtaja) ajatuksia siitä omatoimisuus-kirjallisuudesta, jota julkaistiin ryöppynä 1900-luvun alussa. Hän aloitti käskystä rakastaa naapuriaan kuten itseään, mikä edellyttää tietoa omasta itsestään. Hänen mielestään tämä on utooppinen impulssi, jossa kasvattaja ja kasvatettu on yksi ja sama henkilö. Tämä ilmiö on mahdollista nähdä kahtiajakautuneena ihmisenä. Kouluttajaa pidettiin tietoisuuden puolena, koulutettavaa henkilön alitajunnan puolena.

Filosofi Eduard von Haartmann viittasi alitajuntaan absoluuttisena periaatteena, joka on aktiivinen kaikissa asioissa; voimana, joka on aktiivinen epäorgaanisessa, orgaanisessa ja henkisessä suhteessa, mutta josta tietoinen mieli ei tiedä. [..] Tiedostamattomuus on olemassa riippumatta paikasta, ajasta ja yksilöllisestä olemassaolosta. Se on ajaton ennen maailman olemassaoloa. Meille se on tajuton, mutta todellisuudessa se on supertietoinen.

Varsinkin 1920-luvulla alettiin julkaista paljon kirjallisuutta siitä, kuinka ihminen voi hallita itseään ja suunnitella omaa sisäistä valvontaansa. Tämän valvonnan tarkoitus oli epäselvä, itse valvonta oli tärkein. Nykyään samantapaisten kirjojen tarkoituksena on neuvoa, miten tulla menestyväksi henkilöksi aikalaisnäkemyksen mukaan.

Näiden ajatusten lähtökohtana oli behaviorismin näkemys tabula rasasta (puhdas taulu), olennosta, joka on avoin kaikille vaikutelmille ja kehittyy saamiensa vaikutelmien perusteella. Tämän omatoimisuusfilosofian periaatteena oli, että pystyttäisiin ajatuksen ja tahdon avulla kouluttautumaan kohti perfektionistista ideaalia.

Tällä liikkeellä oli yhteyksiä aikansa liikkeisiin, kuten New Age, jonka juuret ovat Aasian uskonnoissa, ja New Thought, joka katsoi mielisairauksien syntyneen ihmisen virheellisestä ajattelutavasta. Tällaisen välttämiseksi ihmisen tulisi oppia ajattelemaan oikein.

Professori Sanner huomautti, että etenkin Ruotsissa apteekkari Emile Couéesin ajatukset ovat saaneet vastakaikua. Couée piti tärkeänä kykyä hallita itseään ja olla paljastamatta sisäisiä ajatuksiaan ja ominaisuuksiaan muille. Tärkeä asia on itsensä hallitseminen, ei siitä seuraavat hyvät vaikutukset. Myös Nancy-koulun edustamat psykoterapeuttiset liikkeet vaikuttivat Couéen, ja näiden perusteella hän loi oman menetelmän, autosuggestion. Nancy-koulu on psykologinen ja psykoterapeuttinen tutkimussuuntaus, joka on nimetty ranskalaisen kaupungin Nancyn mukaan. Koulukunnan kivijalka oli ajatus alitajuisesta sielunelämästä ja siihen kuuluvat tutkivat innokkaasti hypnoosin ja suggestion erilaisista ilmaisuja. Sanner sanoi, että näillä ajatuksilla on esoteerisia piirteitä, jotka yleensä viittaavat salaisiin opetuksiin ja piilotettuun tietoon. Noin vuonna 1900 Couéen teorian rakenne valmistui, ja vuodesta 1910 hän jätti lopullisti apteekkarin ammatin omistautuakseen täysin menetelmänsä parantamiseen ja harjoittamiseen. Uudeksi Nancykouluksi nimetyn koulukunnan hyväksyi suuri määrä lääkäreitä, opettajia ja psykologeja.

Teini-iässä olin innokas partiolainen ja koin partiolaisliikkeen ennen kaikkea olevan liikkeenä olemassa itsekasvatusta varten. Sannerille tämä samankaltaisuus omatoimisuuskirjoihin tuntui olevan kaukaa haettu, vaikka partiolaisliike perustettiin 1907, samaan aikakauteen kuin omatoimisuuskirjallisuus levisi maailmalle.

Partiolaisliikkeen perustaja lordi Baden-Powell kirjoittaa kirjassaan, Scouting for boys, että partiolaisuus täydentää koulun opetusta ja se on omistettu säännöllisen opetuksen auttamattomien aukkojen täyttämiseen. ”Partiolaisuus on koulu kansalaisuuden kehittämiseen, luonnontuntemuksen kautta. Se täyttää aukot huolehtimalla yksilöstä ja kehittämällä hänen luonnettaan, fyysistä terveyttään ja taitojaan käytännön asioissa sekä antaa hänelle osallisuuden yhteisössä opettamalla häntä käyttämään kykyjään kanssaihmisten ja yleisen hyvän hyväksi… (Partiolaisuus) pyrkii opettamaan pojat elämään, ei vain hankkimaan elantonsa… Partioliike on asettanut tavoitteekseen korvata itsekkyyden avuliaisuudella ja tehdä nuorista moraalisesti ja fyysisesti kykeneviä poikia…” (Baden-Powell 1934). Tyttöpartioliike alkoi melkein samanaikaisesti kuin poikapartioliike ja sen ajan hengessä toiminta oli sukupuoliriippuvaista, toisin kuin nykyään. Partiolaisuus eroaa sen verran omatoimisuusteorioista, että kysymyksessä on yhteiskasvatus, jossa johtajat ja toverit hyvällä esimerkillä vahvistavat yksilön persoonallisuuspiirteitä. Se, että Sanner ei huomioinut tätä liikettä tutkimuksessaan, johtuu todennäköisesti siitä, että hän näki sen olevan lähinnä ulkoilutoimintaa eikä ole tuntenut partion pedagogisia periaatteita itsensä kasvattamisesta partiolaistoiminnan käskyjen avulla.

Partiolaisen oletetaan olevan luotettava, uskollinen ja avulias. Myös partiolainen voi joskus tehdä kepposia, mutta hänen ei pitäisi luvata tekevänsä parannusta päästäkseen rangaistuksesta, jollei tarkoitus ole vilpitön… Vain jos oppii olemaan totuudenmukainen itsellensä, voi olla sitä myös muita kohtaan (Scouthandboken). Partiolaisuus perustuu pääasiallisesti kristilliseen filosofiaan, mutta partiolaisliike on nykypäivänä levinnyt koko maailmalle ja jopa maihin, joissa valtauskonnot ovat täysin erilaisia, koska kaikki uskonnot pyrkivät vahvistamaan yksilön persoonallisuuden hyviä piirteitä ja moraalista vahvuutta. (Vastaava kirjallisuus löytyy myös suomeksi.)

Julkaisin 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkupuolella Christian Lauréenin ja muutaman muun partiolaisystävän kanssa lehteä osana ruotsinkielisen partiolaislippukunnan Spanarna:n toisen osaston partiolaisjoukkoa. Lehti on täynnä tarinoita yhteismatkoista, leireistä ja muista seikkailuista, vaikeuksista ja miellyttävistä yhteisistä kokemuksista. Yhdessä numerossa annettiin hyviä neuvoja siitä, kuinka toimia hyvänä partiojohtajana käyttämällä omia kiinnostuksiaan ja taitojaan sekä ottamalla huomioon jäsenten näkemyksiä (Skogslukt 1960).

Lähteet:

https://www.researchgate.net/publication/292366861_Eduard_von_Hartmann’s_Philosophy_of_the_Unconscious

https://sv.wikipedia.org/wiki/Nancyskolan_(psykologi)

https://sv.wikipedia.org/wiki/New_Age

https://en.wikipedia.org/wiki/New_Thought

https://sv.wikipedia.org/wiki/Esoterism

https://sv.wikipedia.org/wiki/%C3%89mile_Cou%C3%A9

Lord Robert Baden-Powell of Gilwell: Scouting for boys, en handbok för övning i god medborgaranda genom förtrogenhet med naturen. Stockholm 1908, upplaga 1934.

Baumert Runar: Scouthandboken, Åbo 1954.

Skogslukt, nr 4, december 1960.