Monthly Archives: July 2017

Suomi EU:n koulutuspolitiikan mallioppilas

Kesäkuussa kirjoitin, että Rooman sopimuksessa vuonna 1957 silloisen Euroopan talousyhteisön jäsenmaat Ranska, Saksa ja Italia päättivät jättää koulutuspolitiikan jäsenmaiden omaksi asiaksi, paitsi ammatinopetuksen osalta. Sen jälkeen Euroopan Unionin koulutuspolitiikkaan on vaikuttanut joukko globaalisia toimijoita kuten UNESCO, OECD, WTO, Maailmanpankki, IMF, IEA ja GATT. Näistä useat katsovat koulutusta rahapolitiikan näkökulmasta eikä pelkästään ihmisten kehityksen näkökulmasta. Esim. OECD:n tavoite on korkein mahdollinen taloudellinen kasvu ja pienin mahdollinen työttömyys. OECD on kuitenkin todennut, että koulutuksella on myönteinen vaikutus näiden tavoitteiden pääsemiseen. Siksi organisaatio on perustanut sekä koulutuskomitean että koulutustutkimuskeskuksen. Tutkimuskeskuksen nimi lyhennetään CERI. Tämä tutkimuskeskus hallinnoi mm. tutkimusohjelmaa PISA, jolla selvitetään eri maiden nuorten oppimistuloksia.

Maastrichtin sopimus 1993 teki Euroopan yhteisöstä Euroopan unionin. Tässä sopimuksessa koulutus nousi ensimmäisen kerran tärkeäksi asiaksi itsenäisenä teemana, eikä ainoastaan työvoimapolitiikan näkökulmasta. Unionin valta jäi kuitenkin vielä varsin vähäiseksi koulutusasioissa. Artikloissa 127 ja 128 todettiin, että unioni avustaa jäsenmaita laadukkaan koulutuksen järjestämisessä. EU:n vihreä kirja 1993 esitteli koulutuspolitiikassa käsitteen eurooppalainen ulottuvuus. Tähän liitettiin vuonna 1993 jo 1987 aloitettu Erasmus-ohjelma. Tämä ohjelma mahdollisti opiskelijavaihdon eri maiden välillä. Erasmus-ohjelma liitettiin uuteen Sokrates-ohjelmaan, jonka tavoitteena oli tarjota mahdollisuuksia koko Euroopan laajuisen koulutuksen alueella. Sokrates ohjelmassa oli Erasmuksen lisäksi seitsemän muuta ohjelmaa, joista tärkeimmät olivat Comenius, Grundtvig, Lingua ja Minerva.  Koska EFTA maat heti pääsivät osallistumaan EU:n ohjelmiin, Suomikin sai osallistua niihin. Vuonna 1995 Suomi sitten liittyi Euroopan unioniin.

Vuonna 2002 hyväksyttiin koulutusohjelmien tulevaisuuden tavoitteita koskeva työohjelma. Ohjelma keskittyi kolmeen tavoitteeseen:

  • EU-maiden koulutusohjelmien laadun ja vaikuttavuuden parantamiseen,
  • koulutusohjelmiin pääsyn helpottamiseen ja
  • koulutusohjelmien ja ympäröivän maailman lähentäminen toisiinsa.

Vuonna 2007 Lissabonin sopimuksessa todettiin Euroopan olevan suuren muutoksen äärellä. Globalisaatio ja tietoon perustuva talous asettivat uusia vaatimuksia hyvinvoinnin edistämiselle. Koulutus nähtiin merkittävänä tekijänä EU:n tavoitteessa tulla maailman kilpailukykyisimmäksi ja dynaamisimmaksi tietoon perustuvaksi taloudeksi. 2000-luvulla on unionin koulutuspolitiikka huomattavasti aktivoitunut. Laadittiin kokonaisohjelma unionin koulutuspolitiikalle. Koulutuksen tavoiteohjelmassa 2010 määriteltiin kolme päätavoitetta:

  • Ensimmäinen oli koulun laadun ja vaikuttavuuden merkittävä parantaminen huolehtimalla opettajien ja kouluttajien laadusta. Samalla määriteltiin myös ne perusvalmiudet, jotka Euroopan unionin kansalaisten tulisi saada peruskoulutuksesta.
  • Toinen koski koulutukseen pääsemistä ja yksilön mahdollisuuksia kouluttautua haluamallaan tavalla. Lisäksi panostettiin tekijöihin, jotka vaikuttavat opiskelumotivaatioon. Tässä yhteydessä puhuttiin myös oppimisvaikeuksista, vammaisista ja syrjäisillä alueilla asuvista.
  • Kolmas koski koulutuksen lähentämistä muun ympäristön kanssa. Lähentäminen määriteltiin tiiviimpänä yhteistyönä elinkeinoelämän, tutkimuksen ja koko yhteiskunnan Tällä tavalla toivottiin edistettävän mm. yrittäjyyttä. Konkreettisena tavoitteena todettiin, että kaikkien tarvitsisi osata ainakin kahta vierasta kieltä.

Jäsenmaiden keskeiset vertailut 2010-luvulla olivat siinä mielessä masentavia, että annetuista lisäresursseista huolimatta jäsenmaiden tulokset eivät vastanneet odotuksia. Erot eri maiden välillä olivat hyvin suuret. Jo tästä syystä koulutuspolitiikkaa painotettiin EU:n tavoiteohjelmassa 2020. Tämä näkyy erityisesti seitsemällä painopistealueella. Jotta koulutuspolitiikka perustuisi faktoihin EU on päättänyt seurata määritettyjä indikaattoreita ja vertailuarvoja. Nämä määriteltiin jo vuoden 2010 tavoiteohjelmassa. Nyt EU pyrkii siihen, että vuoteen 2020 sekä koko unionissa että jäsenmaissa

  1. Vähintään 95 % kaikista yli 4 vuotiaista alle kouluikäisistä lapsista osallistuisivat esikoulutoimintaan.
  2. Vähemmän kun 15 % alle 15 vuotiaista koululaisista on puutteellisia taitoja lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä.
  3. Alle 10 % koululaisista jättävät koulunkäyntinsä ja koulutuksensa kesken.
  4. Vähintään 40 % kaikista 30-34-vuotiaista on korkeakoulukoulutusta.
  5. Vähintään 15 % aikuisväestöstä (25-64-vuotiaat) osallistuu jatkuvaan koulutukseen.
  6. Kaikista 19-34-vuotiaista vähintään 20 % korkeakoulukoulutuksen ja vähintään 6 % perusammattikoulutuksen omaavista on suorittanut harjoittelujakson ulkomailla.
  7. 20-34-vuotiaista, jotka viimeisten 13-vuoden aikana ovat suorittaneet korkeakoulu- tai ammattitutkintonsa, on vähintään 82 % saanut työpaikan.

Vaikka tiedostamme erilaisia puutteita koulutusjärjestelmässämme Tilastokeskuksemme mukaan Suomi täytti jo 2005 suurimman osan EU:n esittämistä kriteereistä. Tilastokeskus totesi kuitenkin, että Suomessa meillä on toisenlainen näkökulma koulutustavoitteisiin. Meillä ei tarvitse olla huolissaan lapsista, jotka jättävät peruskoulun kesken, vaan nuorista, jotka jättävät ammattikoulutuksen kesken. Turun Sanomissa vuonna 2017 julkaistun uutisen mukaan Suomi olisi ainoa EU-maa, joka täyttäisi kaikki asetetut kriteerit.

Sekä meillä että muualla Euroopassa on vielä pitkä matka siihen, että kaikki aikuiset osaisivat käyttää kahta vierasta kieltä. Jos EU päätäisi vertailla jäsenmaitaan sen suhteen missä ainakin puolet aikuisväestöstä pystyy käyttämään kahta vierasta kieltä tulisivat kyllä Belgia ja Suomi listalle hyvin korkealle, koska näissä maissa jo on kahta virallista kieltä, jotka eivät ole englantia.

Martin Gripenberg

 

 

Lähteet:

Suomalainen ja virolainen koulutus ja EU:n uusi koulutuspolitiikka. Toim. Risto Rinne, Larissa Jõgi, Riina Leppänen, Marjaana Korppas & Kirsi Klemelä. Turku 2008.

EU:n kotisivu:

http://www.europarl.europa.eu/atyourservice/fi/displayFtu.html?ftuId=FTU_5.13.3.html

http://ec.europa.eu/eurostat/tgm/table.do?tab=table&init=1&language=en&pcode=t2020_40&plugin=1

http://ec.europa.eu/europe2020/pdf/europe2020stocktaking_annex_fi.pdf

Tilastokeskuksen kotisivu:

http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-09-26_008.html?s=0

Huttunen Sakari, Koskela Ville: Eurooppalaisen koulutuspolitiikan vaikutus Suomeen 2000-luvulla. Progradu tutkielma Tampereen yliopiston kasvatustieteellisessä yksikössä. Tampere 2012.

 

Finland – en modellelev i EU:s utbildningspolitik

I juniinlägget i min blogg skrev jag att den Europeiska ekonomiska gemenskapens dåvarande medlemsländer Frankrike, Tyskland och Italien genom Romfördraget 1957 beslöt lämna utbildningspolitiken att skötas självständigt av medlemsländerna, med undantag för yrkesutbildningen. Sedan dess har Europeiska unionens utbildningspolitik påverkats av olika globala aktörer såsom UNESCO, OECD, WTO, Världsbanken, IMF, IEA och GATT. De flesta av dessa ser utbildningspolitiken ur ett finansiellt perspektiv och inte endast som en möjlighet till mänsklig utveckling. Så är OECD:s mål största möjliga tillväxt och minsta möjliga arbetslöshet. Då OECD har konstaterat att utbildning har en positiv inverkan på möjligheterna att nå dessa mål har organisationen grundat både en utbildningskommitté och ett centrum för utbildningsforskning. Centrets namn förkortas CERI. Detta centrum administrerar bl.a. forskningsprojektet PISA, som utforskar de ungas inlärningsresultat i olika länder.

Maastrichtavtalet 1993 skapade Europeiska unionen. I detta avtal togs utbildningspolitiken första gången upp som ett eget betydelsefullt tema och inte bara ur ekonomisk synvinkel. Unionens makt förblev dock alltjämt mycket begränsad i utbildningsfrågor. I artiklarna 127 och 128 konstaterades att unionens uppdrag är att bistå medlemsländerna i att organisera en kvalitativt högstående utbildning. I EU:s gröna bok 1993 nämndes första gången begreppet en europeisk dimension i utbildningspolitiken. Erasmus-programmet, vilket hade inletts redan år 1987, gjordes 1993 till en del av denna europeiska dimension. Genom detta program främjas medborgarnas rörlighet då studerandeutbyte mellan olika EU-länder möjliggjordes. Erasmus-programmet inkorporerades i det nya Sokrates-programmet, var syfte var att erbjuda möjligheter till utbildning inom hela Europa. Förutom Erasmus-programmet ingick i Socrates-programmet sju andra program av vilka de viktigaste var Comenius, Grundtvig, Lingua och Minerva. EFTA-länderna inklusive Finland gavs från första början möjlighet att delta i EU:s program. Sedan blev Finland själv EU medlem år 1995.

År 2002 godkändes ett arbetsprogram för att uppnå utbildningsprogrammens mål. Programmet prioriterade tre huvudmål:

  • En förbättring av utbildningsprogrammens kvalitet och effektivitet i EU-länderna,
  • Underlätta medborgarnas möjligheterna att delta i utbildningsprogrammen samt
  • att öka kontakten mellan utbildningsprogrammen och den omgivande världen.

I Lissabon-avtalet 2007 konstaterades att Europa står inför stora förändringar då globalisationen och en databaserad ekonomi ställer stora krav på främjandet av välfärden. Utbildningen sågs som en betydande faktor i EU:s strävan att bli världens mest konkurrenskraftiga och dynamiska på informationsteknologi baserade ekonomi. Under 2000-talet har unionens utbildningspolitik aktiverats väsentligt genom att man uppgjorde ett helhetsprogram för unionen utbildningspolitik. I unionens målprogram 2010 definierades tre huvudmål.

  • Det första målet var att avsevärt höja utbildningens kvalitet och effektivitet genom att höja lärarnas och utbildarnas kunskapsnivå. Därtill definierades de basfärdigheter, som medborgarna i Europeiska unionen skulle uppnå genom grundutbildningen.
  • Det andra målet gällde tillgängligheten till utbildning och individens möjligheter att utbilda sig så som en önskar. Också faktor som påverkar studiemotivationen betonades. I det sammanhanget berörde man också frågor om inlärningssvårigheter, handikapp och personer som är bosatta på avsides belägna områden.
  • Det tredje målet gällde utbildningens kontakt till det omgivande samhället. Detta definierades som en tätare kontakt till näringsliv, forskning och hela samhället. Genom detta hoppades man kunna främja bl.a. företagsamhet. Som ett konkret mål uppställde man, att alla borde kunna två främmande språk.

Jämförelserna mellan medlemsländerna på 2010-talet var så tillvida nedslående att trots tilläggsresurser uppnådde medlemsländerna inte de uppställda förväntningarna. Skillnaderna mellan länderna var mycket stora. Redan av detta skäl betonades utbildningspolitiken i EU:s målprogram 2020. Det här syns särskilt på sju tyngdpunktsområden.  För att utbildningspolitiken skulle baseras på fakta beslöt EU att följa upp sådana bestämda indikatorer och jämförelsevärden som redan definierades i i målprogrammet 2010. EU strävar efter att år 2020 både i hela unionen och de enskilda medlemsländerna:

  1. Minst 95 % av alla barn över 4-år under skolåldern skulle delta i förskolverksamheten.
  2. Färre än 15 % av skolbarnen under 15 år skulle ha bristfälliga kunskaper i läsning, matematik och naturvetenskaper.
  3. Under 10 % av skoleleverna avbryter skolgången och sin utbildning.
  4. Minst 40 % av alla 30-34-åringar har högskoleutbildning.
  5. Minst 15 % av den vuxna befolkningen (24-64-åringarna) deltar i livslång utbildning.
  6. Av alla 19-34-åringar har minst 20 % med högskoleutbildninmg och minst 6 % med yrkesutbildning fått en praktikperiod utomlands.
  7. Av 20-34-åringarna, som under de senaste 13 åren har avlagt en examen i högskola eller yrkesutbildning har minst 82 % fått en arbetsplats.

Även om vi är medvetna om olika brister i vårt utbildningssystem hade Finland enligt Statistikcentralen redan år 2005 uppfyllt största delen av EU:s kriterier, även om den också konstaterade att vi har ett annorlunda perspektiv på våra utbildningsmål. Vi har inte orsak att oroa oss för skolavbrott i grundskolan, men däremot nog över de unga som avbryter sin yrkesutbildning. Enligt en nyhet som Turun Sanomat har publicerat i år skulle Finland vara det enda EU-landet som uppfyller alla uppställda kriterier.

Emellertid är det både hos oss och på annat håll i Europa ännu lång väg till att alla vuxna skulle kunna använda två främmande språk. Skulle EU jämföra i vilka länder åtminstone hälften av den vuxna befolkningen kan använda två främmande språk, skulle nog Belgien och Finland komma högt på listan.

Martin Gripenberg

Källor:

Suomalainen ja virolainen koulutus ja EU:n uusi koulutuspolitiikka. Toim. Risto Rinne, Larissa Jõgi, Riina Leppänen, Marjaana Korppas & Kirsi Klemelä. Turku 2008.

EU:s hemsida: http://www.europarl.europa.eu/atyourservice/fi/displayFtu.html?ftuId=FTU_5.13.3.html

http://ec.europa.eu/eurostat/tgm/table.do?tab=table&init=1&language=en&pcode=t2020_40&plugin=1

Click to access europe2020stocktaking_annex_fi.pdf

Statistikcentralens hemsida:

http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-09-26_008.html?s=0

Huttunen Sakari, Koskela Ville:  Eurooppalaisen koulutuspolitiikan vaikutus Suomeen 2000-luvulla. Progradu avhandling vid Tammerfors universitets pedagogiska enhet. Tampere 2012.