Monthly Archives: February 2019

Digitaliseringen som läromedel

Nyligen nåddes jag av det danska Selskabet for Skole- og Uddannelsehistorie årsbok Uddannelsehistorie 2018 som behandlar ” Læremidler- om materialitet og ord i produktion og praksi”. I förordet konstateras att digitaliseringen har blivit en del av den moderna läromedelsmiljön. I många skolor har det gjorts till praxis att eleverna när de kommer in i   klassen lägger sina mobiltelefoner i en för ändamålet avsedd låda. Tanken är att mobilerna inte skall distrahera eleven eller dennas kamrater under lektionen. Sen kommer mobilerna ändå fram igen då eleverna ska göra uppgifter i matematik, frågesport i historia, eller om de får lov att lyssna på musik under handarbetslektionen. Mobilen smyger sig alltså in i undervisningen som ett av de många olika digitala hjälpmedlen i undervisningen.

Skolans digitalisering har inneburit att elevernas fingrar i allt högre grad ligger på tangenter och skärmar för att det är där matematik och andra uppgifter finns. Lärarna använder online portaler för att ta fram videon eller andra uppgifter som ska visas i klassen. Man kan därför med fog fråga sig vilka nya möjligheter digitaliseringen erbjuder undervisningen och i vilka fall den saknar relevans.

Utöver de rent didaktiska frågor digitaliseringen ställer måste man också ta upp deras sociala, affektiva och materiellt-kroppsliga dimensioner. Att digitaliseringen minskar elevernas mobilitet och konkreta sociala relationer innebär ofta problem som kräver motåtgärder. Den digitala skärmen har enligt forskarna ändrat interaktionen i klassen.  Kontakten mellan lärare och elev blir en annan än tidigare då elevens blick är mera riktad på skärmen än på läraren.

Utbildningshistorikerna Inés Dussel och Marcelo Caruso har studerat digitaliseringen inverkan på undervisningen i Argentina och Brasilien. Dussel verkar vid universitetet i Madison i Wisconsin. I sin forskning utgår de från Michael Foucauls syn på undervisningens samhällsfunktion och ställer därför frågan i vilken utsträckning det som sker i klassrummet av tradition med de läromedel som används avser att påverka de studerande i syfte att göra dem till den rådande överhetens undersåtar, vilka skall vara lätta att behärska och hur undervisningen och läromedlen borde vara organiserade för att göra de studerande till mera självständiga aktörer och påverkare i ett demokratiskt samhälle.

Mot den bakgrunden utgör de digitala läromedlen bara ett tillägg till de läromedel som under de senaste århundradena har varit i dagligt bruk i skolorna: allt från katekesen och sandlådor att skriva i till krittavlor, kulramar, räknehäften, fickräknare, skolplanscher, diabilder, overheadprojektorbilder, skrivböcker, arbetsböcker, undervisningsspel, fotokopior, undervisningsträdgård, handarbets- och gymnastikredskap och läroböcker i stor mängd. I ett modernt klassrum kan läraren idag öppna internet och söka material från hela världen, visa filmer och låta eleverna lyssna på musik eller främmande språk i en naturlig miljö. Läromedlen har genom tiderna i takt med skiftande pedagogiska och didaktiska idéer antagit många olika former, men huvudsakligen tjänat statsledningens syften.

Redan läseböckernas historia från de enklaste ABC-böckerna till det modernaste inlärningsmaterialet omspänner en vid variation som speglar både undervisningsidéerna och kommunikationsmönstret i klassen. När katekesundervisningen snarast handlade om utantilläsning krävde LTG-metoden att eleverna skulle producera sitt eget läsmaterial. Idag kräver läsundervisningen helt andra färdigheter såsom målinriktning för att inte förvirras i den digitala världen och kritisk granskning av textinnehållets ursprung. Också textgenréerna har ökat från de enkla religiösa budorden till olika slag av planer, fiktioner, instruktioner och kommunikation i olika typer av forum. Konst- musik- och fysisk undervisningen skuffas åtminstone i den finländska skolan ut på andra aktörer än skolan, t.ex. konst- eller musikskolor och idrottsföreningar. Aktörer som ofta har en agenda som tydligt skiljer sig från grundskolans.

I ovannämnda publikation diskuteras också det internationella inflytandet som har påverkat undervisningen bl.a. vid översättning av läromedel från andra kultursfärer. Det är också skäl att studera hur läromedlen blir till: vem har inflytande över innehåll och utformning.  I vilken mån har det personliga engagemanget avgjort läromedlets utformning och vad är engagemangets källa. Också förekomsten eller avsaknaden av en officiell kontroll över läromedlen spelar en stor roll. I vilken utsträckning har kommersiella eller politiska intressen utgjort förutsättningen för tillkomsten av ett läromedel och gör det idag.

Också läromedlets relation till läroplanens intentioner är ett tema av stort intresse. På den tiden läroböckerna granskades fanns det en viss garanti om överensstämmelse ifråga om innehåll och metodik. Men sedan granskningen lades ned förutsätts läromedlen bli godkända av sina användare, vilket kan ha ett helt annat syfte än läroplansförfattarnas.

Man kan fråga sig i vilken utsträckning finländsk läromedelshistoria överhuvudtaget har uppmärksammats och samlats. Det kunde vara av betydande nytta för att förstå vad som är på gång i den digitala revolution dagens undervisningsväsen befinner sig i. Vilka kretsar är det som definierar syftet med de läromedel som nu produceras? Vilken utformning och genomslagskraft kan de moderna läromedlen få?

Digitaliseringen ger möjlighet att skapa många olika slag av läromedel av vilka mobiltelefonerna bara är ett.  Jag skulle vilja betecknas digitaliseringen som den tredje stora informationsrevolutionen, vars effekt är en demokratisering av informationen efter uppfinningen av skrivkonsten och boktryckarkonsten.

 

Digitalisaatio opetusmateriaalina

Äskettäin sain postissa Tanskan Koulu- ja koulutushistoriallisen yhdistyksen vuosikirjan 2018, jossa on kirjoitettu ”opetusmateriaaleista -olennaisuudesta ja sanoista tuotannossa ja käytännössä”. Esipuheessa todetaan, että digitalisaatio on muodostunut modernin opetusympäristön osaksi. Monessa koulussa on syntynyt käytäntö, että oppilaat tunnille saapuessaan laittavat kännykkänsä sitä varten olevaan laatikkoon. Ajatus on, että puhelimet eivät häiritsi oppilasta tai hänen tovereitaan tunnin aikana. Sitten kännykät tulevat kuitenkin uudestaan esille, kun oppilaiden pitää suorittaa matematiikan tehtäviä, laatia historian tietovisa tai jos he saavat luvan kuunnella musiikkia käsityötunnillaan. Näin kännykkä hiipii sisään opetukseen yhtenä monista opetuksen apuvälineistä.

Koulun digitalisointi merkitsee yhä useammin, että oppilaiden sormet yhä suuremmassa määrin koskettavat koskettimia ja ruutuja, koska siellähän matematiikan ja muiden aineiden tehtävät ovat. Opettajat käyttävät online-portaaleja esittääkseen videoita tai hakeakseen muita tietoja, joita näytetään luokassa. Siksi on aiheellista kysyä mitä uusia mahdollisuuksia digitalisaatio tarjoaa opetukseen ja missä tapauksissa se ei ole merkityksellinen.

Digitoinnin puhtaasti didaktisten kysymysten lisäksi on käsiteltävä myös heidän sosiaalisia, affektiivisia ja aineellisia-kehon ulottuvuuksiaan. Se, että digitointi vähentää opiskelijoiden liikkuvuutta ja konkreettisia sosiaalisia suhteita, merkitsee usein ongelmia, jotka edellyttävät vastatoimia. Digitaalinen ruutu on tutkijoiden selvitysten mukaan muuttanut vuorovaikutusta luokassa. Opettajan ja opiskelijan välinen yhteys muuttuu erilaiseksi kuin ennen, kun opiskelijan silmät ovat keskittyneet enemmän näyttöön kuin opettajaan.

Koulutushistorioitsijat Inés Dussel ja Marcelo Caruso ovat tutkineet digitalisoinnin vaikutusta opetukseen Argentiinassa ja Brasiliassa. Dussel toimii Madisonin yliopistossa, Wisconsinissä, Yhdysvalloissa. Tutkimuksessaan he lähtevät Michel Foucaultin näkemyksestä koulutuksen yhteiskuntatoiminnosta. Siksi he esittävät kysymyksen siitä, missä määrin luokassa tapahtuva opetus ja siinä käytettävät opetusmateriaalit vaikuttavat opiskelijoihin niin, että heistä tulisi ylivallan alamaisia, joita olisi helppo hallita sen sijaan, että opetus- ja opetusmateriaalit olisi järjestetty siten, että opiskelijat tulisivat itsenäisemmiksi toimijoiksi ja vaikuttaviksi tekijöiksi demokraattisessa yhteiskunnassa.

Tätä taustaa vasten digitaaliset oppimateriaalit ovat vai lisä niihin, joita on käytetty päivittäin kouluissa viime vuosisatojen ajan: kaikkea katekismuksesta ja hiekkalaatikoista, joihin kirjoitettiin, edelleen liitutauluihin, helmitauluihin, laskuvihkoihin, taskulaskimiin, näyttötauluihin, diakuviin, kalvoihin, kirjoitusvihkoihin, työkirjoihin, opetuspeleihin, valokopioihin, opetuspuutarhoihin, musiikki-, käsityö- ja voimistelutyökaluihin sekä oppikirjoihin suuressa määrässä. Nykyaikaisessa luokkahuoneessa opettaja voi tänään avata internetin ja etsiä materiaalia eri puolilta maailmaa, näyttää videoita ja elokuvia ja anna oppilaiden kuunnella musiikkia tai vieraita kieliä luonnollisessa ympäristössä. Opetusmateriaalit ovat vuosien varrella saaneet eri muotoja monenlaisten pedagogisten ja didaktisten ideoiden mukaan, mutta yleensä siten, että ne ovat palvelleet ylivallan tavoitteita.

Jo lukukirjjen historia yksinkertaisimmista aapiskirjoista nykyaikaisimpaan oppimateriaaliin kattaa laajan valikoiman, joka heijastaa sekä opetuksen ideoita että luokan viestintämallia. Kun katekismuksen opetus toimi lähinnä ulkolukuna vaati ”Lukeminen-puheen perusteella”-metodi, että oppilaat tuottivat oman lukemismateriaalinsa. Nykyään lukutaito vaatii melko erilaisia taitoja, kuten kohdentaminen, jottei lukija hämmentyisi digitaalisessa maailmassa, sekä tekstin sisällön alkuperän kriittinen tarkistus. Tekstityylit ovat myös lisääntyneet yksinkertaisista uskonnollisista käskyistä erilaisiin fiktioihin, suunnitelmiin, käsiohjeisiin, sekä kommunikaatioon eri foorumeissa. Suomalaisesta koulusta ainakin taide-, musiikkikasvatus ja liikunta työnnetään ulos toisille toimijoille kuten taide- ja musiikkikouluille ja urheilujärjestöille. Toimijoille, joiden tavoite ja agenda usein selvästi eroaa peruskoulun ja muiden koulujen tavoitteista ja agendasta.

Edellä mainitussa julkaisussa keskustellaan myös kansainvälisestä vaikutuksesta opetukseen esim. muista kulttuuriympäristöistä käännettyjen opetusmateriaalien kautta. Siksi on myös tarpeen tutkia miten oppimateriaalit syntyvät: Kuka vaikuttaa sen sisältöön ja muotoiluun ja mikä on sitoutumisen lähde. Myös oppimateriaalien virallisen valvonnan olemassaololla tai puuttumisella on merkittävä rooli. Missä määrin ovat poliittiset tai kaupalliset intressit olleet opetusmateriaalin tuottamisen edellytys

Oppimateriaalin suhde opetussuunnitelman aikeisiin on myös erittäin kiinnostava teema. Oppikirjojen tarkistamisen aikana oli jonkin verran taattua, että sen sisältö ja metodiikka vastasi opetussuunnitelman asettamia tavoitteita. Nyt kun niin ei enää tehdä luotetaan siihen, että käyttäjät hyväksyvät niitä, vaikka heillä saattaa olla aivan toisenlainen tarkoitus kuin opetussuunnitelman laatijoilla.

Voi kyseenalaistaa missä määrin suomalaisen oppimateriaalin historiaa yleensä on kerätty ja huomioitu. Se voisi olla erittäin hyödyllistä, jotta ymmärrettäisiin, mitä on tapahtumassa digitaalisessa vallankumouksessa ja mihin tämän päivän opetus sijoittuu. Mitkä piirit määrittelevät nykyoppimateriaalien tarkoituksen? Millainen muotoilu ja vaikutus nykyaikaisiin opetusvälineisiin voidaan saada?

Digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuden luoda monia erilaisia opetusmateriaaleja, joista kännykät ovat vain yksi. Digitalisaatio sinänsä haluaisin kutsua kolmanneksi merkittäväksi tiedon vallankumoukseksi, jonka vaikutus on tiedon demokratisointi.