Monthly Archives: August 2019

Ordblindhet har blivit dyslexi, men ännu behövs forskning!

Mamma konstaterade redan i ett tidigt skede efter att jag hade börjat i skolan att jag var i viss mån ordblind. Som forskare påpekade hon att det hade min far, kirurgen, också varit. Min omtänksamma farmor hade emellertid jobbat med honom så att de inte gav honom svåra problem i skolan. Därför koncentrerade han sig på naturvetenskaperna, medan språken inte fick så mycket uppmärksamhet. För mig innebar det att jag blev tvungen att jobba så mycket med rättskrivningen och språken att krafterna inte riktigt räckte till matematik och naturvetenskap. Då var det uteliv och scouting som engagerade mig i högre grad. Emellertid hade mamma fått mig att börja läsa böcker och jag slukade den tidens ungdomsböcker i stor mängd, vilket säkert förminskade mina läs- och skrivsvårigheter snabbt. På den tiden var ordblindhet, som det kallades, rätt okänt för lärarkåren. Det betraktades snarast som slarv, lathet och dumhet. Min dyslexi engagerade mamma så att hon skrev ett par artiklar på 1950-talet om fenomenet i Hufvudstadsbladet i syfte att göra fenomenet mera känt. Ännu idag har jag svårigheter att ange höger och vänster rätt trots att jag mycket väl vet vilket som är vilket. Tyvärr ser jag idag att av mina barn och barnbarn är det flera som också lider av den här svårigheten. För de kanske själv dyslektiska föräldrarna kan kraven på ett målmedvetet och ihärdigt arbete med det annorlunda barnets svårigheter ha känts mycket tungt. Det är ändå barnets egen ambition som är avgörande för skolframgången.

När undervisning i att läsa och skriva blev mer utbredd på 1800-talet uppmärksammades en störning som bara gick ut över läsning och skrivning. Man trodde då att problemet hängde ihop med förmågan att bearbeta synintryck och kallade det för ordblindhet. Vad dyslexi egentligen beror på är fortfarande omdiskuterat. Idag är forskarna dock relativt eniga om att dyslexi är en störning i vissa språkliga funktioner, framför allt bearbetning av språkljud, som hindrar att ordavkodningen (stavningen) kan automatiseras. Några problem som ofta uppvisas i samband med dyslexi är diffusa föreställningar om ords ljudstruktur, oklar artikulation, brister i verbalt korttidsminne och långsam åtkomst till ordförrådet.

Läs- och skrivsvårigheter är den övergripande termen som innefattar alla svårigheter med att läsa och/eller skriva oavsett vad som är orsaken. Läs- och skrivsvårigheter kan
uppstå på grund av syn- eller hörselproblem, kulturell och språklig understimulering, språkstörning, bristfällig undervisning, emotionella problem, bristande kunskaper i modersmålet, men också på dyslexi. Det finns åtskilliga definitioner av dyslexi som används av olika yrkesgrupper. En vanligt förekommande definition kommer från The International Dyslexia Association, som genom åren har uppdaterat sin definition av dyslexi flera gånger. Den formuleringen som kom år 2002 lyder i översättning:

Dyslexi är en specifik inlärningssvårighet som har neurologiska orsaker. Dyslexi kännetecknas av svårigheter med korrekt och/eller flytande ordigenkänning och av dålig stavnings- och avkodningsförmåga. Dessa svårigheter orsakas vanligen av en störning i språkets fonologiska komponent, som ofta är oväntad med hänsyn till andra kognitiva förmågor och trots möjligheter till effektiv undervisning. Sekundära konsekvenser kan innefatta svårigheter med läsförståelse och begränsad läserfarenhet, vilket kan hämma tillväxten av ordförråd och bakgrundskunskap.

I nästan varje klass finns det en eller flera elever som lider i någon utsträckning av dyslexi. Gränsdragningen mellan normal läsförmåga och läsproblem är ungefär lika godtycklig som gränsen mellan normalvikt och övervikt. Den är till stor del beroende av de krav som samhället ställer på individers läsförmåga. En vanlig bedömning är att 5 – 10 procent av befolkningen i den läskunniga delen av världen har läs- och skrivsvårigheter av dyslektisk art. Det är alltså fråga om en betydande del av befolkningen. Personer med dyslexi utgör alltså en undergrupp som möter specifika, ofta ärftligt betingade hinder vid läsinlärningen. Svårigheterna gäller främst avkodningen, att ta till sig och automatisera kopplingen mellan bokstäver och talljud. De flesta med dyslexi läser mödosamt, hakar upp sig på orden, läser fel och utelämnar delar av eller hela ord.

Läsning är en komplex förmåga och dyslexi tar sig därför olika uttryck hos olika personer. Vissa har till exempel större problem med läsning än med att skriva. Med tidiga insatser och gott professionellt stöd kan hindren reduceras betydligt. Det som brukar kvarstå i vuxen ålder är då främst en låg läshastighet. Fenomenet beror inte på språket, utan tar sig olika uttryck i olika språk tex. beroende på rättskrivningsreglerna.

Läshinder som orsakas av synproblem eller av brister i undervisning, sociala förhållanden eller motivation är inte dyslexi. Det finns inget statistiskt bevisat samband mellan dyslexi och intelligensnivå. Barn med dyslexi har vanligtvis samma intellektuella förmågor som andra barn. De är ibland ännu smartare. Ett barn som studerades hade en IQ på över 140, vilket redan är så högt att det är svårt att mäta exakt. Fortfarande gjorde han ändå misstag i texten som han skrev. Dyslektiker kan alltså vara högt begåvade, även om man pga deras funktionshinder kan få en annan uppfattning.  Albert Einstein, John Lennon och Selma Lagerlöf får representera alla de dyslektiker som lämnat bestående bidrag till vårt vetenskapliga och kulturella arv trots sina dyslektiska svårigheter. Det är inte alls ovanligt att dyslektiker hittar på sätt att dölja sina svårigheter och att klara sig trots dessa. Fenomenet kan tom. sporra deras förmåga att söka nya tankemönster.

Typiskt för dyslektiker är att de har god uppfattning om helheter, medan detaljer kan gå dem förbi. Detta beror inte på att de skulle ha svårigheter att se detaljer, utan på att detaljerna ter sig korrekta för dem, tills någon annan påpekar bristerna. Det finns test som kan förutsäga dyslexi hos barn redan innan de har börjat med skriv- eller läsundervisning. Det finns även ett antal tidiga riskfaktorer för dyslexi såsom: nedsatt fonologisk medvetenhet (medvetenhet om talljuden), dålig kunskap om bokstäver, och “snabb automatiserad benämningsförmåga” (hittar inte genast bekanta ord).

De vanligaste symtomen för en dyslektiker är:

  • Att man läser väldigt långsamt och ofta stannar upp mitt i texten.
  • Läser för hastigt och fel.
  • Kastar om bokstäver i vissa ord.
  • Utelämnar ord helt.
  • Har stora svårigheter med stavning då bokstäver kan skrivas i fel ordning eller helt utelämnas.

Många definitioner beskriver dyslexi som en neurologiskt förankrad funktionsnedsättning i språkets fonologiska (ljud) komponent, som leder till svårigheter att tolka och lagra språkljud och att snabbt plocka fram ord ur minnet. Dyslexi kan förekomma tillsammans med andra funktionsnedsättingar som ADHD och dyskalkyli och kan kanske ses som en variant av de psyko-neurologiska funktionshindren.

Den speciella svårigheten att läsa och skriva är av neurobiologiskt ursprung. Den är ofta ärftlig, vilket innebär att mottaglighet för dyslexi finns i hjärnan från födseln. De första tecknen på dyslexi kan redan förekomma hos små spädbarn som felaktig ljudseparation. Detta kan i sin tur påverka tal- och språkutvecklingen. Ofta handlar det till en början om att barnet har problem med både talat och skrivet språk. Det är vanligt att dyslektiker kan ha svårt att uppfatta och skilja på hårda och mjuka, spetsiga och avrundade ljud i språket, till exempel g och k eller u och y – en svårighet som också förekommer vid studier av främmande språk. Barnet kan ha svårt att lära dig rabbla upp saker som kommer i en följd. Det kan till exempel gälla talen i multiplikationstabellen, årets månader eller bokstäverna i alfabetet. Dyslektiker undviker ofta lite längre och svårare ord. Det är ofta svårare för dem att läsa än att höra information. Därför kan de tillgodogöra sig lärarens muntliga framställning, mycket lättare än genom att läsa motsvarande i en lärobok. Detta är en orsak till att det för stora elevgrupper är ödesdigert att i utbildningspolitiken utgå från att muntlig undervisning billigt kunde ersättas med självstudier.

Universitetslektor Christina Hellman från Stockholms universitet vill lyfta det som var positivt i den senaste SBU (Svenska statens beredning för medicinsk utvärdering) rapporten 2014 om dyslexi, som visar att man redan på dagis kan se riskfaktorer:

  • hur många bokstäver och ord barnet kan vid fyra till sex års ålder
  • om de förstår rim
  • om de är uppmärksamma på form och inte bara innehåll
  • om de har en fonologisk medvetenhet
  • om de har en känsla för ljud
  • deras intresse för att skriva sitt namn och härma.

Eftersom det finns tydliga signaler och riskfaktorer borde man vara uppmärksam redan från förskolan och sätta in extra hjälp så snart som möjligt, dels för att eleven inte ska behöva hamna efter även i andra ämnen och för att självkänslan inte ska försämras. Utan självkänsla kommer eleven ingenstans! Man behöver känna ett lugn inombords och kunna slappna av, då underlättas inlärningen, poängterar Christina Hellman. Hon menar att exempelvis musik och djur kan vara ett positivt inslag då det ökar oxytocin, kroppens ”lugnhormon”, vilket leder till förbättrad inlärning, men att det i slutändan gäller att öva på det man behöver förbättra. Lärarna bör fokusera på elevens starka sidor. Positiv förstärkning ökar självförtroendet, vilket kommer att underlätta även inlärning av läs- och skrivning, trots att det är svårt, säger Christina Hellman. Klimatet i klassrummet är viktigt, att eleven känner sig trygg och att det finns arbetsro.

Professor Teija Kujala vid Helsingfors universitet har varit banbrytande inom forskning om behandling av dyslexi och tidig hjärnutveckling. I en intervju i tidskriften Anna lyfte professorn därför upp den roll som vuxna spelar för att stödja ett barn med dyslexi. Hjärnan är ett fascinerande organ som vi lär oss mer och mer om. Den har neurala och genetiska baser. Dyslektiska barnhjärnor är verkligen annorlunda vilket kan skapa allvarliga inlärningsproblem. Kujala har undersökt orsakerna till dyslexi och hur symptomen kan lindras. Dyslexi är mycket ärftligt, men påverkas också av miljön. Om det finns en familjehistoria med dyslexi, skulle det vara viktigt för barnet att få stöd under sitt första levnadsår. Då utvecklas representationer av ljud i hjärnan.  Dessa kombineras senare med förmågan att skriva och läsa. Om man läser mycket för barnet under de första åren kommer språket att utvecklas bättre än för barn som man inte läser för. Numera vet vi att musik t.ex. i musiklekskola eller musikhobbies i hemmet, kan förbättra språkinlärningen. Senare, till exempel i förskolan, kan lässvårigheter lindras av olika övningar där barnet lär sig att kombinera ljud med bokstäver. Ett sådant är den finska Ekapel, som kan laddas ner online.

Dyslektiker kan även ha andra svårigheter som till exempel att koncentrera sig eller besvär med att planera och komma igång med saker. Det finns en del hjälpmedel som kan användas. T.ex. rättstavningsprogrammen i datorer och mobiltelefoner. En läslinjal kan göra det lättare att följa texten. Det kan också vara bra med ljudstöd till texterna. Personen kan till exempel lyssna på inlästa böcker eller använda talsyntes, så att en datorröst läser upp texten. Många böcker går att lyssna på via olika appar. Trots att det idag råder konsensus inom forskarvärlden om att dyslexi beror på brister i den språkliga bearbetningen i hjärnan och att dyslektikerns läs- och skrivförmåga endast kan förbättras genom systematisk läs- och skrivpedagogik ges också mindre vetenskapligt förankrade behandlingsmetoder stort utrymme i mediaflödet.

Själv upplever jag nog att Christina Hellmans betoning av aktiviteter som förstärker självförtroendet är en av de viktigaste åtgärderna. Vad jag har sett av dyslexi, kan den under olyckliga omständigheter tom. förorsaka mera allvarliga psykiska störningar långt upp i vuxen ålder just för att den kan underminera självförtroendet. Därför hoppas jag att man i specialundervisningen skulle fäste en betydligt större vikt vid detta vanliga funktionshinder. Mera forskning skulle också behövas. .  För alla möjliga psykiska problem har man utvecklat piller som skall hjälpa mot dem. När får vi ett piller mot dyslexi?

 

 

Litteratur:
Ahvenainen Ossi; Holopainen Esko: Lukemis- ja kirjoittamisenvaikeudet – teoreettista tausta ja opetuksen perusteita
, 2014.

Doktorn  https://www.doktorn.com/artikel/allt-om-dyslexi-vad-%C3%A4r-dyslexi

Dyslexiföreningen  https://www.dyslexiforeningen.se/vad-ar-dyslexi

Höien, Torleiv & Ingvar Lundberg (1999). Dyslexi. Från teori till praktik.. Stockholm: Natur och Kultur

Kujala Teija https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/psykologian-professori-teija-kujala-lasten-kielellista-kehitysta-tukemalla-voidaan-vahentaa-inhimillisia-ongelmia?fbclid=IwAR3dUDtwLNb_oDRFKN2O9G5X3Sn_vGg8KNAxQo8mYa4sTk8YpaTL3vKhEA0

Lukihäiriö https://www.lukihairio.fi/etusivu/

Seidenberg, Mark S. Politics (of Reading) Makes Strange Bedfellows. Artikel i PERSPECTIVES on Language and Literacy, Summer Edition 2012, Volume 38, No. 3

Sinervaara Leena, Selvitys lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksiin kohdistuvasta kehittämistyöstä ja tulevaisuuden haasteista, Turun ammatti-instituutissa, Kehittämishankeraportti joulukuu 2006

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19472/TMP.objres.420.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Statens beredning för medicinsk och social utvärdering (SBU); Swedish Agency for Health Technology Assessment and Assessment of Social Utvärdering. ”Dyslexi hos barn och ungdomar – tester och insatser”, 2014http://www.sbu.se.

Vårdguiden https://www.1177.se/sjukdomar–besvar/hjarna-och-nerver/larande-forstaelse-och-minne/dyslexi/

Wikipedia  https://sv.wikipedia.org/wiki/Dyslexi

 

Martin Gripenberg

Sanasokeudesta on tullut dysleksia ja tutkittavaa riittää!

Äitini huomasi jo aikaisin aloitettuani koulun, että minulla oli jonkinlainen lukihäiriö. Tutkijana hän totesi, että kirurgi-isälläni oli myös ollut sellainen. Huomaavainen isoäitini oli työskennellyt isäni kanssaan niin, että häiriö ei aiheuttanut hänelle ongelmia koulussa. Siksi hän keskittyi luonnontieteisiin, kun taas kieliin hän ei kiinnittänyt yhtä paljon huomiota. Itselleni häiriö tarkoitti, että minun piti työskennellä niin paljon oikeinkirjoituksen ja kielten kirjoittamisen kanssa, että voimat eivät riittäneet matematiikkaan ja luonnontieteisiin syventymiseen. Siksi ulkoilu ja partiolaistoiminta houkuttelivat minua enemmän. Äitini oli kuitenkin saanut minut aloittamaan kirjojen lukemisen, ja ahmin suurimman osan sen ajan nuorten kirjoista, mikä varmasti vähensi lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksiani nopeasti. Tuolloin sanasokeus, kuten sitä kutsuttiin, oli melko tuntematon opettajille. Sitä pidettiin huolimattomuutena, laiskuutena ja tyhmyytenä. Dysleksiani sitoutti äitini niin paljon, että hän kirjoitti pari artikkelia ilmiöstä Hufvudstadsbladetiin 50-luvulla tehdäkseen sen tunnetuksi. Minulla on vielä nykyään vaikeuksia sanoa oikealle ja vasemmalle oikein, vaikka tiedän hyvin, kumpi on kumpi. Valitettavasti näen tänään, että monet lapsistani ja lapsenlapsistani myös kärsivät tästä ongelmasta. Mahdollisesti itse dysleksisille vanhemmille vaatimukset määrätietoisesta ja sinnikkäästä työstä toisenlaisen lapsen vaikeuksien vähentämiseen on saattanut tuntua raskaalta. Lapsen oma kunnianhimo on kuitenkin ratkaisevan tärkeä koulussa menestymiselle.

Lukemisen ja kirjoittamisen opetuksen yleistyessä 1800-luvulla havaittiin häiriö, joka koski nimenomaan lukemista ja kirjoittamista. Silloin uskottiin, että ongelma liittyi kykyyn käsitellä visuaalisia vaikutelmia, ja sitä kutsuttiin sanasokeudeksi, myöhemmin lukihäiriöksi. Vielä nykyäänkin keskustellaan siitä, mistä dysleksia oikeastaan johtuu. Nykyään tutkijat ovat kuitenkin suhteellisen yksimielisiä siitä, että dysleksia on häiriö joissakin kielellisissä toiminnoissa, erityisesti kieliäänien käsittelyssä, mikä estää sanan dekoodausta (tavaamista) automatisoitumasta. Joitakin ongelmia, joita usein esitetään dysleksian yhteydessä, ovat mm. hajanaiset käsitykset sanojen äänirakenteesta, epäselvä artikulaatio, puutteet sanallisessa lyhytaikaisessa muistissa ja hidas pääsy sanastoon.

Lukemis- ja kirjoittamisvaikeudet ovat termi, joka kattaa kaikki lukemisen ja / tai kirjoittamisen vaikeudet mistä tahansa syystä. Luku- ja kirjoitusvaikeudet voivat ilmetä näkö- tai kuulovaikeuksien, kulttuurisen ja kielellisen alistimulaation, kielihäiriöiden, riittämättömän opetuksen, tunneongelmien, puutteellisen äidinkielen tuntemuksen, mutta myös dysleksian vuoksi. Eri ammattiryhmissä käytetään useita määritelmiä dysleksialle. Yhteinen määritelmä on peräisin The International Dyslexia Association -järjestöltä, joka on vuosien varrella päivittänyt dysleksian määritelmää useita kertoja. Vuonna 2002 annettu sanamuoto kuuluu käännettynä:

Dysleksia on erityinen oppimisvaikeus, jolla on neurologisia syitä. Dysleksialle on tunnusomaista vaikeudet oikean ja / tai sujuvan sanan tunnistamisessa ja heikko oikeinkirjoitus ja dekoodauskyky. Nämä vaikeudet johtuvat yleensä kielen fonologisen komponentin häiriöistä, jotka ovat usein odottamattomia ottaen huomioon muut kognitiiviset kyvyt ja huolimatta mahdollisuuksista tehokkaaseen opetukseen. Toissijaisiin seurauksiin voivat kuulua lukemisen ymmärtämisen vaikeudet ja rajallinen lukukokemus, jotka voivat estää sanaston ja taustatietojen kasvua.

Lähes jokaisessa luokassa on yksi tai useampi oppilas, joka kärsii jonkinasteisesta dysleksiasta. Raja normaalin lukukyvyn ja lukemisongelmien välillä on suunnilleen yhtä mielivaltainen kuin raja normaalin painon ja ylipainon välillä. Se on suuresti riippuvainen vaatimuksista, jotka yhteiskunta asettaa yksilöiden lukukyvylle. Yleinen arvio on, että 5–10 prosentilla maailman lukutaitoisen osan väestöstä on dysleksisiä luku- ja kirjoitusvaikeuksia. Kysymys on siten huomattavasta osasta väestöä. Dysleksiasta kärsivät ihmiset muodostavat siis alaryhmän, jolla on erityisiä, usein perinnöllisiä esteitä lukemisen oppimiselle. Vaikeudet koskevat pääasiassa dekoodausta (tavaamista), kirjainten ja puheiden välisen yhteyden absorbointia (sulauttamista) ja automatisointia. Suurimmalla osalla dysleksiasta kärsivillä on vaikeuksia lukea, tarttua sanoihin, he lukevat väärin ja jättävät pois sanojen osia tai kokonaisia ​​sanoja. Lukeminen on monimutkainen kyky, ja siksi dysleksia ​​ilmenee eri tavoin eri ihmisillä. Joillakin ihmisillä on esimerkiksi enemmän kirjoitusongelmia kuin lukemisongelmia. Varhaisilla ponnisteluilla ja hyvällä ammatillisella tuella esteitä voidaan vähentää huomattavasti. Aikuisuuteen voi jatkua alhainen lukunopeus. Ilmiö ei ole kielestä riippuvainen, vaan ilmenee eri kielillä eri tavalla, esim. riippuen oikeinkirjoittussäännöistä.

Näköongelmien tai opetuksen puutteen, sosiaalisten olosuhteiden tai motivaation aiheuttamat lukemisen esteet eivät ole dysleksiaa. Dysleksian ja älykkyystason välillä ei ole tilastollisesti osoitettua yhteyttä. Lapsilla, joilla on dysleksia, on yleensä samat henkiset kyvyt kuin muilla lapsilla. He ovat joskus jopa fiksumpia. Yhden tutkitun lapsen ÄO oli yli 140, mikä on jo niin korkea, että sitä on vaikea mitata tarkasti. Hän teki kuitenkin edelleen virheitä kirjoittamassaan tekstissä. Dysleksiset voivat siten olla erittäin lahjakkaita, vaikka heidän vaikeuksiensa vuoksi asiasta ​​voi saada toisen käsityksen. Albert Einstein, John Lennon ja Selma Lagerlöf voivat edustaa kaikkia dysleksikoita, jotka ovat osallistuneet pysyvästi tieteelliseen ja kulttuuriseen perintöömme huolimatta heidän dysleksisista vaikeuksistaan. Ei ole harvinaista, että dysleksiset löytävät tapoja kätkeä vaikeutensa ja selvitä niistä huolimatta. Ilmiö voi jopa kannustaa heidän kykyään etsiä uusia ajattelutapoja.

Tyypillistä dysleksisille on, että heillä on hyvä käsitys kokonaisuudesta, kun taas yksityiskohdat voivat jäädä heiltä huomaamatta. Tämä ei johdu siitä, että heillä olisi vaikeuksia nähdä yksityiskohtia, vaan siitä, että yksityiskohdat vaikuttavat heistä oikeilta, kunnes joku muu huomauttaa puutteista heille. On olemassa testejä, joilla voidaan ennakoida lasten dysleksia jo ennen kuin he alkavat opetella kirjoittamaan ja lukemaan. Dysleksiaan liittyy myös joukko varhaisia riskitekijöitä, kuten: heikentynyt fonologinen tietoisuus (tietoisuus puheäänteistä); heikko kirjainten tuntemus; ja puutteita “nopeassa automaattisessa nimeämiskyvyssä” (ei heti löydä tuttuja sanoja).

Henkilön yleisimmät dysleksiset oireet ovat:

  • Hyvin hidas lukeminen ja lukemisen pysäyttäminen tekstin keskelle.
  • Liian nopea ja väärin lukeminen.
  • Joidenkin sanojen kirjainten vaihtaminen.
  • Sanojen kokonaan poisjättäminen.
  • Suuria vaikeuksia tavaamisessa, koska voi kirjoittaa kirjaimet väärään järjestykseen tai jättää kokonaan pois.

Monissa määritelmissä kuvataan dysleksia kielen fonologisen (ääni) komponentin neurologisesti juurtuneeksi vammaisuudeksi, mikä johtaa vaikeuksiin kieliäänien tulkinnassa ja tallentamisessa sekä sanojen nopeaan purkamiseen muistista. Dysleksia voi esiintyä yhdessä muiden vammojen, kuten ADHD: n ja dyskalkulian kanssa, ja sitä voidaan pitää psykoneurologisten vammaisuuksien muotona.

Dysleksian erityiset lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet ovat neurobiologisia. Se on usein perinnöllinen, mikä tarkoittaa, että herkkyys dysleksialle esiintyy aivoissa syntymästä lähtien. Ensimmäiset dysleksian merkit voivat ilmetä jo pienillä vastasyntyneillä virheellisellä äänten erottelulla. Tämä puolestaan ​​voi vaikuttaa puheen ja kielen kehitykseen. Alussa lapsella on usein ongelmia sekä puhutun että kirjallisen kielen kanssa. Dysleksisillä on yleisesti vaikeuksia havaita ja erottaa kielessä kovia ja pehmeitä, teräviä ja pyöristettyjä ääniä, kuten g ja k tai y ja u – vaikeuksia, joita monella esiintyy myös vieraita kieliä opiskellessa. Lapsella voi olla vaikeuksia oppia hallitsemaan järjestyksessä olevia asioita. Tämä voi sisältää esimerkiksi kertolaskun numerot, vuoden kuukaudet tai aakkosten kirjaimet Hän välttää usein hieman pidempiä ja vaikeampia sanoja. Dysleksisille on usein vaikeampaa lukea kuin kuulla tietoa. Siksi he voivat hyödyntää opettajan suullista esitystä paljon helpommin kuin lukemalla vastaavaa oppikirjasta. Tämä on yksi syy, miksi suurille oppilasryhmille on kohtalokasta koulutuspolitiikassa olettaa, että suullinen opetus voitaisiin korvata halvalla itseopiskelulla.

Yliopistolehtori Christina Hellman, Tukholman yliopistosta, haluaa tuoda esiin, mikä oli positiivista viimeisimmässä SBU: n (Ruotsin valtion lääketieteelliseen arviointiin valmistautuvassa) raportissa dysleksiasta, joka osoittaa, että jo päiväkodeissa voi nähdä riskitekijöitä:

  • kuinka monta kirjainta ja sanaa lapsi osaa 4–6-vuotiaana
  • ymmärtävätkö he riimin
  • kiinnittävätkö he huomiota sanan muotoon eikä vain sisältöön
  • onko heillä fonologinen (ääni-) tietoisuus
  • onko heillä kykyä äänielämyksiin
  • heidän kiinnostuksensa oman nimensä kirjoittamiseen ja yleensä jäljittelemiseen.

Koska signaaleja ja riskitekijöitä on selkeästi, olisi jo esiopetuksessa kiinnitettävä huomiota ja käytettävä lisäapua mahdollisimman pian osittain siksi, että oppilaan ei tarvitsisi jäädä jälkeen muissa aineissa ja että hänen itsetuntonsa ei heikentyisi. Ilman itsetuntoa opiskelija ei pääse minnekään! On tunnettava rauha sisällään ja pystyttävä rentoutumaan, silloin oppiminen on helpompaa, Christina Hellman huomauttaa. Hän uskoo, että esimerkiksi musiikki ja eläimet voivat olla positiivisia elementtejä, koska ne lisäävät oksitosiinia, kehon “rauhan hormonia”, mikä johtaa parempaan oppimiseen. Viime kädessä on kuitenkin tarpeen harjoitella sitä, mitä on parannettava. Vanhempien on työskenneltävä tarkoituksenmukaisesti ja sinnikkäästi lapsen vaikeuksien kanssa, auttaakseen lasta selviytymään dysleksiastaan, ja opettajien tulisi keskittyä opiskelijan vahvuuksiin. Luokan ilmapiiri on tärkeä, jotta opiskelija tuntee olonsa turvalliseksi ja että on työrauha. ”Positiivinen vahvistaminen lisää itseluottamusta, mikä myös helpottaa lukemisen ja kirjoittamisen oppimista, vaikka se on vaikeaa”, Christina Hellman sanoo.

Professori Teija Kujala Helsingin yliopistosta on ollut edelläkävijä tutkimuksessa dysleksian ja aivojen varhaisen kehityksen hoidossa. Haastattelussa Anna-lehdelle professori korosti aikuisten roolia dysleksiasta kärsivän lapsen tukemisessa. Aivot ovat kiehtova elin, josta opimme tietämään yhä enemmän. Sillä on hermo- ja geneettiset perustat. Dysleksiset lasten aivot ovat todella erilaisia, mikä voi aiheuttaa vakavia oppimisongelmia. Kujala on tutkinut dysleksian syitä ja miten oireet voidaan lievittää. Dysleksia on hyvin perinnöllinen, mutta siihen vaikuttaa myös ympäristö. Jos dysleksiaa on perheen historiassa, on tärkeää, että lapsi saa tukea jo ensimmäisen elämänvuoden aikana. Kun mielikuvat äänistä kehittyvät aivoissa. Myöhemmin ne yhdistetään kykyyn kirjoittaa ja lukea. Jos luet paljon lapselle ensimmäisten vuosien aikana, kieli kehittyy paremmin kuin lapselle, joille ei lueta. Nykyään tiedämme, että musiikki esim. muskaritoiminta tai musiikin harrastaminen kotona, voi parantaa kielten oppimista. Myöhemmin, esimerkiksi esiopetuksessa, lukuvaikeuksia voidaan lievittää erilaisilla harjoituksilla, joissa lapsi oppii yhdistämään äänet kirjaimiin. Yksi sellainen on suomalainen Ekapeli, joka on mahdollista ladata verkosta.

Dysleksisillä voi olla myös muita vaikeuksia, kuten keskittymisessä tai asioiden suunnittelussa ja aloittamisessa esiintyviä vaikeuksia. Työkaluja, joita voidaan käyttää ovat esim. tietokoneiden ja älypuhelimien oikeinkirjoitusohjelmat. Lukuviivotin voi helpottaa tekstin seuraamista. Myös sanoitusten audiotuesta voi olla apua. Henkilö voi esimerkiksi kuunnella äänitettyjä kirjoja tai käyttää puhesynteesiä, jolloin tietokoneääni lukee tekstiä. Monia kirjoja voi kuunnella eri sovellusten kautta.

Vaikka nykyään tutkimusmaailmassa vallitsee yksimielisyys siitä, että dysleksia johtuu puutteista aivojen kielellisessä prosessoinnissa ja että dysleksistä lukutaitoa ja kirjoituskykyä voidaan parantaa ainoastaan systemaattisen luku- ja kirjoituspedagogiikan avulla, vähemmän tieteisiin perustuvat hoitomenetelmät saavat myös tilaa mediavirrassa.

Uskon kyllä, että Christina Hellmanin painotus itsevarmuutta lisääviin toimintoihin on yksi tärkeimmistä toimenpiteistä. Minkä olen dysleksiasta nähnyt, voi se onnettomissa olosuhteissa aiheuttaa vakavia mielenterveyshäiriöitä pitkään aikuisuuteen vain siksi, että se heikentää itseluottamusta. Siksi toivon, että erityisopetuksessa painotettaisiin tätä yleistä vammaa huomattavasti enemmän kuin tähän asti. Myös enemmän tutkimuksia tarvittaisiin. Kaikenlaisiin psyykkisiin häiriöihin on kehitetty pillereitä, jotka helpottavat niiden hoitoa. Milloin saadaan pilleri dysleksiaan?

 

Lähteitä:

Ahvenainen Ossi; Holopainen Esko: Lukemis- ja kirjoittamisenvaikeudet – teoreettista tausta ja opetuksen perusteita, 2014.

Doktorn  https://www.doktorn.com/artikel/allt-om-dyslexi-vad-%C3%A4r-dyslexi

Dyslexiföreningen  https://www.dyslexiforeningen.se/vad-ar-dyslexi

Höien, Torleiv & Ingvar Lundberg (1999). Dyslexi. Från teori till praktik.. Stockholm: Natur och Kultur

Kujala Teija https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/psykologian-professori-teija-kujala-lasten-kielellista-kehitysta-tukemalla-voidaan-vahentaa-inhimillisia-ongelmia?fbclid=IwAR3dUDtwLNb_oDRFKN2O9G5X3Sn_vGg8KNAxQo8mYa4sTk8YpaTL3vKhEA0

Lukihäiriö https://www.lukihairio.fi/etusivu/

Seidenberg, Mark S. Politics (of Reading) Makes Strange Bedfellows. Artikkeli julkaisussa PERSPECTIVES on Language and Literacy, Summer Edition 2012, Volume 38, No. 3

Sinervaara Leena, Selvitys lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksiin kohdistuvasta kehittämistyöstä ja tulevaisuuden haasteista, Turun ammatti-instituutissa, Kehittämishankeraportti joulukuu 2006

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19472/TMP.objres.420.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Statens beredning för medicinsk och social utvärdering (SBU); Swedish Agency for Health Technology Assessment and Assessment of Social. ”Dyslexi hos barn och ungdomar – tester och insatser”http://www.sbu.se.

Vårdguiden https://www.1177.se/sjukdomar–besvar/hjarna-och-nerver/larande-forstaelse-och-minne/dyslexi/

Wikipedia  https://sv.wikipedia.org/wiki/Dyslexi

 

Martin Gripenberg

Blev ungdomsrevolten och Teiniliitto en historisk parentes?

När jag under slutet av 1950- och början av 1960-talet gick i läroverkets sista klasser var politik ett förbjudet ämne i skolorna. Ute i världen blev de Afrikanska staterna självständiga, på Kuba skedde revolution och Vietnamkriget rullade på för fullt. Jag minns hur upprörd jag blev över att det inte länge sedan avslutade andra världskriget, vinterkriget och fortsättningskriget alls behandlades i skolans historieundervisning. I Broban fanns en elevkår som sysslade med att ordna fester och ge ut en oförarglig elevtidning. Själv engagerade jag mig som 14-åring i den enda politiska ungdomrörelse jag kände till, Svensk ungdom. Inte heller där fick jag, som alltför ung någon större förståelse för mitt uppvaknande politiska intresse.

Först ett decennium senare startade ungdomsrevolten. Bakgrunden var det kalla kriget mellan Västländerna och Sovjetunionen. Ungdomen upplevde att jordens framtid hotades genom ett kärnvapenkrig. Revoltens år var 1968 med ständiga demonstrationer bland studenter och andra runt om i världen. Amerikanska desertörer från Vietnamkriget sökte asyl i bland annat de nordiska länderna. Majrevolten i Paris tvingade den franska presidenten att försäkra sig om tyska truppers bistånd, i den händelse att det demokratiska samhället skulle hotas på allvar. Martin Luther King mördades. Bobby Kennedy mördades, just före det att han förväntades bli vald till USA:s president. Mordförsök gjordes mot den tyske studentledaren Rudi Dutschke. Upplopp förekom i ett 100-tal städer i USA. Demonstrerande studenter dödades av polis i Västtyskland, Brasilien och USA. Johnny Cash gav ut skivan Folsom Prison. Med stridsvagnar krossade Sovjet i Tjeckoslovakien försöket att genomföra ”socialism med mänskligt ansikte”. Tv visade hur en vietnamesisk polischef avrättade en fiendesoldat med revolver mitt på öppen gata. Richard Nixon vann presidentvalet i USA. Mao tvingade ut Kinas studenter på landsbygden för att bli ”återutbildade”. Det var en stökig tid.

Men 1968 var lika mycket ett livsstilsuppror som en politisk revolt. Det fanns hippies, “mods” och kollektivboende storfamiljer. Det firades alternativ jul och brändes studentmössor. Ur 1968 kom miljörörelsen, feminismen och, oväntat för en del, även nyliberalismens kommande ”satsa på framgång för dig själv”.

De nya socialgruppen som inträdde in på utbildningsmarknaden engagerade ungdomen i Finland att aktivt börja kämpa mot sådana sociala orättvisor som de upplevde i hemlandet. På 1960-talet började det koka också i Finland inte bara i universiteten, utan också i läroverken där vakna skolelever liksom studenterna började kräva demokratiska reformer i skolorna och att den som de upplevde ålderdomliga undervisningen skulle förnyas. Tonåringarnas spetsprojekt, skoldemokratin, blev under läroverkens sista årtionde ett modeord som av motståndarna förvandlades till ett skällsord.

Läroverkseleverna hade sedan 1960-talets början organiserat sig allt synligare i elevkårer under takorganisationen Teiniliitto. Eleverna reagerade på förändringar i tidens anda och tog aktivt del i diskussionen om internationaliseringen och samhälleligt inflytande. Det syntes i deras deltagande i demonstrationer, upprop, initiativ och slutligen i utbildningspolitiken. Elevrörelsen var aktivast i läroverken där de vaknaste eleverna ofta från borgerliga hem gick. I de kommunala mellanskolorna fick Teiniliitto däremot inte mycket stöd. Eleverna var eniga om att undervisningen behövde förändras, men oeniga om vilka förändringar som skulle krävas.

Teiniliitto grundades på marschalk Mannerheims födelsedag. Från början var det en fosterländsk organisation för ungdomens fostran. Karaktären som intresseorganisation förändrades emellertid under 1960-talet i en mera samhällelig och radikal riktning.

Under 1970-talet fick partiernas ungdomsorganisationer upp ögonen för Teiniliitto. Förbundet blev en tummelplats för de politiska ungdomsorganisationerna där en borgerlig front, de s.k. allmändemokratiska fronten stod mot centerns och vänsterns gemensamma front. De första skolrådsvalen 1973 blev drivkraften för Teiniliittos uppgång. Organisationen ville förnya den som man upplevde som ålderdomliga skolan. Man önskade reformera skolan i A.S. Neills då populära Summerhill-ideernas anda. Undervisningen skulle vara fri och flexibel utan fasta läroplaner.

För skolungdomar på 1960- och 70-talet utgjorde Teiniliitto den viktigaste kanalen för påverkan. Många av dagens påverkare tog de första stegen i sin sociala karriär just genom Teiniiitto. Det blev en skola för den generationen i hur man kan påverka. En lång rad av dagens beslutsfattare gick den skolan. Tidigare aktiva inom Teiniliito är bl.a. Erkki Liikanen, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja, Jaakko Laakso, Esko Aho, Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi, Matti Viialainen, Satu Hassi, Anders Blom och Timo Laaninen.

Teiniliitto eftersträvade också en försöksskola enligt Sumerhill-skolans principer. I delegationen för den fria försöksskolan deltog bl.a. Tuomas Anhava, Erkki Tuomioja, Vappu Taipale, Claes Andersson, Yrjö Ahmavaara och Marianne Laxén. I februari 1970 öppnade föreningen daghemmet Lasten paikka i Baggböle. Meningen var att detta senare skulle fortsätta som en skola. Grundidén var att främja barnets spontana kreativitet. Förbud och regler hade reducerats till ett minimum, det fanns inget staket runt lekplatsen och inga regler om när man skulle äta och sova, etc. En skola blev det aldrig, men daghemmet verkar alltjämt.

På kort tid politiserades organisationen då de s.k. taistoiterna lyckades besätta organisationens ledande poster. Som mest hade Teiniliitto 100 000 unga medlemmar. Emellertid sköttes organisationens ekonomi dåligt. Det gav undervisningsminister Marjatta Väänänen (cp) anledning att 1975 dra in förbundets statsbidrag. Därigenom kördes det revolutionära Teiniliitto i konkurs.

Kanske den enda av Teiniliittos verksamhetsformer som har blivit allmänt accepterad är dagsverksinsamlingen i vilken ungdomarna utför något slags arbetsinsats för att med den erhållna ersättningen kunna stöda något behjärtansvärt projekt.

 Essi Jouhki (Uleåborgs universitet) presenterade under den finska utbildningshistoriska föreningens (HSHPE):s årliga möte i Uleåborg 11-12.6.2019 sin andel av forskningsprojektet ”Synpunkter på forskningen om barndomens och ungdomens historia”. Hon fokuserade på 1960 och 70-talen, som traditionellt har beskrivits som den internationella studentrörelsens, ungdomsradikalismens och revolutionens tidsålder. I Finland har den här tiden särskilt upplevts som en tid av ungdomsradikalism och som taistoismens framväxt.

Essi Jouhki hade för sin forskning gjort intervjuer med och samlat in biografier av veteraner från den tiden. Det handlade alltså om personer som på den tiden var 15 – 19 år gamla. Rötterna till de ungas samhälleliga och politiska medvetande hade varit deras erfarenheter från sin skoltid.

I diskussionen efter presentationen framhölls att en möjlig orsak till den höjda medvetandenivån i Finland kan ha varit att det årtiondet innan hade grundats många kommunala mellanskolor på landsbygden. Till dem kom ungdomar från befolkningsskikt som tidigare hade varit uteslutna från högre utbildning. Att dessa skolor skulle ha spelat någon större roll verkar ändå sökt, eftersom Teiniliitto inte fick något betydande gensvar i de kretsarna. Påståendet speglar ett i konservativa kretsar omhuldat synsätt att mera utbildning för de lägsta samhällsklasserna är skadligt och riskerar att uppvigla dem att ifrågasätta den rådande ordningen. Liknande uppfattningar framför till exempel Jouko Aalto i sin bok om inbördeskriget då han menar att den utbredda folkskoleutbildningen var en delorsak till att arbetarna engagerade sig på den röda sidan i inbördeskriget.

Sin doktorsavhandling baserar sig Essi Jouhki på intervjuer med vad personer som på 1960 och 1970-talen hade varit aktiva och vad de minns av elevrörelsen. Av intervjuerna hoppas hon få reda på vad det var som fick de unga att engagera sig och vilka former denna samhälleliga och politiska elevrörelse tog samt vad de tänker om detta numera.

Det blir intressant att höra vilka resultat Essi Jouhkis intervju-undersökning får fram. En nackdel kan emellertid vara att hon har utfört intervjuerna i landsortsstaden Iisalmi, där medvetandenivån säkert var en annan än i storstäderna. Ungdomsrevolten var inte en djupare folkrörelse utan berörde mest universiteten och metropolerna.

Frågeställningarna är också aktuella idag, då vi nu igen har en rörig tid med gröna mot traditionalister och medveten ungdomsrörelse mot desillusionerade äldre generationer.

 

Källor:

Aalto Seppo: Kapina tehtailla. Kuusankoski 1918. Helsinki 2018.

Jouhki Essi: Kapinalliset koululaiset – muistoja 1960-70-lukujen teinitoiminnasta ja koululaisliikkeestä. FSHPE: kokouksen 11-12.6.2019 abstraktikirja.

Lindfors Jukka, Engestöm Yrjö: Vapaa kokeilukoulu https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/teiniliitto-perustaa-kokeilukoulun

Lundgren Stig-Björn: 1968 – ungdomsrevolten som förändrade Sverige. Tidningen. Tidningen Fönstret. https://www.fonstret.se/artikelarkivet/forr/1968–ungdomsrevolten-som-forandrade-sverige/ Arbetarnas Bildningsförbund.

Perälä Reijo: Teiniliitto oli aikansa mahtijärjestö. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/15/teiniliitto-oli-aikansa-mahtijarjesto

Martin Gripenberg

Tuliko nuorisoradikalismista ja Teiniliittosta historiallinen parenteesi?

Kun kävin oppikoulun viimeisiä luokkia 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alkupuolella, poliitikka oli kielletty aihe kouluissa. Maailmassa Afrikan valtioita itsenäistyi, Kuubassa tapahtui vallankumous ja Vietnamin sota oli käynnissä. Muistan kuinka järkyttynyt olin siitä, että vain vähän aikaa sitten loppunutta toista maailmansotaa, talvisotaa ja jatkosotaa ei ollenkaan käsitelty koulun historianopetuksessa. Oppikoulussani oli opiskelijajärjestö, jonka tehtävä oli järjestää juhlia ja julkaista harmitonta opiskelijalehteä. Liityin 14-vuotiaana itse ainoaan tuntemaani poliittiseen nuoriso-liikkeeseen, Svensk ungdom:iin. Sielläkään, liian nuorena, en saanut suurempaa ymmärrystä heräävälle poliittiselle kiinnostukselleni Kuuban vallankumouksen aikana.

Nuorisovallankumous lähti liikkeelle vasta vuosikymmen myöhemmin. Nuorten kapinan taustalla oli kylmä sota lännen ja Neuvostoliiton välillä. Nuorten mielestä ydinsota uhkasi maan tulevaisuutta. Kapinan vuosi oli 1968, jolloin esiintyi opiskelijoiden ja muiden jatkuvia mielenosoituksia ympäri maailmaa. Amerikkalaisia sotilaskarkureita Vietnamin sodasta haki turvapaikkaa mm. Pohjoismaista. Toukokuun nuorisokapina pakotti Ranskan presidentin varmistamaan saksalaisten joukkojen avun siinä tapauksessa, että demokraattista yhteiskuntaa uhattaisiin vakavasti. Martin Luther King murhattiin. Bobby Kennedy murhattiin juuri ennen kuin hänen odotettiin tulevan valituksi Yhdysvaltain presidentiksi. Murhayritys tehtiin saksalaista opiskelijajohtajaa Rudi Dutschkea kohtaan. Mellakoita esiintyi noin 100 kaupungissa Yhdysvalloissa. Poliisi tappoi mielenosoittajia Länsi-Saksassa, Brasiliassa ja Yhdysvalloissa. Johnny Cash julkaisi levyn Folsom Prison. Neuvostoliitto murskasi Tšekkoslovakiassa tankkien avulla yritykset toteuttaa “ihmiskasvoista sosialismia” Televisiossa näytettiin kuinka Vietnamilainen poliisipäällikkö teloitti vihollissotilaan revolverilla keskellä avointa katua. Richard Nixon voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit. Mao pakotti Kiinan opiskelijat maaseudulle “uudelleenkoulutettavaksi”. Se oli sotkuinen aika.

Mutta 1968 oli yhtä suuri elämäntavan kapina kuin poliittinen kapina. Silloin oli hippejä, ”modeja” ja kollektiivisesti eläviä perheitä. Vaihtoehtoista joulua vietettiin ja ylioppilaslakkeja poltettiin. Vuodesta 1968 tuli ympäristöliikkeen, feminismin ja yllättäen jopa uusliberalismin tuleva ”investointi oman itsensä menestykseen”.

Koulutusmarkkinoille tulleet uudet sosiaaliset ryhmät houkuttelivat Suomen nuoria aktiivisesti torjumaan kotimaassaan kokemaansa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. 1960-luvulla alkoi kiehua myös Suomessa paitsi yliopistoissa, myös oppikouluissa, joissa valveutuneet oppilaat ja opiskelijat alkoivat vaatia demokraattisia uudistuksia kouluissa, ja että heidän mielestään vanhentunutta opetusta olisi uusittava. Oppilaitosten viimeisten vuosikymmenien aikana teini-ikäisten kärkiprojektista, kouludemokratiasta, tuli muotisana, jonka vastustajat muuttivat haukkumasanaksi.

1960-luvun alusta lähtien oppikouluoppilaat olivat entistä näkyvämmin järjestäytyneet Teiniliiton kattojärjestön alaisissa ylioppilaskunnissa. Oppilaat reagoivat ajan hengen muutoksiin ja osallistuivat aktiivisesti keskusteluun kansainvälistymisestä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Tämä käy ilmi heidän osallistumisestaan mielenosoituksiin, vetoomuksiin, aloitteisiin ja lopulta myös koulutuspolitiikkaan. Opiskelijaliike oli aktiivisin oppikouluissa, joissa valveutuneimmat oppilaat usein lähtivät porvarillisista kodeista. Kuntien keskikouluissa Teiniliitto ei saanut paljon tukea. Opiskelijat olivat yhtä mieltä siitä, että opetusta oli muutettava, mutta olivat erimielisiä siitä, mitä muutoksia vaadittaisiin.

Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivänä 1939 perustettu Teiniliitto oli aluksi isänmaallinen kasvatusjärjestö. Harrastejärjestön luonne alkoi kuitenkin 1960-luvun myötä muuttua yhteiskunnallisempaan ja radikaalimpaan suuntaan.

Puolueiden nuorisojärjestöt kiinnostuivat Teiniliitosta 1970-luvun alussa. Pian järjestö politisoitui. Teiniliitosta tuli poliittisten nuorisojärjestöjen temmellyskenttä. Vastakkain olivat porvarillinen rintama ja ns. yleisdemokraattinen rintama, joka koostui vasemmistosta ja keskustasta. Ensimmäiset kouluneuvostovaalit vuonna 1973 antoivat pontta Teiniliiton nousulle. Järjestö halusi uudistaa vanhoillisen koulun, jota vaadittiin uudistettavaksi mm. silloin suositun A.S. Neillsin Summerhill-aatteen hengessä. Opiskelun tuli olla vapaata ja joustavaa ilman tiukkoja opetussuunnitelmia.

1960-luvun ja 1970-luvun koululaisille Teiniliitto oli tärkein vaikutuskanava. Monet nykypäivän vaikuttajat ottivat ensimmäiset askeleet sosiaalisella urallaan suoraan Teiniliiton kautta. Siitä tuli tälle sukupolvelle vaikuttamisen opinahjo. Pitkä rivi nykypäivän päätöksentekijöitä kävi tätä koulua. Aikaisemmin Teiniliitossa toimineita olivat m.m. Erkki Liikanen, Ilkka Kanerva, Erkki Tuomioja, Jaakko Laakso, Esko Aho, Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi, Matti Viialainen, Satu Hassi, Anders Blom ja Timo Laaninen.

Teiniliitto pyrki myös perustamaan kokeellista koulua Sumerhill-koulun periaatteiden mukaisesti. Ilmaisen kokeilukoulun valtuuskuntaan osallistui muun muassa. Tuomas Anhava, Erkki Tuomioja, Vappu Taipale, Claes Andersson, Yrjö Ahmavaara ja Marianne Laxén. Yhdistys avasi helmikuussa 1970 päiväkoti Lasten paikan Pakilassa, Helsingissä. Tarkoituksena oli, että tämä jatkuisi myöhemmin kouluna. Perusajatuksena oli edistää lapsen spontaania luovuutta. Kiellot ja säännöt oli laskettu minimiin, leikkipaikan ympärillä ei ollut aitaa, eikä myöskään ollut sääntöjä siitä, milloin syödä ja nukkua jne.Koulua siitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Päiväkoti toimii edelleen.

Lyhyessä ajassa ns. taistolaiset eli vähemmistökommunistit miehittivät Teiniliiton johtopaikat. Liitolla oli parhaimmillaan 100 000 nuorta jäsentä. Organisaation talous hoidettiin kuitenkin huonosti. Tämä antoi opetusministeri Marjatta Väänäselle (ke) syyn vuoden 1975 valtiontuen peruuttamiseen. Tämän seuraauksena vallankumouksellinen Teiniliitto meni konkurssiin.

Ehkä ainoat Teiniliiton toimintamuodoista, jotka on yleisesti hyväksytty, ovat Taksvärkkikeräykset, joissa nuoret tekevät jonkinlaista työtä ja saamillaan korvauksilla auttavat tukea tarvitsevia projekteja.

Syitä siihen, miksi nuorten kapina levisi Suomeen, on ehdottomasti etsittävä kansainväliseltä areenalta, koska juuri oppikoulu-opiskelijoiden sosiaalisesti aktiivisempien piirien edustajat, usein porvarillisista kodeista, olivat nuorten kapinan eturintamassa Suomessa. Sitä voidaan pitää neuvostoliittolais-ystävällisten ryhmien provokaationa, jonka tarkoituksena oli saada aikaan vallankumouksellinen tilanne maassa. Tämä ei onnistunut nyt, koska kansalaiset eivät uskoneet, että tilanne olisi vaatinut vallankumousta, ja Suomen talvi- ja jatkosodan muistot eivät vielä olleet haalistuneet.

Essi Jouhki (Oulun yliopisto) esitteli Suomen kasvatushistoriayhdistyksen (HSHPE) vuosikokouksessa Oulussa 11.-12.6.2019 osuutensa tutkimushankkeesta “Kommentit lapsuuden ja nuoruuden historian tutkimukseen”. Hän keskittyi 1960- ja 1970-lukuihin, joita on perinteisesti kuvattu kansainvälisen opiskelijaliikkeen, nuorten radikalismin ja vallankumouksen aikakaudeksi. Suomessa tämä aika on erityisesti koettu nuorisradikalismin ja taistolaisuuden nousun ajaksi.

Essi Jouhki on tehnyt haastatteluja ja kerännyt elämäkertoja tuon ajan veteraaneilta. Kyse on siis ihmisistä, jotka tuolloin olivat 15 – 19-vuotiaita. Nuorten sosiaalisen ja poliittisen tietoisuuden juuret olivat heidän kokemuksissaan kouluajoilta. Esityksen jälkeen käydyssä keskustelussa esitettiin, että mahdollinen syy lisääntyneelle tietoisuudelle Suomessa saattoi olla se, että edellisten vuosikymmenten aikaan oli perustettu monia maaseudun kunnallisia keskikouluja. Niihin tuli nuoria väestökerroksista, jotka oli aiemmin suljettu pois korkeammasta koulutuksesta.

Että näillä kouluilla olisi ollut merkittävä rooli ei vaikuta uskottavalta koska Teiniliitto ei saanut merkittävää vastakaikua niissä. Väite heijastaa konservatiivisten piirien näkemystä siitä, että yhteiskunnan alaryhmille suunnatun koulutuksen lisääminen on haitallista ja yllyttää heitä kyseenalaistamaan nykyistä järjestystä. Samanlaisia näkemyksiä tuo esille esimerkiksi Jouko Aalto sisällissodasta kertovassa kirjassaan, jossa hän esittää, että laajasti levinnyt kansakoulukoulutus oli osittainen syy siihen, että työläiset sitoutuivat punaiselle puolelle sisällissodassa.

Väitöskirjansa Essi Jouhki perustaa haastatteluihin ihmisistä, jotka olivat olleet aktiivisia 1960- ja 1970-luvuilla, ja siihen, mitä he muistavat opiskelijaliikkeestä. Haastatteluista hän toivoo selvittävänsä, mikä sai nuoret mukaan ja millaiset muodot tämä yhteiskunnallinen ja poliittinen opiskelijaliike otti, samoin kuin sen, mitä he nyt ajattelevat tästä.

On mielenkiintoista kuulla Essi Jouhkin haastattelututkimuksen tulokset. Yksi haitta voi kuitenkin olla, että hän teki haastattelut Iisalmen maaseutukaupungissa, missä tietoisuuden taso oli varmasti erilainen kuin suurten kaupunkien. Nuorten kapina ei ollut syvempi kansanliike, vaan vaikutti eniten yliopistoissa ja metropoleissa. Ihan jälkiä jättämättä nuorisokapina ei kuitenkaan mennyt ohi.

Haasteet ovat ajankohtaisia myös tänä päivänä, koska meillä on nyt taas sotkuinen aika vihreiden ja perinteisesti ajattelevien eriävällä maailmankatsomuksella, ja tietoinen nuorisoliike pettyneiden vanhempien sukupolvien vastakohtana.

 

Lähteet:

Aalto Seppo: Kapina tehtailla. Kuusankoski 1918. Helsinki 2018.

Jouhki Essi: Kapinalliset koululaiset – muistoja 1960-70-lukujen teinitoiminnasta ja koululaisliikkeestä. FSHPE: kokouksen 11-12.6.2019 abstraktikirja.

Lindfors Jukka, Engestöm Yrjö: Vapaa kokeilukoulu https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/teiniliitto-perustaa-kokeilukoulun

Lundgren Stig-Björn: 1968 – ungdomsrevolten som förändrade Sverige. Tidningen. Tidningen Fönstret. https://www.fonstret.se/artikelarkivet/forr/1968–ungdomsrevolten-som-forandrade-sverige/ Arbetarnas Bildningsförbund.

Perälä Reijo: Teiniliitto oli aikansa mahtijärjestö. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/11/15/teiniliitto-oli-aikansa-mahtijarjesto

Martin Gripenberg