Monthly Archives: June 2019

Koulutushistoriallinen konferenssi Oulussa 2019

Noin 10 vuotta sitten, kun olin hiljattain jäänyt eläkkeelle, osallistuin ensimmäiseen koulutushistorialliseen konferenssiin Jyväskylässä. Silloin keskusteltiin siitä, että koulutushistoriaa ei juuri lainkaan tieteellisesti tutkittu kasvatustieteellisissä tiedekunnissa Suomessa. Tämän jälkeen olen vain käynyt aihetta koskevissa pohjoismaisissa konferensseissa. Siksi tuntui olevan perusteltua kuunnella, miten näitä asioita nyt käsitellään Suomessa. Huomasin, että tärkeimmät keskustelut nyt käytiin englannin kielellä, mikä minun osaltani pitkän kielipaussin jälkeen vaikeutti keskustelujen seuraamista.

Koulutushistoriallisen yhdistyksen vuosittainen konferenssi “Koulutuksen historia ja filosofia” pidettiin 11-12 kesäkuuta 2019 Oulun yliopiston tiloissa. Osallistujien määrä oli n. 25, joista suurin osa eri yliopistoista Suomessa. Ulkomailta oli tullut kymmenkunta osallistujaa: Saksasta, Englannista, Belgiasta, Venäjältä ja Iranista. Mitään varsinaista läsnäololuetteloa ei esitetty, ehkä johtuen EU: n uusiin henkilöluetteloita koskeviin direktiiveihin. Olin iloinen kun oma esitykseni Kansakoukouluntarkastajat kansakoulun tulisisieluina sai jopa kymmenen kuulijaa.

Konferenssin aikana pidettiin viisi avainpuheenvuoroa englanniksi ja 11 istuntoa, joista 5 oli englanniksi. Puute oli, että konferenssista ei ilmeisesti tiedotettu muissa Pohjoismaissa, koska konferenssi ei ollut saanut yhtään osallistujaa sieltä. Sisältöä ajatellen voi korostaa, että painopisteenä oli pedagoginen filosofia, mikä erottaa konferenssin myönteisesti pohjoismaisista koulutushistoriallisista konferensseista. Näin korostetaan enemmän teoreettisia näkökulmia. Perinteisesti tyypillisiä koulutushistorialisia teemoja käsiteltiin myös. Filosofinen lähestymistapa toi mukaan myös enemmän poliittista lähestymistapaa, jossa nyt keskusteltiin erityisesti ympäristöpolitiikan kysymyksistä. Konferenssiohjelma ja osallistujien tiivistelmät löytyvät osoitteesta https://www.oulu.fi/edu/node/58136.

Konferenssin osanottajat olivat pääosin tohtorikoulutettavia tai uusia tohtoreita, mikä on nykyään normaalia näissä konferensseissa. Avain-puhujat olivat professoreita tai muuten tunnettuja henkilöitä näissä piireissä. Ensimmäinen puhuja oli koulutusfilosofian professori Katariina Holma. Hän puhui englanniksi otsikolla Kansalaisuuteen kasvamisesta: tutkitun ilmiön monimutkaisuus filosofisena haasteena. Hänen näkemyksensä perustui Suomen, Tansanian ja Ugandan väliseen yhteistyöhankkeeseen. Hän korosti, että kansalaisuutta ei voida aina tarkastella demokraattisesta näkökulmasta, vaikka tavoitteena on tasa-arvon edistäminen. Hän korosti uskonnon merkitystä maissa, joissa hanke toteutettiin. Hän puhui erityisesti siitä, miten vaihtelevat tavat vaikuttavat opiskelijoiden opintoihin ja tapojen merkityksestä jokapäiväisessä elämässä.

Jo tässä ensimmäisessä puheessa mainittiin John Deweyn (1859-1952, USA) filosofia, johon useat muut puhujat palasivat konferenssin aikana. (John Dewey, amerikkalainen filosofi ja psykologi, jota kutsutaan usein yhdeksi Amerikan tärkeimmistä psykologeista 20. vuosisadalla. Hän uudisti amerikkalaisen koulun opetusmenetelmiä, ja hänen edistyksellistä opetustaan sovelletaan edelleen useimmissa länsimaisissa kouluissa.) Yksi osallistujista korosti, että, hänen aikanaan professori oli suositellut välttämään tätä filosofiaa, koska sitä pidettiin liian monimutkaisena. Nyt se oli ilmeisesti kuitenkin erittäin ajankohtainen suomalaisten kouluttajien keskuudessa.

Lounaan jälkeen osallistujat kuulivat professori Kai Horsthemken (KU Eichstätt-Ingolstatt, Saksa) puheenvuoron Koulutuksesta koskien eläinten oikeuksia. Hän olettaa, että kaikilla olennoilla on oikeus olemassaololle ja että syrjäytyneiden ihmisten joukossa on yksilöitä ja ryhmiä niin alhaisella henkisellä tasolla, että tietyt eläinlajit ovat selvästi korkeammalla. Moraalisesta näkökulmasta on siis tarpeen rinnastaa eläinten oikeudet ihmisiin. Hän rinnasti “speceismin”, valkoisten miesten tavaksi katsoa arvoja, rasismiin ja seksismiin huomauttaen, että on väärin rinnastaa eläimet koneisiin, joita ihmiset ovat keksineet käyttää palvelemaan itseään. Hän nosti esiin Aesopin tarinoita ja korosti ympäristökoulutusta, joka hänen mielestään tarvitsee samantapaisen vallankumouksellisen pedagogikan, kuten Paolo Freiren (1921-1997, Brasilia) pedagogikka sorretuille, ja korosti epistemologisia käsitteitä kuten kriittinen pedagogiikka ja ekopedagogiikka. Ihmisellä on rajallinen kyky nähdä maailma eläinten näkökulmasta. Hän puhui ekolokalisoinnista ja siitä, että ihminen ei pysty tietämään, miten esim. lepakko kokee maailman kaikuja kuuntelemalla näkemisen sijaan. Koska lapset ovat lähes aina kiinnostuneita eläimistä, hän näkee tässä mahdollisuuden laajentaa lasten käsitystä oikeudellisuudesta. Puheenvuoroa kommentoi Maria Saari Oulun yliopistosta.

Ensimmäinen konferenssipäivä päättyi apulaisprofessorin Joris Vlieghen (KU Leuven Belgia) puheenvuoroon. Hän puhui aiheesta: Maailmanlaajuiset ja paikalliset kysymykset kestävän yhteiskunnan koulutuksessa. Politiikasta koulutukseen. Hän aloitti kysymyksellä: Mitä tapahtuu nykymaailmassa? Hän viittasi Bruno Latouriin (s. 1947 Ranskassa), joka uskoo, että elämme eri maailmoissa. Hänen mielestään kaikki ihmiset omalla tavallaan ovat maahanmuuttajia, jotka etsivät maata, jossa voi elää. Monet ihmiset jäävät siihen, mihin he ovat tottuneet. Tämä puhuja käsitteli siten myös ekologisia kysymyksiä ja ihmisen paikkaa maan päällä ja asetti ympäristöasiat pedagogiseen näkökulmaan. Kommentin antoi Minna-Kerttu Vienola Oulun yliopistosta.

Toinen konferenssipäivä alkoi Oulun yliopiston tutkijan Kaisa Vehkalahden avainpuheenvuorolla. Hänen otsikkonsa oli Kansallisen tarinan etsiminen koulutuksen historian maailmanlaajuisesta kentästä. Hän huomautti, että nykyinen rahoitusmalli ohjaa tutkimusta epäoikeudenmukaisesti. Hän puhui myös mahdollisuudesta tehdä maailmanlaajuisia päätelmiä paikallisesta mikrohistoriasta. Häntä kommentoi Maija Lans, joka äskettäisessä väitöskirjassaan oli tutkinut, miten opiskelijan toiminta muuttuu mielekkäästi haastavaksi tai vain huonoksi käyttäytymiseksi koulussa. Lansin tavoitteena oli avata ja nähdä vaihtoehtoisia merkityksiä opiskelijan toiminnassa.

Konferenssi päättyi professori Krassimir Stojanovin (Eichstätt-Ingolstadtin katolinen yliopisto Saksa) esittelyyn. Hänen otsikkonsa oli Pedagoginen oikeus ja globaali maahanmuutto. Hän kertoi laadullis-empiirisesta tutkimuksesta, joka koski kasvatuksellisen oikeudenmukaisuuden käsittelyä sanomalehtiartikkeleissa ja poliittisten puolueiden ohjelmissa Saksassa. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että oikeutta koulutukseen nykyisessä koulutuspoliittisessa keskustelussa tulkitaan lähes yksinomaan jakelumenetelmänä ja siten “lahjakkuuteen perustuvaan oikeudenmukaisuuteen”. Näin ollen vaihtoehtoiset osallistumismallit ja arvostukseen perustuva oikeudenmukaisuus jäävät lähes kokonaan huomiotta.

Tarna Kannisto Helsingin yliopistosta kommentoi puheenvuoroa muun muassa viittaamalla asianajaja Gregory A. Millerin (s. 1962, USA) näkemykseen siitä, miten sosiaalisten instituutioiden, kuten koulun, tavoitteita on mahdollista verrata toisiinsa. Esimerkkinä hän käytti julkisten koulujen tavoitteita ja yksityisten koulujen tavoitteita.

Tällaisessa konferenssissa saa runsaasti vaikutelmia, joiden sulattaminen vie aikaa. Myöhemmissä blogeissa toivon voivani käsitellä joitakin esityksiä, jotka mielestäni olivat erityisen mielenkiintoisia.

Martin Gripenberg

Finsk skolhistorisk konferens 2019

För omkring 10 år sedan när jag nyss hade blivit pensionerad deltog jag i min första utbildningshistoriska konferens i Jyväskylä. Då var ett av de stora problemen att utbildningshistoria knappast alls diskuterades i de pedagogiska fakulteterna i Finland. Efter det har det för mig bara blivit nordiska konferenser i ämnet. Därför ansåg jag det vara befogat att följa med hur ämnet numera behandlas i Finland. Jag märkte att de viktiga diskussionerna nu mest går på engelska, vilket, efter ett längre språkavbrott för min del, gjorde det svårare att följa med.

Den finska utbildningshistoriska föreningens årliga konferens “History and Philosophy of Education” hölls 11-12.6.2019 i Uleåborgs universitets utrymmen. Deltagarantalet var c. 25, varav flertalet från olika universitet i Finland, men ett tiotal från utlandet: Tyskland, England, Belgien, Ryssland och Iran. Någon egentlig deltagarlista presenterades inte med hänvisning till EU:s nya direktiv gällande personförteckningar.

Under konferensen hölls fem Keynote-anföranden på engelska och 11 sessioner av vilka 5 var på engelska. En brist var att konferensen tydligen inte har marknadsförts i andra nordiska länder eftersom den inte hade fått en enda deltagare därifrån. Till innehållet kan framhållas att betoningen på pedagogisk filosofi tydligt framgick, vilket skiljer konferensen positivt från de nordiska utbildningshistoriska konferenserna. Det ger mera betoning på teoretiska perspektiv. Traditionellt typiska utbildningshistoriska teman behandlades också. Den filosofiska infallsvinkeln innebar också en mera politisk infallsvinkel där denna gång i synnerhet miljöpolitiska frågor togs till diskussion. Konferensens program och deltagarnas abstracts finns på internetsidan https://www.oulu.fi/edu/node/58136. Mitt eget bidrag  Folkskolinspektörerna som folkskolans eldsjälar fick till min glädje hela tio åhörare.

Konferensdeltagarna var till stor del doktorander eller nyblivna doktorer, vilket numera är vanligt vid dessa konferenser. Keynote-talarna var professorer eller annars i dessa kretsar kända personer. Första keynote-talare var professor Katariina Holma, professor i pedagogisk filosofi. Hon talade på engelska under rubriken Att växa till medborgarskap: Komplexiteten hos ett forskat fenomen som en filosofisk utmaning. Hennes synvinkel utgick från ett samarbetsprojekt mellan Finland, Tanzania och Uganda. Hon betonade att medborgarskap inte alltid kan betraktas ur ett demokratiskt perspektiv också om syftet är att befrämja likvärdigheten. Hon framhöll att religionens betydelse i de länder där projektet genomfördes. Hon talade särskilt om hur varierande vanor påverkar elevernas studier och vanornas betydelse i det dagliga livet.

Redan i detta första anförande nämndes John Deweys (1859-1952, USA) filosofi, till vilken flera andra talare återkom under konferensens gång. (John Dewey, en amerikansk filosof och psykolog som ofta kallas en av USA:s viktigaste psykologer från det 20. århundradet. Han förnyade den amerikanska skolans undervisningsmetoder, och hans progressiva pedagogiska tänkande genomförs fortfarande i de flesta västerländska skolor.) En av deltagarna framhöll för mig att hennes professor i tiden hade avrått från att ta sig an denna filosofi eftersom den då ansågs vara alltför komplicerad. Nu var den tydligen högst aktuell bland de finländska pedagogerna. John Deweys begrepp social intelligens behandlades i en skild presentation av Veli-Mikko Kauppi.

George Gangli från Uleåborgs universitet kommenterade officiellt detta keynote-anförande genom att diskutera begreppet normativ.

Efter lunch fick deltagarna höra ett Keynote-anförande av professor Kai Horsthemke  (KU Euchstätt-Ingolstadt, Tyskland) om Utbildning i djurens rättigheter. Han utgick från att alla varelser har existensberättigande och att det bland marginaliserade människor finns individer och grupper på en så låg intellektuell nivå att vissa djurarters intelligens är tydligt högre än vissa människors. Ur ett moraliskt perspektiv är det därför skäl att jämställa djurens rättigheter med människornas. Han drog paralleller mellan ”speceism”, som han definierade som vita mäns sätt att se på värden, rasism och sexism. Han framhöll att det är fel att enbart jämställa djuren med maskiner i människans tjänst. Han tog upp Aesops fabler och lyfte fram miljöundervisningen som han ansåg behöver en revolutionär pedagogik i likhet med Paolo Freires (1921-1997, Brasilien) pedagogik för de förtyckta, och framhöll de epistemologiska begreppen såsom kritisk pedagogik och ecopedagogik. Människans förmåga är begränsad när det gäller att se välden ur djurens perspektiv. Han talade om ecolocalisation och att en människa inte kan veta hur det är att leva som en fladdermus, som upplever världen som ekon istället för att se den. Eftersom barn nästan alltid har ett stort intresse för djur ser han här en potential att utvidga barnens rättsuppfattning. Kommentaren till anförandet gavs av Maria Saari från Uleåborgs universitet.

Den första konferensdagen avslutades med ett keynote-anförandet av biträdande professor Joris Vlieghe från KU Leuven i Belgien. Han talade under rubriken: Globala och lokala frågor i utbildningen för ett hållbart samhälle. Från politik till pedagogik. Han inledde med frågan: Vad är det som sker i dagens värld och hänvisade till Bruno Latour (f. 1947 i Frankrike), som anser att vi lever i olika världar och att egentligen är alla människor på sitt sätt migranter. som söker ett stycke land att kunna leva på. Många stannar där de är vana att vara. Också denna talare berörde därmed ekologiska frågor och människans plats på jorden och satte miljöfrågorna i ett pedagogiskt perspektiv. Kommentaren gavs av Minna-Kerttu Vienola från Uleåborgs universitet.

Den andra konferensdagen inleddes med ett keynote-anförande av forskaren Kaisa Vehkalahti från Uleåborgs universitet. Hennes rubrik var Sökandet efter en nationell berättelse inom utbildningshistoriens globala fält. Hon framhöll att den nuvarande modellen för finansieringen styr forskningen på ett otillbörligt sätt. Hon talade också om möjligheten av att från lokal mikrohistoria dra globala slutsatser. Hon kommenterades av Maija Lans, som i sin färska doktorsavhandling hade undersökt hur elevaktivitet blir meningsfullt som ett utmanande eller dåligt beteende i skolan. Målet för Lans var att öppna upp och göra det möjligt att se alternativa betydelser för elevens aktiviteter.

Konferensen avslutades med en keynote-presentation av professor Krassimir Stojanov från det katolska universitetet i Eichstätt-Ingolstadt, Tyskland. Under sin rubrik Pedagogisk rättvisa och global migration rapporterade han bl.a. en kvalitativ, empirisk studie som handlar om användningen av kategorin pedagogisk rättvisa i tidningsartiklar och i de politiska partiers program i Tyskland. Ett centralt resultat av studien är att rätten till utbildning i den aktuella utbildningspolitiska diskussionen nästan uteslutande tolkas som distributiva tillvägagångssätt och därmed reduceras till “talentsorienterad rättvisa”. Följaktligen är alternativa modeller av deltagande och erkännandeorienterad rättvisa nästan helt ignorerade.

Tarna Kannisto från Helsingfors universitet kommenterade hans anförande bl a genom att hänvisa till juristen Gregory A. Millers (f.1962, USA) diskussion om hur man kan studera sociala institutioner såsom skolan och jämförde målen för de allmänna skolorna med de privata skolornas mål.

På en sådan konferens får man enormt många intryck som det tar tid att smälta. I senare bloggar hoppas jag kunna ta upp några av de presentationer som ur min synvinkel var särskilt intressanta.

Martin Gripenberg