Utbildning för den fjärde industriella revolutionen

Utbildningen är alltid nära kopplad till ekonomin. Utbildningen bekostas av någon som är ekonomisk aktör och som följer de ekonomiska trenderna. Utbildningen ska därför tjäna betalarens syften. Länge var målet för grundutbildningen i Finland fordistiskt, dvs. att utbilda arbetare som skulle kunna sköta sin lilla uppgift bra i en fabrik med ett transportband. Det är inte alls oväsentligt att man i utbildningssammanhang i Finland är stolt över stora skolor med hundratals tom. tusentals elever, medan små skolor upplevs som oekonomiska och problematiska, trots att den kända antropologen Robin Dunbar år 1992 klart visade att den maximala gränsen för relationer som de flesta människor är bekväma med är 150 personer. Vilken rektor eller lärare kan känna 500 elever ens under några skolår?

Undervisningen har alltför länge efterliknat fabriksarbete med läraren som arbetsledare som gav eleverna order om vad de skall göra och klockan som ringer in och ut liksom fabrikspipans signal gällande arbetstidens inledande och slut. Som en kompensation har medborgarna ändå erhållit en utbildning som ger dem möjlighet att delta i den planerade demokratiska processen.

Sedan när ekonomin gick in i en postfordistisk fas och eleverna mera självständigt borde kunna bli aktörer i samhället t.ex. genom att verka som egenföretagare eller grunda egna rörelser tog det tid för skolan att inse behovet av förändring.  Grundskolans första läroplaner bestod ännu av väldigt detaljerade toppstyrda dokument ungefär som storföretagens måldokument.

Då världen globaliserades vid millennieskiftet 2000 uppstod nya krav på hur utbildningen måste utformas. Det räckte inte längre med ett nationellt perspektiv. Livet levs visserligen här och nu, men i en global värld som kanske oförutsätt undergräver värdet av traditionell kunskap och traditionella yrken. Omställningen är smärtsam eftersom den ifrågasätter den traditionella styrningen av utbildningen och lärarens roll som predikaren av den rätta kunskapen. Särskilt smärtsamt är att inse att det kanske inte längre är i skolan eleven har möjlighet att inhämta den väsentliga kunskapen.

Världen är en osäker plats. Genom att planera och förutse är det möjligt att minimera osäkerhet, men den kan inte elimineras. Därför blir man tvungen att möta den och det kan man göra först efter att den har visat sig. Jag tänker särskilt på några begåvade elever som jag har mött och som har ifrågasatt skolans auktoritet och rätt att besitta den relevanta kunskapen. I inget av fallen hade skolan förmågan att möta dem och ta till vara deras kreativa förmåga. Tvärtom har skolan försökt domptera dem enligt sin egen formel. I bästa fall har det lyckats och samhället har gått miste om en kreativ kraft. Endast verkligt geniala elever har insett hur de kan utnyttja samhällets stela strukturer för sina egna behov och därigenom blivit stjärnor.

Eftersom den ekonomiska utvecklingen är så avgörande också för utbildningen är det skäl att följa med den. Vid Davosforumet 2018 kom utbildningsfrågor högt på agendan. I framtiden kommer arbetet att se väldigt annorlunda ut då automation och artificiell intelligens gör många enkla, hantverksuppgifter överflödiga. Enligt McKinsleys Global Institute kommer 800 miljoner arbetsuppgifter redan år 2030 att vara föråldrade eftersom de då görs snabbare och noggrannare av robotar. Det här är redan på gång fast vi inte kallar t.ex. tvättmaskinen för robot.

Världsekonomiforumet ser det som en möjlighet till en ”färdighetsrevolution” som öppnar för nya möjligheter och en omfattande omskolningsrevolution. John Ma, som grundade den kinesiska komerciella giganten Alibaba Group, framhöll vid forumet att om vi inte ändrar på vårt sätt att undervisa kommer vi om 30 år att ha stora problem eftersom våra barn aldrig kommer att kunna konkurrera med maskinerna. Han upplever det som nödvändigt att lära den uppväxande generationen ”mjuka förmågor” (soft skills) såsom självständigt tänkande, allmänmänskliga värden och grupparbete.

Också rektorn för den kända London School of Economics, Minouche Shafik påpekade att allt som är rutin och möjligt att upprepa kommer att automatiseras. Därför är betydelsen av sådana mjuka förmågor som kreativt tänkande, förmåga att söka information och formulera synteser avgörande för de ungas framtid. Uppdatering av vårt utbildningssystem är viktigt för att fastställa problemen i våra samhällen och undvika snedsteg mot populism, sade hon.

“Det är ingen slump att de människor som röstade för populistiska partier runt om i världen är människor med allmänt sett låg utbildningsnivå. Det är inte för att de är dumma, det är för att de är kloka. De har insett att det nuvarande system inte kommer att vara till deras fördel. ”

De uppmaningarna liknar i hög grad de alternativa pedagogernas (Montessori, Steiner, Freinet, Lozanov, Dewey, Jensen etc.)  krav från det föregående århundradet. Det innebär knappast att de är föråldrade, endast att de ännu inte fått det genomslag de för länge sedan kunde ha fått. Att så inte har skett beror nog på problem i att organisera den allmänna och officiellt sanktionerade utbildningspolitiken och lärarnas besvärande låsning vid modellinlärning, dvs. att undervisa så som de själva har blivit undervisade, bromsar möjligheterna att införa nya metoder.

Fabiola Gianotti, som är generaldirektör för CERN och ansvarar för partikelforskningen i Geneve påpekade att även om vetenskap, teknologi och matematik är hur viktiga som helst ska de kunskaperna inte skiljas från samhälleliga och konstnärliga kunskaper och förmågor emedan ”de är det högsta uttrycket för mänsklighetens nyfikenhet och kreativitet”. Hon tog sig själv som exempel på en person som är nyfiken på hur världen fungerar och genom sina musikstudier erhöll många viktiga insikter. Ur hennes synvinkel är musik minst lika viktigt som matematik.

Martin Gripenberg

Referenser:

Piironen Pekka: Epävarmuuden talous, Helsinki 2012.

https://www.weforum.org/agenda/2018/01/top-quotes-from-davos-on-the-future-of-education/

Neljännen teollisen vallankumouksen koulutus

Koulutus on aina kytköksissä talouteen. Koulutusta rahoittaa taloudellinen toimija, joka seuraa talouden kehitystä. Koulutuksen olisi siksi palveltava maksajan tarkoituksia. Peruskoulutuksen tavoite Suomessa on pitkään ollut fordistista eli kouluttaa työntekijöitä, joiden tehtävä oli hoitaa pieni tehtävänsä tehtaan kuljetusnauhalla. Ei ole yhtään merkityksetöntä, että Suomessa ollaan ylpeitä satojen ja jopa tuhansien oppilaiden kouluista, kun taas pienet koulut koetaan taloudellisesti tehottomiksi ja ongelmallisiksi, vaikka tunnettu antropologi Robin Dunbar vuonna 1992 selvästi on osoittanut, että suurimmalle osalle ihmisistä 150 ihmistä on suurin miellyttävä ihmissuhdemäärä. Mikä rehtori tai opettaja oppisi tuntemaan 500 oppilasta edes muutaman kouluvuoden aikana?

Opetus on liian kauan muistuttanut tehdastyötä, jossa opettaja työnjohtajan tavoin on käskenyt oppilasta suorittamaan tehtävänsä ja kello soi sisään ja ulos kuten tehtaan pilli ilmoittaen työajan alkamisesta ja loppumisesta. Korvauksena kansalaisille annetaan kuitenkin koulutusta, joka mahdollistaa heidän osallistumistaan suunniteltuun demokraattiseen prosessiin.

Sitten kun talous edellisen vuosisadan lopussa siirtyi postfordistiseen vaiheeseen ja oppilaiden olisi itsenäisemmin pitänyt pystyä kehittymään yhteiskunnan toimijoiksi esim. toimimalla itsenäisinä yrittäjinä tai perustamalla oman liikkeen kesti oman aikansa ennen kuin koulu havaitsi muutoksen tarvetta. Peruskoulun ensimmäiset opetussuunnitelmat koostuivat vielä hyvin seikkaperäisistä ylhäältä ohjatuista asiakirjoista suurin piirtein kuten suuryritysten kohdeasiakirjat.

Kun maailma globalisoitui vuosituhannen vaihteessa vuonna 2000 syntyi uusia vaatimuksia siitä, miten koulutusta on suunniteltava. Kansallinen näkemys ei enää riittänyt. Elämä eletään tässä ja nyt, mutta globaalisessa maailmassa, joka saattaa ennustamattomasti vähentää perinteisen tiedon ja ammattien merkitystä. Siirtyminen on tuskallista, koska se haastaa perinteisen koulutuksen ohjausta ja opettajan roolia oikean tiedon saarnaajana. Erityisen tuskallista on ymmärtää, että olennaiset tiedot ehkä eivät enää ole saatavissa koulusta.

Maailma on epävarma paikka. Suunnittelemalla ja ennakoimalla on mahdollista minimoida epävarmuutta, mutta sitä ei voi hävittää. Siksi se täytyy kohdata ja sitä voi tehdä vasta kun sitä on esiintynyt. Ajattelen erityisesti muutamia lahjakkaita oppilaita, joita olen kohdannut. Nämä oppilaat kyseenalastivat koulun auktoriteettia ja oikeutta hallita merkityksellistä tietoa. Näissä tapauksissa koululla ei ollut kyky kohdata heitä ja hyödyntää heidän luovaa taitoansa. Päinvastoin, koulu on yrittänyt holhota heitä omien kaavojensa mukaisesti. Parhaassa tapauksessa se on onnistuut ja yhteiskunta on menettänyt luovan voiman. Vain todella nerokkaat oppilaat ovat ymmärtäneet, miten he voivat hyödyntää yhteiskunnan jäykkiä rakenteita omia tarpeitansa varten ja ovat siten saavuttaneet tähtiaseman.

Koska taloudellinen kehitys on ratkaiseva myös koulutuksen suhteen on syytä seurata sitä. Davos-foorumissa vuonna 2018 koulutuskysymykset nousivat hyvin esille. Tulevaisuudessa työ näyttää hyvin erilaiselta kun automatisointi ja tekoälytoiminto tekevät monia yksinkertaisista käsityötaidoista tarpeettomiksi. McKinsleyn Global Institutein mukaan 800 miljoonaa työtehtävää vanhenee vuoteen 2030 mennessä koska robotit suorittavat tehtävät nopeammin ja tarkemmin. Näin on jo käymässä vaikka emme nimitä esim. pesukonetta robotiksi.

Maailman talousfoorumi pitää sitä mahdollisuutena “taitovallankumoukselle”, joka avaa uusia mahdollisuuksia ja aiheuttaa laajan uudelleenkoulutusmuutoksen. John Ma, joka perusti Kiinan kaupallisen jättiläisen, Alibaba Groupin, korosti foorumissa, että jos emme muuta opetustapojamme, meillä on suuria ongelmia 30 vuoden kuluttua, koska lapsemme eivät koskaan tule pystymään kilpailemaan koneiden kanssa. Hän kokee tarpeelliseksi opettaa kasvavalle sukupolvelle ”pehmeitä taitoja” (soft skills) kuten itsenäistä työskentelyä, yleisinhimillisiä arvoja ja ryhmätyötä.

Myös Lontoon tunnetun kauppakorkeakoulun (The London School of Econmics) johtaja Minouche Shafik huomautti, että kaikki mikä on rutiininomaista ja mahdollista toistaa, tullaan automatisoimaan. Siksi tällaisten pehmeiden kykyjen merkitys kuten luova ajattelu, kyky etsiä tietoa ja syntetisoida tulevat olemaan ratkaisevan tärkeitä nuorten tulevaisuudelle. Koulutusjärjestelmien päivittäminen on tärkeää yhteiskunnallisten ongelmien määrittämisessä ja välttääksemme liukumista kohti populismia, hän sanoi.

Ei ole sattuma, että ihmiset, jotka äänestivät populistisia puoleita eri puolilla maailmaa, ovat ihmisiä, joilla on yleisesti katsoen matala koulutustasoa. Ei siksi, että he olisivat tyhmiä, koska he ovat viisaita. He ovat ymmärtäneet, että nykyinen järjestelmä ei ole heille edullinen.

Nämä kehoitukset muistuttava suuresti vaihtoehtopedagoogien esim. Montessorin, Steinerin, Freinetin, Lozanovin, Deweyn ja Jensenin vaatimuksia viime vuosisadalta. Tämä ei välttämättä tarkoita että ne ovat vanhentuneita, ainoastaan, että ne eivät vielä ole saaneet selaista vaikutusta mitä niiden jo kauan sitten olisi piänyt saada. Ettei  näin ole käynyt johtuu varmaan ongelmista järjestää yleinen ja julkisesti hyväksytty koulutuspolitiikka. Myös opettajien kiusallinen lukkiutuminen mallioppimiseen, eli opettamaan samalla tavalla kun heidät on opetettu jarruttaa uusien menetelmien toteuttamista.

CERNin pääjohtaja, Fabiola Gianotti, joka on vastuussa hiukkastutkimuksesta Genevessä, oli foorumissa sitä mieltä että vaikka tieteet, teknologia ja matematiikka ovat kuinka tärkeitä tahansa niitä tietoja ei saa erottaa yhteiskunnallisista ja taiteellisista tiedoista ja taidoista koska “ne ovat ihmisen uteliaisuuden ja luovuuden korkein ilmaus”. Hän otti itsensä esimerkkinä henkilöstä, joka on utelias ymmärtämään kuinka maailma toimii ja musiikkiopiskelunsa kautta sai monia tärkeitä oivalluksia. Hänen näkökulmastaan esim. musiikki on vähintään yhtä tärkeää kuin matematiikka.

Martin Gripenberg

Viitteet:

Piironen Pekka: Epävarmuuden talous, Helsinki 2012

https://www.weforum.org/agenda/2018/01/top-quotes-from-davos-on-the-future-of-education/