Monthly Archives: March 2017

Utbildningspolitikerna glöms bort

När man studerar skolhistoria möter man den ena nytänkande pedagogen efter den andra, men så många av dem är det inte som direkt har påverkat utbildningssystemets utveckling. Däremot finns det en lång rad mer eller mindre anonyma politiker som utgående från pedagogernas idéer fått till stånd en betydande utveckling av utbildningssystemet.

I Finlands skolhistoria är väl det mest typiska exemplet grundandet av folkskolan. Flera pedagoger och särskilt Uno Cygnaeus drog upp riktlinjer för hur en folkskola skulle kunna se ut i Finland. Men poängen är att Uno Cygnaeus aldrig skulle ha kunnat grunda en sådan folkskola som han ville ha utan att några avgörande politiker hade drivit igenom en sådan reform som han skissat på. Folkskolan blev ju inte heller genast vad han hade tänkt sig. Småskolan lämnades utanför för att det inte skulle bli en alltför stor ekonomisk och politisk bit för samhället. Folkskolan grundades ju inte heller med en gång, utan fick växa fram med hjälp av lokala krafter för att kunna bli en folkets skola i motsats till de tidigare skolor kyrkan upprätthöll.

Utan upplysta politiker hade folkskolan aldrig blivit det den blev hur mycket Cygnaeus än skissade på den. Om hans främsta motståndare J.V. Snellman hade fått igenom sin syn på folkskolan hade den bara blivit en utvecklad kyrklig utbildningsform. Men som tur var det på senator, friherre Sebastian Gripenbergs gård i Kurkijoki i Viborgs län som Cygnaeus 1857 skrev sitt första utkast till folkskolundervisning under inflytande av bröderna Odert och Sebastian Gripenberg – den ene pedagog, den andre politiker. Därför drev Sebastian Gripenberg  tillsammans med andra upplysta politiker igenom Cygnaeus förslag.

Att folkskolan sedan omkring 120 år senare på 1970-talet kunde ersättas av grundskolan berodde igen på att viktiga pedagogers tankar om ett mera jämlikt skolsystem fick genklang hos politiker, som formulerade pedagogernas idéer som ett skolsystem för alla barn i Finland 1968. Där var nog socialdemokraten Ulf Sundqvist den tongivande politiker, som lyckades driva igenom en grundskola som kunde accepteras av en tillräckligt stor majoritet. Som tur hade han inte någon så namnkunnig motståndare som Cygnaeus hade. Däremot var inte rektorerna för de privata läroverken i huvudstaden alls förtjusta i Sundqvist reformplaner. De lyckades försvara sina positioner så att deras läroverk blev sk. ersättande skolor, men dessa följde ändå samma läroplan som grundskolan.

Utvecklandet av andra stadiets utbildning är ett tredje exempel på hur utbildningspolitiker utgående från de pedagogiska experternas tankegångar har utformat ett helt nytt och omvälvande utbildningssystem, som på ett avgörande sätt förbättrat ungdomens utbildningsmöjligheter. Enskilda rektorer såsom Pekka Ahonen i Tammerfors utvecklade först sin syn på hur yrkesutbildning skulle kunna utvecklas på hans tekniska område, men utbildningsminister Jaakko Itälä (liberal partiet) var den politiker som 1974 lyfte upp tankarna till att bli en totalreform av yrkesutbildningen i landet.

Poängen är att pedagogerna nog har förmåga att utgående från sina konkreta erfarenheter komma med goda förbättringsförslag, men saknar den vidsyn politikerna behöver för att få till stånd de stora förbättringarna. En lärare i en folkskola skulle aldrig ha kunnat undervisa som en grundskollärare utan själva reformer hur bra den läraren än var.

Koulutuspoliitikot unohdetaan

Kun tutkii kouluhistoriaa kohtaa toinen uudistuskasvatustieteilijän toisensa jälkeen, mutta heistä ainoastaan harvat ovat pystyneet suoraan vaikuttamaan koulujärjestelmän kehitykseen. Sen sijaan on olemassa pitkä rivi enemmän tai vähemmän anonyymejä poliitikoita, jotka kasvattajien ajatusten perusteella ovat saaneet aikaan merkittävää koulutusjärjestelmän kehitystä.

Suomen kouluhistoriasta on ehkä tyypillisin esimerkki kansakoulun perustaminen. Useat kasvatustieteilijät ja erityisesti Uno Cygnaeus kehittivät ajatuksen siitä minkälainen kansakoulu voisi olla Suomessa. Mutta asian ydin on, että Uno Cygnaeus ei koskaan olisi pystynyt perustamaan sellaista kansakoulua, jonka hän halusi ilman että eräät ratkaisevat poliitikot olisivat ajaneet sellaista uudistusta, jonka hän oli suunnitellut. Kansakoulusta ei tullutkaan heti sellainen kuin hän olisi halunnut. Alakoulu jätettiin ulkopuolelle, jotteivat taloudelliset ja poliittiset rasitteet olisi tulleet liian suuriksi yhteiskunnalle. Kansakouluakaan ei perustettu yhdellä kerralla, vaan se sai kasvaa esiin paikallisten voimien turvin tullakseen koko kansan kouluksi vastakohtana niihin aikaisempiin kouluihin, joita kirkko ylläpiti.

Ilman valistuneita poliitikkoja kansakoulusta ei koskaan olisi tullut sellaiseksi mitä tuli riippumatta siitä kuinka paljon Cygnaeus olisi kehittänyt ajatuksiaan. Jos hänen tärkein vastustajansa J.V. Snellman olisi saanut oman näkemyksensä läpi siitä olisi vain tullut kehittyneempi kirkollinen koulutusmuoto. Mutta onneksi Cygnaeus kirjoitti ensimmäinen ehdotuksensa 1857  kansakouluopetuksesta senaattori, vapaaherra Sebastian Gripenberg Kurkijoen kartanolla Viipurin läänissä veljien Odert ja Sebastian Gripenbergin vaikutuksen alla. Siksi Sebastian ja muut edistykselliset poliitikot ajoivat Cygnaeuksen ajatuksia läpi.

Että kansakoulu sitten noin 120 vuotta myöhemmin 1970-luvulla pystyttiin korvaamaan peruskoululla johtui taas siitä, että tärkeiden kasvatustieteilijöiden ajatukset tasavertaisemmasta koulujärjestelmästä saivat vastakaikua poliitikoissa, jotka muotoilivat ajatukset koulujärjestelmäksi kaikille Suomen lapsille 1968. Sosiaalidemokraatti Ulf Sundqvist oli johtava poliitikko, joka onnistui ajamaan läpi sellaisen peruskoulun, jonka riittävän suuri enemmistö pystyi hyväksymään. Onneksi hänellä ei ollut yhtä merkittävää vastustajaa, kun Cygnaeuksella ollut. Sen sijaan pääkaupunkiseudun oppikoulunrehtorit saivat läpi, että heidän oppikouluistaan tuli ns. vastaavia peruskouluja, jotka kuitenkin seurasivat samaa opetussuunnitelmaa kuin peruskoulukin.

Toisen asteen koulutuksen kehittäminen on kolmas esimerkki siitä, kuinka koulutuspoliitikot ovat kasvatustieteiljäasiantuntijoden ajatusten perusteella onnistuneet kehittämään ihan uuden ja mullistavan koulutusjärjestelmän, joka ratkaisevalla tavalla on parantanut nuorison koulutusmahdollisuuksia. Yksittäiset rehtorit kuten Pekka Ahonen Tampereella kehittivät ensin oman näkemyksensä siitä miten ammattikoulutusta pystyttäisiin kehittämään hänen teknillisellä alallaan, mutta opetusministeri Jaakko Itälä oli se poliitikko, joka 1974 nosti esiin ammattiopetuksen kokonaisuudistuksen maassa.

Asian ydin on, että pedagogit konkreettisten kokemustensa perusteella pystyvät kyllä laatimaan hyviä kehitysehdotuksia, mutta heiltä puuttuu sellainen poliitikoiden laaja näkemys, joka on välttämätön, jotta aikaansaataisiin ne suuret parannukset, joita havitellaan. Kansakouluopettaja ei koskaan olisi voinut opettaa kuten peruskoulunopettajaa ilman itse uudistusta riippumatta siitä kuinka hyvä opettaja hän olisi ollut.

Martin Gripenberg