Monthly Archives: September 2017

Bologna-processen en självständig del av EU:s utbildningspolitik

Då universitetet i Bologna, Italien – Europas äldsta universitet – år 1988 firade sitt 900-års jubileum presenterade universitetet ett förslag till en deklaration för de närvarande universitetsrektorena. Dessa kom överens om en gemensam text gällande de europeiska universiteten: ”Magna Charta Universitatum”.  I denna deklaration slår man fast både principerna för den akademiska friheten och för universitetens autonomi. Enligt deklarationen utgör akademisk frihet grunden för allt självständigt sökande av sanningen och ska fungera som en barriär mot otillbörlig inblandning i universitetets angelägenheter. Rektorerna ansåg att institutionell autonomi är en förutsättning för att effektivt kunna verka som ett modernt universitet. Varken staten eller någon intressegrupp har enligt denna princip rätt att lägga sig i universitetets verksamhet.

Denna Magna Charta fick 29 av EU:s utbildningsministrar att följande år 1999 vid ett möte i Bologna deklarera ett inrättande av en mellanstatlig process med syfte att skapa ett ”europeiskt område för högre utbildning”. Denna Bolognadeklaration är grunden till det europeiska samarbetet på den högre utbildningens område. Bolognaprocessen omfattas numera av 47 europeiska länder. Den syftar till att

  • främja medborgarnas rörlighet,
  • möjlighet att bli anställda utomlands, samt
  • höja Europas konkurrenskraft som utbildningsområde.

Målet var då att detta gemensamma utbildningsområde skulle fungera år 2010, vilket också uppnåddes i huvudsak.

Då det nästäldsta universitetet i Europa – Sorbonne i Paris – år 1999 uppnådde samma ålder som Bologna lanserades Sorbonnedeklarationen som en fortsättning på EU:s ansträngningar för att skapa en enhetlig europeisk utbildningsmarknad. Denna deklaration utfärdades av utbildningsministrarna i Frankrike, Italien, Storbritannien och Tyskland. Deklarationen innehöll inga fasta åtaganden för de stater som undertecknande den, utan den var en intresseanmälan för att delta i arbetet för Bolognadeklaration.

Den högre utbildningen delades upp i två cykler. Den första cykeln skulle ta tre år. Den omfattar numera 180 – 240 studiepoäng beroende på studieområde. Målet är att den leder till en examen som är intressant för arbetsmarknaden. I Finland motsvaras denna av examen vid yrkeshögskola och universitetens kandidatexamen. Det är en examen på Bachelornivå = ograduerade. Den första cykeln skulle också ge rätt att fortsätta till den andra cykeln. Den andra cykeln omfattar numera 90 – 120 studiepoäng till. Den ger examen på högre yrkeshögskolenivå eller universitetens magisternivå – Mastersnivå = graduerade. Senare infördes en tredje cykel som förutsätter självständig forskning under tre-fyra år och ger examen på licentiat- och doktorsnivå. Den här forskningen bedrivs numera i många lärosäten som ledd forskning inom särskilt utformade licentiat- och doktorsprogram.

Genom Bolognadeklaration infördes ett system för att på ett enhetligt sätt mäta de högre studiernas genomförbarhet, European Credit Transfer and Accumulation System (ECTS). Detta europeiska system för överföring av studiemeriter utvecklades inom ramen för Erasmusprogrammet, men används nu i allt fler länder i Europa som nationellt studiepoängsystem i högskolorna. Studiepoängsystemet bygger på att ett läsår omfattar 60 ECTS-poäng i samtliga länder, oavsett hur långt läsåret är. Ett poäng ska motsvara arbetsmängden under en arbetsperiod på 20 – 25 dagar. Till den arbetsmängden räknades ursprungligen endast tentamina, men numera också olika former av praktik och konkret arbete.

Till studiepoängsystemet ECTS har också knutits en översättningsskala för betyg, för att kunna jämföra och värdera betyg som givits i olika länder. Denna har sju betygssteg; A till F samt Fx. A till E innebär godkänt medan Fx och F motsvarar underkänt. Fx betyder underkänt med möjlighet att komplettera, men utnyttjas inte av alla lärosäten. I sin ursprungliga version användes ECTS för att sätta relativa betyg, där betyg A motsvarar att man tillhör de 10% av godkända studenter som har presterat bäst, B nästa 25%, C nästa 30%, D nästa 25% och E de svagaste 10% av dem som klarat kursen. En del lärosäten som sätter sjugradiga betyg har emellertid valt att gå ifrån ECTS på denna punkt, och istället sätta målrelaterade betyg med absoluta betygskriterier. Nackdelar med den typen av betyg är att vissa lärosäten, ämnen och lärare formulerar stränga betygskriterier som ger många E och få A, medan andra har avsevärt mer generösa kriterier. Åter andra försöker formulera betygskriterier som resulterar i ECTS-modellens fördelning (10%-25%-30%-25%-10%) i det långa loppet, men undviker att justera kriterier och betygsgränser mellan olika årskurser.

Bolognaprocessen har utvärderats och justerats vartannat år:

I Prag 2001 beslöt man att processen också bör gälla livslång utbildning och att de studerande ska involveras i processen.

I Berlin 2003 beslöt man ta i bruk examensystemet med två nivåer ograduerade och graduerade samt ECTS-systemet.

I Bergen 2005 beslöt man om ett system för kvalitetsgaranti, erkännande av nationella examina och om flexibla studiestigar i högskolorna.

I London 2007 beslöt man om det eurpeiska högskolområdets (EHEA) autonomi, den akademiska friheten, jämlikhet och demokratiska principer som ökar möjligheterna till fri rörlighet inom EU och ökar EU:s konkurrenskraften

I Leuven 2009 uppställde man målet att minst 20 % v de som avslutat en utbildning år 2020 ska ha tillbringat en studie- eller yrkesutbildningsperiod utomlands för att få nya färdigheter.

I Budapest-Wien 2010 proklamerades det europeiska högskoleområdet (EHEAA)  i syfte att skapa ett globalt kunskapssystem.

I Jerevan 2015 beslöt man om de bästa formerna för utvecklandet av Bologna-processen och EHEA.

I Bolognaprocessen deltar numera 45 europeiska länder, varav bl.a.  Israel, Turkiet och Kirgizistan av olika orsaker inte ännu är fullvärdiga medlemmar.

Bologna-processen har nått långt vidare från den ursprungliga deklarationen. Därför har den kritiserats både för att ha gått för långt i att strömlinjeforma högskolorna och för att alltjämt ha stora brister. Den har kritiserats för att

  • den är baserad på en anglosaxiska etappmodellen,
  • den är alltför marknadsinriktad, vilket ytterst syftar till att låta marknaden och arbetsgivarna få bestämma hur den högre utbildningen skall utvecklas samtidigt som examen är inte alltid tillräckligt anpassad till arbetsmarknadens behov och därför inte ger alla de unga en arbetsplats,
  • den saknar tillräcklig demokratisk legitimitet då de studerandes åsikt väger för lätt vid utformningen av studiesystemet,
  • den tar inte tillräckligt upp frågan om finansieringen av den högre utbildningen. De studerandes möjligheter att täcka sina studiekostnader är otillräckliga i synnerhet i länderna med den högsta kostnadsnivån.
  • det för studerande vars föräldrar saknar högskolestudier är svårare att komma vidare till sådana och det finns stora skillnaderna mellan länderna i hur stor andel av de studerande som fortsätter från ograduerad till graduerad nivå med bara 10 % i England och Kazakstan mot över 50 % i Danmark, Finland och Lettland.

 

Martin Gripenberg

Källor:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Bolognan_prosessi

https://sv.wikipedia.org/wiki/Bolognan_prosessen

https://.svwikipedia.org/wiki/Bolognan_prosessen

http://ec.europa.eu/education/

https://de.wikipedia.org/wiki/Bologna-Prozess

https://es.wikipedia.org/wiki/Prioceso_de_Bologna

Bologna-prosessi on itsenäinen osa EU:n koulutuspolitiikkaa

Kun Euroopan vanhin yliopisto,  Bologna Italiassa vuonna 1988 järjesti 900-vuotisjuhlansa esitteli  se vieraileville yliopistorehtoreille ehdotuksensa julistukseksi eurooppalaisten yliopistojen asemasta ”Magna Charta Universitatum”. Tässä julistuksessa todettiin akateemisen vapauden ja yliopistojen itsenäisyyden periaattet. Julistuksen mukaan akateeminen vapaus on kaiken itsenäisen totuuden etsimisen perusta ja yliopistojen itsenäisyys toimii esteenä kohtuuttomaan sekaantumiseen korkeakoulujen asioihin. Institutionaalinen itsenäisyys on rehtoreiden mielipiteen mukaan edellytys toiminnalle modernina yliopistona. Ei valtiolla eikä muilla eturyhmillä ole tämän periaatteen mukaan oikeutta puuttua korkeakoulujen toimintaan.

Tämä Magna Charta sai seuraavana vuonna, 1999, EU:n 29 opetusministeriä kokouksessaan Bolognassa julistamaan kansainvälisen prosessin jonka tavoitteena oli kehittää ”eurooppalainen korkeakoulualue”. Tämä Bolognan julistus toimii eurooppalaisen korkeakoulujen yhteistyön perustana. Bolognaprosessiin osallistuu nykyään 47 maata. Sen tavoitteena on

  • Edistää kansalaisten vapaata liikkumista,
  • Mahdollistaa että kansalaiset voivat saada työpaikan myös muissa EU-maissa kun aklkuperäisessä kotimaassaan,
  • Nostaa Euroopan kilpailukykyä koulutusalueena.

Silloin tavoite oli, että tämä yhtenäinen koulutusalue toimisi vuonna 2010, jota pääasiassa myös saavutettiin.

Kun Euroopan toiseksi vanhin yliopisto, Sorbonne Pariisissa, vuonna 1999 saavutti Bolognan iän julistivat Ranskan, Italian, Isobritannian ja Saksan  opetusmiisterit Bologna-julistuksen jatkona Sorbonne-julistuksen. Julistuksessa ei ole yhtään sitovia sitoutumisia allekirjoittaville valtioille, vaan se toimii lähinnä ilmoituksena kiinnostuksesta osallistua Bologna-julistuksen työhön. Korkeakoulutus jaettiin kahteen jaksoon. Ensimmäinen jaksoi kestäisi kolme vuotta ja käsittäisi  nykyisin 180-240 opintopistettä riippuen opintoalasta. Sen tavoitteena on Bacheler-tasoinen välitutkinto, joka myös voisi kiinnostaa työmarkkinoita. Toinen jakso vaatii nykyisin 90-120 opintopisteitä lisää. Se johtaa Master-tasoiseen loppututkintoon. Myöhemmiin sisällytettiin vielä kolmas jakso, joka edellyttää kolmen-neljän vuoden itsenäistä tutkintotyötä ja johtaa lisensiaatti- tai tohtoritasoiseen tutkintoon. Tätä tutkimustyötä harjoitetaan nykyisin monessa opinahjossa erillisen lisensiaatti- tai tohtorinohjelman puitteissa.

Bolognajulistuksen takia otettiin myös käyttöön yhtenäinen järjestelmä mitata koreakouluopintojen vertailukelpoisuutta, European Credit Transfer and Accumulation System (ECTS). Tätä eurooppalaista järjestelmää opintoansioiden siirtämiseksi kehitettiin Erasmusohjelman puitteissa ja käytetään nyt yhä useammassa Euroopan maissa korkeakoulujen kansallisena opintopistejärjestelmänä. Järjestelmä perustuu siihen, että lukuvuodessa saavutetaan 60 opintopistettä. Yksi piste vaatisi 20-25 päivän työjakson. Alunperin tähän  työmäärään laskettiin ainoastaan tenttisaavutukset, mutta nykyisin tenttien lisäksi lasketaan myös erilaiset harjoittelut ja käytännön työt.

Opintopistejärjestelmään on myös liitetty todistusten käännösasteikko, jonka avulla pystytään vertailemaan eri maissa annettuja todistuksia. Asteikossa on seitsemän arvoaskelta; A:sta F:ään sekä Fx. A:sta E:hen tarkoittaa hyväksytty saavutus kun taas Fx ja F ovat hylätty. Fx tarkoittaa hylättyä mahdollisuudella täydentää saavutusta, mutta kaikki opinahjot eivät sitä käytä. Alkuperäisessä muodossaan ETCS:ää käytettiin suhteellisia todistuksia varten, jossa A tarkoitti sijoittumista niiden kurssin hyväkstytysti suorittaneiden parhaiden 10 % joukkoon, B seuraavien 25 %, C  seuraavien 30 % , D seuraavien  25 % ja E heikoimpien 10 % kesken. Jotkut opinahjot, jotka käyttävät tämän seitsemän arvosanan asteikkoa ovat eronneet ECTS:stä tässä kohdassa ja asettavat sen sijaan tavoiteisiin liittyviä todistuksia jossa on absoluuttisia arvokriteerejä. Niiden haittapuoli on kuitenkin, että jotkut opinahjot, aineet ja opettajat päättävät niin ankarista kriteereistä, että siitä syntyy paljon E arvoja ja vähän A-arvoja, kun taas toiset ovat paljon anteliaimpia. Vielä eräät toiset yrittävät pitkällä tähtäimella seurata ETC:n periaatteita (10 %-25 %-30 % 25 %-10 %) , mutta välttävät kriteerien ja todistusrajojen korjaamista vuosiluokkien kesken.

Bolognanprosessia on joka toinen vuosi arvioitu ja korjattu:

Prahassa 2001 päätettiin, että prosessi npitäisimyös  koskea elinikäistä koulutusta, sekä että opiskelijoita pitäisi ottaa prosessiin mukaan.

Berliinissä 2003 päätettiin ottaa todistusjärjestelmä käyttöön kahdella tasolla ei-valmistuneita ja valmistuneita sekä ECTS-järjestelmä.

Bergenissä 2005 päätettiin laadunvalvontastandardien ja -ohjeistuksien käyttöönotosta sekä joustavien opintopolkujen mahdollisuuksien luomisesta koreakoulutuksessa.

Lontoossa 2007 päätettiin, että euroopan korkeakoulualueen (EHEA) perusta valetaan autonomialle, akateemiselle vapaudelle, tasa-arvolle ja demokraattisille periaatteille, jotka lisäävät liikkuvuutta, nostavat työllisyyttä sekä Euroopan kinnistavuutta ja kilpailukykyä.

Leuvenissä 2009 laadittiin tavoite, että vähintään 20 % koulutuksensa päättäneistä vuonna 2020 on viettänyt opinto- tai ammattiopintojakson ulkomailla saadakseen uusia  taitoja.

Budapest-Wienissä 2010 päätettiin eurooppalaisen korkeakoulualueen (EHEA) julistamisesta tarkoituksella luoda maailmanlaajuinen tietojärjestelmä.

Jerevanissa 2015 päätettiin parhaimmista muodoista Bologna-prosessin ja EHEA:n  kehittämisestä.

Nykyisin Bolognaprosessiin osallistuu 45 eurooppalaista maata, joista jotkut syystä tai toisesta kuten Israel, Turkki ja Kirgisistan eivät ole täysivaltaisia jäseniä.

Bologna-prosessi on kehittynyt kauas alkuperäisestä julistuksesta. Siksi mielestäni on tärkeä huomioda sitä kohtaan esitettyä kritiikki siitä, että se liikaa yhtenäistää korkeakouluja ja että sillä on edelleen suuria puutteita. Sitä on kritisoitu siitä että se:

  • perustuu anglosaksiseen etappimalliin,
  • on liian markkinointivaikutuksen alainen, mikä äärimmillään johtaa siihen, että markkinat ja työnantajat saavat päättää korkeakoulujen kehityksestä samanaikaisesti kun tutkinnot eivät ole riittävän markkinaorientoidut joten osa opiskelijoista jää ilman työpaikkaa,
  • siitä puuttuu riittävä demokraattinen oikeutus koska opiskelijoiden mielipiteiden arvoa ei huomioida järjestelmän kehittämisessä,
  • ei riittävästi käsittele korkeakoulutuksen rahoitusta. Myöskin opiskelijoiden mahdollisuudet kattaa opiskelukustannuksiaan ovat riittämättömiä erityisesti maissa joissa on korkein kustannustaso,
  • korkeakouluopiskelu on edelleen liian sosiaalisesti periytyvä koska opiskelijoiden, joniden vanhemmilta puuttuu korkeakoulututkinto on vaikeaa päästä jatkamaan sellaiseen. Epäkohta on myös, että maiden välillä on suuria eroja siina kuinka suuri osuus jatkaa loppututkintoon. Esim. Englannissa ja Kasakstanissa ainoastaan 10 % jatkaa kun taas toisissa maissa kuten Tanskassa, Suomessa ja Liettuassa yli 50 % opiskelijoista jatkavat loppututkintoon.

 

Martin Gripenberg

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Bolognan_prosessi

https://sv.wikipedia.org/wiki/Bolognan_prosessen

https://.svwikipedia.org/wiki/Bolognan_prosessen

http://ec.europa.eu/education/

https://de.wikipedia.org/wiki/Bologna-Prozess

https://es.wikipedia.org/wiki/Prioceso_de_Bologna