Koulutushistoriallinen konferenssi Oulussa 2019

Noin 10 vuotta sitten, kun olin hiljattain jäänyt eläkkeelle, osallistuin ensimmäiseen koulutushistorialliseen konferenssiin Jyväskylässä. Silloin keskusteltiin siitä, että koulutushistoriaa ei juuri lainkaan tieteellisesti tutkittu kasvatustieteellisissä tiedekunnissa Suomessa. Tämän jälkeen olen vain käynyt aihetta koskevissa pohjoismaisissa konferensseissa. Siksi tuntui olevan perusteltua kuunnella, miten näitä asioita nyt käsitellään Suomessa. Huomasin, että tärkeimmät keskustelut nyt käytiin englannin kielellä, mikä minun osaltani pitkän kielipaussin jälkeen vaikeutti keskustelujen seuraamista.

Koulutushistoriallisen yhdistyksen vuosittainen konferenssi “Koulutuksen historia ja filosofia” pidettiin 11-12 kesäkuuta 2019 Oulun yliopiston tiloissa. Osallistujien määrä oli n. 25, joista suurin osa eri yliopistoista Suomessa. Ulkomailta oli tullut kymmenkunta osallistujaa: Saksasta, Englannista, Belgiasta, Venäjältä ja Iranista. Mitään varsinaista läsnäololuetteloa ei esitetty, ehkä johtuen EU: n uusiin henkilöluetteloita koskeviin direktiiveihin. Olin iloinen kun oma esitykseni Kansakoukouluntarkastajat kansakoulun tulisisieluina sai jopa kymmenen kuulijaa.

Konferenssin aikana pidettiin viisi avainpuheenvuoroa englanniksi ja 11 istuntoa, joista 5 oli englanniksi. Puute oli, että konferenssista ei ilmeisesti tiedotettu muissa Pohjoismaissa, koska konferenssi ei ollut saanut yhtään osallistujaa sieltä. Sisältöä ajatellen voi korostaa, että painopisteenä oli pedagoginen filosofia, mikä erottaa konferenssin myönteisesti pohjoismaisista koulutushistoriallisista konferensseista. Näin korostetaan enemmän teoreettisia näkökulmia. Perinteisesti tyypillisiä koulutushistorialisia teemoja käsiteltiin myös. Filosofinen lähestymistapa toi mukaan myös enemmän poliittista lähestymistapaa, jossa nyt keskusteltiin erityisesti ympäristöpolitiikan kysymyksistä. Konferenssiohjelma ja osallistujien tiivistelmät löytyvät osoitteesta https://www.oulu.fi/edu/node/58136.

Konferenssin osanottajat olivat pääosin tohtorikoulutettavia tai uusia tohtoreita, mikä on nykyään normaalia näissä konferensseissa. Avain-puhujat olivat professoreita tai muuten tunnettuja henkilöitä näissä piireissä. Ensimmäinen puhuja oli koulutusfilosofian professori Katariina Holma. Hän puhui englanniksi otsikolla Kansalaisuuteen kasvamisesta: tutkitun ilmiön monimutkaisuus filosofisena haasteena. Hänen näkemyksensä perustui Suomen, Tansanian ja Ugandan väliseen yhteistyöhankkeeseen. Hän korosti, että kansalaisuutta ei voida aina tarkastella demokraattisesta näkökulmasta, vaikka tavoitteena on tasa-arvon edistäminen. Hän korosti uskonnon merkitystä maissa, joissa hanke toteutettiin. Hän puhui erityisesti siitä, miten vaihtelevat tavat vaikuttavat opiskelijoiden opintoihin ja tapojen merkityksestä jokapäiväisessä elämässä.

Jo tässä ensimmäisessä puheessa mainittiin John Deweyn (1859-1952, USA) filosofia, johon useat muut puhujat palasivat konferenssin aikana. (John Dewey, amerikkalainen filosofi ja psykologi, jota kutsutaan usein yhdeksi Amerikan tärkeimmistä psykologeista 20. vuosisadalla. Hän uudisti amerikkalaisen koulun opetusmenetelmiä, ja hänen edistyksellistä opetustaan sovelletaan edelleen useimmissa länsimaisissa kouluissa.) Yksi osallistujista korosti, että, hänen aikanaan professori oli suositellut välttämään tätä filosofiaa, koska sitä pidettiin liian monimutkaisena. Nyt se oli ilmeisesti kuitenkin erittäin ajankohtainen suomalaisten kouluttajien keskuudessa.

Lounaan jälkeen osallistujat kuulivat professori Kai Horsthemken (KU Eichstätt-Ingolstatt, Saksa) puheenvuoron Koulutuksesta koskien eläinten oikeuksia. Hän olettaa, että kaikilla olennoilla on oikeus olemassaololle ja että syrjäytyneiden ihmisten joukossa on yksilöitä ja ryhmiä niin alhaisella henkisellä tasolla, että tietyt eläinlajit ovat selvästi korkeammalla. Moraalisesta näkökulmasta on siis tarpeen rinnastaa eläinten oikeudet ihmisiin. Hän rinnasti “speceismin”, valkoisten miesten tavaksi katsoa arvoja, rasismiin ja seksismiin huomauttaen, että on väärin rinnastaa eläimet koneisiin, joita ihmiset ovat keksineet käyttää palvelemaan itseään. Hän nosti esiin Aesopin tarinoita ja korosti ympäristökoulutusta, joka hänen mielestään tarvitsee samantapaisen vallankumouksellisen pedagogikan, kuten Paolo Freiren (1921-1997, Brasilia) pedagogikka sorretuille, ja korosti epistemologisia käsitteitä kuten kriittinen pedagogiikka ja ekopedagogiikka. Ihmisellä on rajallinen kyky nähdä maailma eläinten näkökulmasta. Hän puhui ekolokalisoinnista ja siitä, että ihminen ei pysty tietämään, miten esim. lepakko kokee maailman kaikuja kuuntelemalla näkemisen sijaan. Koska lapset ovat lähes aina kiinnostuneita eläimistä, hän näkee tässä mahdollisuuden laajentaa lasten käsitystä oikeudellisuudesta. Puheenvuoroa kommentoi Maria Saari Oulun yliopistosta.

Ensimmäinen konferenssipäivä päättyi apulaisprofessorin Joris Vlieghen (KU Leuven Belgia) puheenvuoroon. Hän puhui aiheesta: Maailmanlaajuiset ja paikalliset kysymykset kestävän yhteiskunnan koulutuksessa. Politiikasta koulutukseen. Hän aloitti kysymyksellä: Mitä tapahtuu nykymaailmassa? Hän viittasi Bruno Latouriin (s. 1947 Ranskassa), joka uskoo, että elämme eri maailmoissa. Hänen mielestään kaikki ihmiset omalla tavallaan ovat maahanmuuttajia, jotka etsivät maata, jossa voi elää. Monet ihmiset jäävät siihen, mihin he ovat tottuneet. Tämä puhuja käsitteli siten myös ekologisia kysymyksiä ja ihmisen paikkaa maan päällä ja asetti ympäristöasiat pedagogiseen näkökulmaan. Kommentin antoi Minna-Kerttu Vienola Oulun yliopistosta.

Toinen konferenssipäivä alkoi Oulun yliopiston tutkijan Kaisa Vehkalahden avainpuheenvuorolla. Hänen otsikkonsa oli Kansallisen tarinan etsiminen koulutuksen historian maailmanlaajuisesta kentästä. Hän huomautti, että nykyinen rahoitusmalli ohjaa tutkimusta epäoikeudenmukaisesti. Hän puhui myös mahdollisuudesta tehdä maailmanlaajuisia päätelmiä paikallisesta mikrohistoriasta. Häntä kommentoi Maija Lans, joka äskettäisessä väitöskirjassaan oli tutkinut, miten opiskelijan toiminta muuttuu mielekkäästi haastavaksi tai vain huonoksi käyttäytymiseksi koulussa. Lansin tavoitteena oli avata ja nähdä vaihtoehtoisia merkityksiä opiskelijan toiminnassa.

Konferenssi päättyi professori Krassimir Stojanovin (Eichstätt-Ingolstadtin katolinen yliopisto Saksa) esittelyyn. Hänen otsikkonsa oli Pedagoginen oikeus ja globaali maahanmuutto. Hän kertoi laadullis-empiirisesta tutkimuksesta, joka koski kasvatuksellisen oikeudenmukaisuuden käsittelyä sanomalehtiartikkeleissa ja poliittisten puolueiden ohjelmissa Saksassa. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että oikeutta koulutukseen nykyisessä koulutuspoliittisessa keskustelussa tulkitaan lähes yksinomaan jakelumenetelmänä ja siten “lahjakkuuteen perustuvaan oikeudenmukaisuuteen”. Näin ollen vaihtoehtoiset osallistumismallit ja arvostukseen perustuva oikeudenmukaisuus jäävät lähes kokonaan huomiotta.

Tarna Kannisto Helsingin yliopistosta kommentoi puheenvuoroa muun muassa viittaamalla asianajaja Gregory A. Millerin (s. 1962, USA) näkemykseen siitä, miten sosiaalisten instituutioiden, kuten koulun, tavoitteita on mahdollista verrata toisiinsa. Esimerkkinä hän käytti julkisten koulujen tavoitteita ja yksityisten koulujen tavoitteita.

Tällaisessa konferenssissa saa runsaasti vaikutelmia, joiden sulattaminen vie aikaa. Myöhemmissä blogeissa toivon voivani käsitellä joitakin esityksiä, jotka mielestäni olivat erityisen mielenkiintoisia.

Martin Gripenberg

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s