Formandet av den nya människan

Ett symposium om den moderna pedagogikens utopier ordnades 26.4.19 i Stockholms universitet. Vid symposiet diskuterades vilken roll utopiska tanketraditioner och utopier har spelat för pedagogik och utbildning under 1900-talet. Vid symposiet presenterade åtta forskare sina forskningsprojekt kring temat pedagogiska utopier. En anledning till seminariet är att det vid universitet har hållits en doktorandkurs om pedagogiska utopier. Ytterligare en sådan kurs kommer att hållas inkommande höst.

Under symposiet diskuterades sådana betydande pedagoger som Ellen Key och Rudolf Steiner samt självkunskapsideologin, demokratiexperimentet i Göteborgsgymnasiet, scfi-litteraturens pedagogiska funderingar, nyliberalismens syn på kunskapskapitalet och moderaternas misslyckade försök att ge Sverige Europas bästa skola.

Begreppen utopi och dystropi var mycket framme i diskussionerna eftersom de trotssitt motsatsförhållande inte står så långt från varandra.  Det kan man se både i scifi-litteraturen och dagens utbildningspolitiska diskussion.

Ett viktigt skede i den europeiska utbildningsdiskussionen var början av 1900-talet då tanken på att forma en ”ny människa” utgjorde en kungstanke för många av de moderna pedagogerna. Det nya seklet skulle behöva en annan människa än tidigare. Skolan och utbildningen ansågs kunna forma den bildbara människan till en civiliserad, kunskapstörstande och samhällstillvänd individ. För att lyckas med det måste mycket av den gamla skolundervisningen ersättas med nya metoder. Svenskan Ellen Key var en av de främsta förkämparna för att göra 1900-talet till ett barnets århundrade. Mycket av hennes verksamhet förlades till Europas främsta dåtida bildningsland, Tyskland, men hon erhöll också genklang i USA.

Ellen Keys mest kända bok är Barnets århundrade som publicerades vid sekelskiftet 1900. Den kom att översättas till 26 språk. I sin syn på barnet utgick hon från barnet som en växt som behöver frihet och bäring att utveckla sina anlag. Läraren skulle bara låta vara och inte ingripa störande mer än nödvändigt. Bildning genom självverksamhet var målet för ungdomsskolan, faktaplugg och yrkesutbildning skulle komma först i högre skolformer. Hon ville avskaffa både aga och betyg liksom katekesplugg och ”snuttifiering” av skoldagen genom ämnesuppdelning. Disputanden Emma Vikström hade kommit över en tidigare bortglömd text av Ellen Key och presenterade Ellen Keys syn på barnauppfostran ur denna texts synvinkel.

I Sverige finns en waldorfskola som tagit sitt namn efter Ellen Key. Norskan Synne Myrböe  presenterade på svenska Waldorfskolans utopiska målsättningar och kunde bl a konstatera att dessa skolor har litet olika atmosfär och arbetssätt i Norge och Sverige. Hon menade att waldorfskolorna kritiserade samhället för att låta undervisningen gå efter ekonomins intressen. Människan har därför urholkats ur berättelsen. Genom detta har utbildningen begränsats till ett fåtal. Hos de unga ger detta upphov till en förtvivlan över framtiden. Hon exemplifierade det med uttycken ”Now here – no where”.

Hon framhöll att syftet med waldorfskolornas pedagogik är tre-enighetstanken: Frihet – Jämlikhet – Rättvisa. Waldorfpedagogiken tänker sig att människan formas genom sitt lärande och tar detta med sig in i näringslivet. Särskilt läraren måste ha frihet att verka som konstnär. Undervisningen skall inte börja med begrepp utan med upplevelse. Dagens näringsliv har fått så många tekniker att kulturlivet inte kan förverkliga sig. De unga måste därför ges en tro på att en förändring kan ske här och nu.

Historikern Inga Sanner tog upp trenden till självuppfostran som var särskilt stark under förta halvan av 1900-talet. Hon såg den som en utopisk impuls att få kännedom om sig själv och en strävan efter en idealisk personlighet. Under 1920-talet utkom mycken sjävhjälpslitteratur för att människan skulle lära sig att behärska sitt inre. Den här litteraturtrenden hade också sin grund i insikten om att människan är formbar. Den insikten hade frambragts av behavorismen och tolkades så att uppfostraren och den uppfostrade kunde finnas i samma person. Redskapen skulle då vara viljan och tanken. Internationellt var det New Thought-rörelsen som bar upp de här tankarna.  I Sverige var det särskilt apotekaren Èmile Coèe som kom att företräda de här idéerna. Att kunna kontrollera sig själv var det viktiga inte nyttan med kontrollen.

Min tankevärld är kanske litet begränsad då jag undrar över symposiumets syfte att undersöka/exponera pedagogiska utopier. För mig är utopier i princip dödfödda funderingar som under gynnsamma förhållanden kan utvecklas till visioner vilka tom. kan förverkligas. Särskilt tänker jag på utopin att alla barn skulle få en likvärdig god utbildning. Den visionen har till stor del förverkligats i Europa och särskilt i de nordiska länderna med deras grundskola och folkskola.

Men utopier kan också förvandlas till dystropier såsom de svenska Moderaternas utopi att förvandla den svenska grundskolan med hjälp av friskolor till ”Europas bästa skola” (Professor Joakim Langdahls presentation på symposiet). Där gick det ju precis tvärtom eftersom den utopin var ett feltänk från början. Med friskolorna gynnade man segregation och nedvärdering av de svenska grundskolan som idé.

Martin Gripenberg

 

 

Uuden ihmisen luominen

 

Tukholman yliopistossa järjestettiin 26.4.-19 symposium modernista kasvatustieteeestä. Symposiumissa keskusteltiin utopististen ajatusperinteiden ja utopioiden roolien merkityksestä kasvatustieteessä ja koulutuksessa 1900-luvun aikana.

Kahdeksan tutkijaa esittelivät tutkimusprojektejaan teemasta pedagogisista utopioista. Syy symposiumin pitämiseen oli, että yliopistossa oli pidetty tohtorinkurssi pedagogisista utopioista. Myös ensi syksynä aiotaan pitää tällainen kurssi.

Symposiumin aikana keskusteltiin sellaisista merkittävistä koulutuksen uudistajista kuten Ellen Keystä ja Rudolf Steineristä sekä itsetuntemusideologiasta, Göteborgin lukion demokratiakokeesta, tieteiskirjallisuuden kasvatuksellisista ajatuksista, uusliberalistisesta näkemyksestä koskien tietopääomaa, sekä Ruotsin kokoomuksen epäonnistuneesta yrityksestä kehittää Euroopan paras koulu Ruotsiin.

Käsitteet utopia ja dystrofia olivat keskusteluissa paljon esillä koska vastakohtaisuudestaan huolimatta ne eivät ole kovin kaukana toisistaan. Tätä voi nähdä sekä tieteiskirjallisuudessa että tämän päivän koulutuspoliittisessa keskustelussa.

Eurooppalaisessa koulutuskeskustelussa tärkeä vaihe oli 1900-luvun alku, kun monien modernien kasvatustieteilijöiden kuningasajatus oli ”uuden ihmisen” luominen uudelle ajanjaksolle. Koulutuksella ja koululla katsottiin olevan mahdollisuuksia muotoilla sivistyvä ihminen sivistyneeksi, tiedonhaluiseksi ja yhteiskunnalle avoimeksi yksilöksi. Onnistuakseen siinä vanhan kouluopetuksen muodot pitäisi korvata uusilla opetusmuodoilla. Ruotsalainen Ellen Key puhui sen puolesta, että uudesta vuosisadasta, 1900-luvusta tehtäisiin lapsen vuosisata. Hänen toimestaan paljon tapahtui Euroopan siihen aikaan parhaassa sivistysmaassa, Saksassa, mutta häntä kuunneltiin myös Yhdysvalloissa.

Hänen tunnetuimman kirjansa, Lapsen vuosikymmen, julkaistiin vuosisadan vaihtuessa 1900. Kirja käännettiin 26 kielelle. Näkemyksessään lapsesta hän lähti siitä, että lapsi on kuin kasvi, joka vaatii vapautta ja mahdollisuuksia kehittää kykyjään. Opettajan piti antaa oppilaan olla, eikä puuttua häiritsevästi enemmän kuin tarpeellista. Omatoiminen sivistys oli nuorisokoulutuksen tavoite, tiedonpänttäämistä ja ammattikoulutusta aloitettaisiin vasta korkeammissa kouluasteissa. Hän halusi poistaa sekä ruumiilliset rangaistukset että todistukset sekä myös katekismuksenpänttäämisen ja koulupäivän pilkkomisen eri oppiaineiden välille. Tohtorinopiskelija Emma Vikström oli löytänyt aikaisemmin unohdetun Ellen Keyn kirjoittaman tekstin ja esitteli hänen näkemyksiään tämän tekstin pohjalta.

Ruotsissa on Waldorfkoulu, joka on valinnut nimekseen Ellen Keyn koulu. Norjalainen Synne Myrböe esitteli ruotsiksi ruotsalaisen Waldorfkoulun päämääriä ja totesi mm. näillä kouluilla olevan hieman erilainen ilmapiiri ja työtavat Norjassa kuin Ruotsissa. Hän oli sitä mieltä, että Waldorfkoulut kritisoivat yhteiskuntaa siitä, että se antaa opetuksen seurata talouden intressejä. Ihminen on siten poistettu opetuskertomuksesta. Koulutus on siksi rajoitettu vain harvoille. Tämä luo helposti nuorille epätoivon tulevaisuudesta ”Now here – no where.” Waldorfkoulujen pedagogiikan tavoite on hänen mukaan kolminaisuusajatuksesta: Vapaus – Tasa-arvo- Oikeudenmukaisuus. Waldorfpedagogiikka ajattelee, että ihmistä muokataan oppimisensa kautta ja hän vie tämän mukaansa elinkeinoelämään. Opettajalla taas täytyy olla vapaus toimia taiteilijana. Opetusta ei aloiteta käsitteillä vaan kokemuksella. Nykyajan elinkeinoelämä on saanut niin paljon tekniikoita, että kulttuurielämä ei pysty enää toteuttamaan itseään.  Nuorille pitää antaa usko muutokseen tässä ja nyt.

Historioitsija Inga Sanner otti esiin itsekoulutuksen suuntauksen, joka oli erityisen tärkeä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Hän näki sitä utopistisena impulssina saada tuntemusta itsestään ja pyrkimyksenä ihanteelliseen persoonallisuuteen. 1920-luvulla julkaistiin paljon elämäntapaoppaita, jotta ihminen oppisi hallitsemaan mieltään. Tämä kirjallisuuskehitys perustuu myös siihen, että ihminen on muokattavissa. Tämä näkemys oli behavorianismin tuoma ja tulkittiin siten, että opettaja ja opeutettu voisivat olla sama henkilö. Työkalut olisivat sitten tahto ja ajatus. Kansainvälisesti New Thought-liike kannatti näitä ajatuksia. Ruotsissa erityisesti apteekkari Émile Couée edusti näitä ajatuksia. Mahdollisuus hallita itseään oli asian ydin, ei valvonnalla saavutettava etu.

Ajatteluympäristöni on ehkä hieman rajallinen, koska ihmettelen tämän symposiumin tarkoitusta:  tutkia/esittää koulutuksen utopioita. Minulle utopiat ovat pohjimmiltaan kuolleena syntyneitä ajatuksia, jotka kuitenkin suotuisissa olosuhteissa voivat kehittyä visioiksi, joita jopa voidaan toteuttaa. Erityisesti ajattelen utopiaa, että kaikki lapset saisivat vastaavan hyvän koulutuksen. Tämä visio on pitkälti toteutettu Euroopassa ja erityisesti Pohjoismaiden perus- ja kansakouluissa.

Utopiat voivat kuitenkin myös muuttua dystropioiksi, kuten Ruotsin kokoomuksen utopia kehittää ruotsalaisesta peruskoulusta vapaakoulujen avulla ”Euroopan parhain koulu” (Professori Joakim Langdahlin esitys symposiumissa). Siinä asiassa kaikki meni päinvastoin, koska tämä utopia oli virheellinen ajatus alusta alkaen. Vapaakouluilla hyödytettiin segregaatiota ja halvennettiin ideaa ruotsalaisesta peruskoulusta. Tuloksena oli koulu, joka menestyy huonosti PISA-mittauksissa.

Martin Gripenberg