Monthly Archives: August 2016

Den djävulska processen med landskapsreformen

De regionala skolinspektörerna bildade i tiden en egen förening, VSV, som alltjämt lever kvar trots att yrket har genomgått stora förändringar och någon skolinspektion inte längre förekommer, men utvärdering, fortbildning och rättsskydd hör alltjämt till uppgifterna. Bland de som har arbetat inom yrket finns en omsorg om Finlands skolsystem, som tar sig uttryck i ett fortsatt intresse för hur skolsystemet utvecklas. Många är numera pensionerade, men fortsätter att följa med utvecklingen inom den öppna organisationen VSV:s seniorer. Skolinspektionen arbetar inom den statliga regionalförvaltningen, som under de senaste decennierna har modellerats om upprepade gånger.

På VSV seniorernas sommardagar i Tammerfors i början av augusti mötte ett tiotal seniorer upp för att få mera information om nästa stora reform, landskapsreformen och vad den innebär för skolsystemet. Vi träffades på Tammerfors stads nya hälsocentral på Tipotie, som från kantinen har en otroligt vacker utsikt mot Näsijärvi .

Pauli Rautama och Tuire Jankko hade sytt ihop ett intressant program, där professorn i regionalgeografi Hannu Katajamäki från Vasa universitet inledde med att diskutera landskapsreformen ur en samhällsgeografisk synvinkel. Professorn började först med synpunkter på högskolepolitiken och beklagade den nuvarande regeringspolitikens kortsiktighet. Han konstaterade att högskolornas och universitetens autonomi har beskurits genom att det i deras styrelse har placerats representanter för näringsliv och politik, som bara under några få år gästar dessa styrelser och utan tillräcklig insikt åstadkommer omvälvande förändringar.

Då vi på eftermiddagen besökte det förnyade Lenin-museet påmindes vi om att Finland efter krigen behövde industrialiseras snabbt för att kunna avbetala det enorma krigsskadeståndet. Det hade medfört en ensidig utveckling av i synnerhet kustregionerna. För att bättre utnyttja de intellektuella resurserna och utveckla också mera efterblivna regioner insåg man att sådana regioner behöver högskolor och universitet. På 1970-talet grundades ett otal sådana miniuniversitet runt om i landet genom att uppgradera befintliga läroanstalter. Deras uppgift var att göra högskoleutbildningen tillgänglig för alla oberoende av bostadsort. Följden blev att likadan teknisk, humanistisk, natur- och samhällsvetenskaplig utbildning uppstod på många håll. Alla landsändor blev delaktiga av en intellektuell upprustning, som emellertid ibland led av kvalitetsmässiga brister. Idag anser man att de intellektuella krafterna splittrades. Nu då de finansiella resurserna upplevs tryta strävar man efter att koncentrera de intellektuella krafterna. Ur den synvinkeln borde slöseriet med många miniuniversitet få ett slut.

Som exempel nämnde han indragningen av lärarutbildningen i Nyslott och överflyttningen av all språkundervisning från Vasa till Jyväskylä. Emellertid har man vid Vasa universitet utvecklat bl.a. språkbadspedagogiken, som förutsätter en tvåspråkig närmiljö och därför omöjligt kan överflyttas till det enspråkiga Jyväskylä. Som kompensation för språken skulle Vasa universitet få handels – och teknisk utbildning från Jyväskylä. Bakom de här besluten står sådana tillfälliga politiska styrelsemedlemmar, som professorn kallade gäster (ohikulkijat). Det tar sig uttryck i att trots att han är dekan för sin fakultet hade han helt blivit förbigången vid beslutet om utbytet av ämnen.

Ett liknande beslutsmönster ansåg han sig se i social- och hälsovårdssystemets reformplaner. Sakkunniga förbigås framom politiska aktörer med begränsade och kortsiktiga mål. Han konstaterade att enligt en samhällelig beslutsteori finns det två slags samhälleliga problem att lösa: tama och djävulska. Införandet av grundskolan tog han som exempel på ett logiskt och tamt problem, som kunde lösas mekaniskt. Social- och hälsoreformen menade han att emellertid i motsats till de tama problemen är ett djävulskt problem, för då man börjar peta i detaljerna upptäcker man hur djävulska de är. Därför strandade Katainens regerings lösningsförsök på grundlagen.

Han menade att Sipiläs regerings försök att lösa problemen genom en landskapsreform, där den enskilda medborgaren dessutom ges full valfrihet allvarligt kommer att undergräva medborgarnas lika rättigheter. Redan diskussionen om landskapens antal visar djävulskapet i problemet, då regionerna skulle få vitt skiljda möjligheter att klara utmaningarna. Starka regioner med stor befolkning och aktivt näringsliv kan säkert självständigt skött sin uppgift utmärkt, medan mindre och svagare regioner måste samarbeta eller helt överlåta organiserandet åt starkare landskap. Särskilt Mellersta Österbotten runt Karleby nämndes som en sådan svag region.

Huvudstadsregionen borde däremot ses som en skild 19 region, där man skulle ha en annorlunda differentierad administrationsmodell med minimal statlig styrning. Andra svåra stötestenar kommer att vara införandet av ett gemensamt datasystem för alla regioner, överföringen av personal och fastigheter från kommunerna till landskapen i synnerhet då kommunerna har skuldsatt sig för att bygga nya fina sjukhus och hälsocentraler. Professorn hade också fått medhåll av geografiprofessorn vid Helsingfors universitet Sami Moisio, som i sin Vieraskynä-kolumn i  Helsingin Sanomat  3.8 framhöll att de planerade landskapen kommer att vara mycket olika varandra och därför inte kan administreras enligt en och samma modell så som regeringen planerar. Den framtida förvaltningsstrukturen på regional nivå kommer således inte bli en klar och redig förvaltningsmodell utan ett enda oöverskådlig inkrementering av reformer i små steg (syhmerö). Katajamäki skrev i Maaseudun tulevaisuus redan 19.6.2014 att Finland sjunker in i en djungel av små avskilda reformer lastade med goda avsikter. Men då ingen funderar på reformernas effekter enskilt eller tillsammans kan de komma att motverka varandra och de goda mål de är avsedda att uppnå.

Enligt Katajamäki borde landskapen med beaktande av de olika geografiska omständigheterna bli c 15. De föreslagna fem sote-områdena är ur den synvinkeln en mardröm. Landskapen borde administrera social- och hälsoservicen, men uppgifterna kunde skötas av olika serviceproducenter som kommuner, företag och medborgarorganisationer.  Den mest krävande specialsjukvården sköts av fem universitetssjukhus. Landskapen skulle sköta huvuddelen av de tjänster medborgarna behöver liksom näringspolitiken och den regionala utvecklingen. Enligt honom skulle det inte alls behövas någon särskild statlig regionalförvaltning.

För att få en inblick i hur man tänker i en region fick de närvarande höra Tammerfors biträdande borgmästare Mikko Aaltonen berätta om stadens framtidsprojekt. Tammerfors stad har frångått systemet med s.k. opolitiska biträdande stadsdirektörer, som sitter till sin pensionering och istället gått in för öppet politiska borgmästare som kan bytas ut efter följande kommunalval.

Tidpunkten för seniorträffen hade bestämts så att den sammanföll med Tammerfors teaterfestival. Kvällen innan hade Ryhmäteatteri spelat sin pjäs Eduskunta III. De som inte hade varit i tillfälle att se den tre timmar långa pjäsen på platsen gavs möjlighet att senare på Yle Teema se en förkortad version. I pjäsen kritiserades särskilt finansministeriets tjänstemän för att ha kapat åt sig en del av politikernas makt. De ansågs utnyttja EU:s regler för att spara Finland till döds trots att landet aldrig tidigare har varit så rikt som nu. Med tanke på skådespelet kan också borgmästarmodellen kritiseras om den leder till att de borgmästaren underställda tjänstemännen kommer åt att kapa en oerfaren politikers makt.

För övrigt presenterade vice-borgmästare Aaltonen närmast stadens alla enorma byggprojekt med en centrumtunnel, lock över järnvägen och utbyggnad av bostadsområden på begärliga platser intill Näsijävi och nära centrum – allt i syfte att ge plats för en ökad inflyttning och ge staden intäkter genom tomtförsäljning. Också här ska utvecklingen ske genom ökad koncentration, vilket kräver spårtrafik – spårvagn – för att klara av transporten av så stora människomassor.  Koncentrationen motiveras också med ekologiska argument eftersom det anses vara mera ekonomiskt att sköta minskningen av utsläpp på detta sätt. Dolda motiv kan emellertid vara möjligheterna att skryta över stadens enorma framstegen och möjligheterna för stora företag att göra mycket pengar.  På något sätt kommer man att tänka på Dubai-syndromet, men det är väl så världen fungerar nu.

Kvällen tillbringades i trevlig samvaro på restaurang Kaisla i Mustalahti, men inomhus för den otrevliga blåstens skull. Följande morgon sammanstrålade vi i vuxenutbildningscentralen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus (TAKK) moderna utrymmen. Från rummet intill hördes musik då en kurs för invandrare startade där just då 4.8. Centralen ligger helt intill järnvägen och räknar med att få betydande tilläggsutrymmen i seminarieutrymmen i stadens nya stadion som ska byggas på locket ovan järnvägen.

Här träffade vi Teppo Tapani som fungerar som rektor för yrkesutbildningsenhet. TAKK är en betydande yrkesutbildningsaktör med över 14000 studerande och nära 1500 olika utbildningsprogram. Dagligen rör det sig kring 4000 studerande i centralens utrymmen. Enheten har två olika campusområdeni Tammerfors, detta i centrum och ett för mera teknisk utbildning i stadsdelen Nirva längre söderut i staden. Rektor beskrev utvecklingen som hade lett till denna utbildningskoncentration genom sammanslagning av läroanstalter och mot bakgrunden av arbetslöshetsprogram som Noste och Nao. Han påpekade problemet med utbildningsaccumuleringen. Ju mer utbildning en person har desto lättare är det för denna att skaffa sig mera utbildning och tvärtom svårigheterna för outbildade att komma in på utbildningsspåret. Därför är det viktigt att skapa program som höjer motivationen för att utbilda sig. Där såg han koncentrationen av utbildningen till en stor läroanstalt som en viktig fördel och förfärade sig över att det i huvudstadsregionen finns över 30 olika utbildningsanordnare inom yrkessektorn. Han ansåg också att uppdelningen av yrkesutbildningen mellan ungdomsutbildning och vuxenutbildning är föråldrad och att man istället borde tala bara om yrkesutbildning oberoende av ålder.

Till Teppos utmaningar hör svårigheterna att rikta utbildningen så att den motsvarar de växlande behoven inom näringslivet. Just nu upplevde han att det var stor brist på studerande inom metallbranschen. Överhuvudtaget såg han det som positivt att antalet skilda yrkesexamen skärs ner från över 600 till drygt 400. Han motiverade det med att det är utbildningen som är viktig inte examen i sig eftersom de studerande kanske ändå inte kommer att jobba precis inom den bransch de utbildat sig för. I framtiden förmodar han att allt fler utbildningar kommer att skötas som nätutbildning utan att de studerande överhuvudtaget besöker centret. Han nämnde att det redan nu finns utmärkta lärmiljöer för sådan utbildning såsom Moodle och de kan kompletteras med sociala nätverksverktyg som Elgg, Word-press och Facebook bloggar. En svårighet härvidlag härvidlag är att många unga har misstat sin långsiktighet.

Han talade också om olika formerna av yrkesutbildning såsom arbetskraftsutbildning, läroavtalsutbildning, personalutbildning och utbildning på egen hand (spontan utbildning). Särskilt läroavtalsutbildningen borde enligt hans synvinkel bli lättare, alltså innehålla mindre teori. Med tanke på de grupper av medborgare som helt saknar utbildning på andra stadiet funderade han på s.k. grötprojekt. De outbildade lockas till centret med fri lunch och fri verksamhet, vilken så småningom kanske kan få dem att intressera sig för en mera organiserad utbildning som ges i samma utrymmen och av samma personal.

I den nya landskapsmodellen är det meningen att utbildningen på andra stadiet skall skötas av landskapen, men om det nämnde rektor Teppo ingenting eftersom det ännu är bara en detalj i det stora mönstret – en detalj som ännu inte har preciseras. Det samma gäller också de statliga näringslivs-, trafik- och miljöcentralerna och regionalförvaltningen där skolinspektörernas efterträdare verkar. Då landskapen skall leva på medel som insamlats som skatt till staten kunde det ur min synvinkel väl räcka med en regionalförvaltning. Emellertid uppstår det en märklig situation då landskapsfullmäktige väljs av invånarna, men dessa inte har möjlighet att påverka inkomsterna, endast utgifterna. Det kan lätt bli så att de rikaste, men mest problematiska landskapen försummas då rikspolitikerna gynnar landskap där deras röstare bor.  Är det en rättvis lösning eller borde landskapen få egen beskattningsrätt?

Deltagarna önskade att ett motsvarande tillfälle skulle ordnas också nästa sommar, kanske utomlands i enlighet med VSV:s studieresetraditioner.

Maakuntauudistuksen pirullinen prosessi

Alueelliset kouluntarkastajat muodostivat aikoinaan oman yhdistyksen, VSV, joka edelleen jatkaa toimintaansa, vaikka ammatti on käynyt läpi suuria muutoksia eikä kouluntarkastajat enää suorita mitään kouluntarkastuksia. Sen sijaan he suorittavat edelleen arviointeja, hoitavat täydennyskoulutuksen järjestämistä ja oikeusturva-asioita. Niiden keskuudessa, jotka ovat olleet näissä viroissa on olemassa huoli Suomen koulutusjärjestelmästä, joka ilmenee jatkuvana mielenkiintona sen kehitykseen. Monet ovat nykyisin eläkkeellä mutta jatkavat kuitenkin koulutusjärjestelmän kehityksen seuraamista avoimessa järjestössä VSV:n senioreissa. Kouluntarkastus ja sen seuraajat työskentelevät aluehallinnossa, joka viime vuosikymmeninä on kokenut useita mullistuksia. VSV:n seniorien kesäpäivillä Tampereella elokuun alussa kokoontui kymmenkunta senioria saadakseen tarkempaa tietoa menossa olevasta maakuntauudistuksesta ja sen merkityksestä koulujärjestelmälle. Kokoonnuimme Tampereen uudessa Tipotiellä olevassa terveyskeskuksessa, jonka ruokalasta on mahtava näkymä Näsijärvelle.

Pauli Rautama ja Tuire Jankko olivat laatineet mielenkiintoisan ohjelman, jossa aluetieteen professori Hannu Katajamäki Vaasan yliopistosta aloitti keskustelemalla maakuntauudistuksesta yhteiskuntamaantieteellisestä näkökulmasta. Ensin professori esitti näkemyksillä korkeakoulupolitiikasta. Siinä hän valitti hallituspolitiikan lyhytnäköisyydestä. Hän totesi, että korkeakoulujen ja yliopistojen autonomiaa on rajoitettu, kun niiden hallituksiin on sijoitettu elinkeinoelämän ja politiikan edustajia, jotka ainoastaan muutaman vuoden ajan vierailevat näissä hallituksissa ja ilman riittävää ymmärrystä aiheuttavat mullistavia muutoksia.

Kun iltapäivällä kävimme uudistetussa Lenin-museossa meitä muistutettiin siitä, että sotien jälkeen Suomen piti teollistua nopeasti pystyäkseen maksamaan valtavia sotakorvauksiamme. Tämä oli aiheuttanut yksipuolista kehitystä erityisesti rannikkoalueilla. Hyödyntääkseen paremmin maan älykkyysresursseja myös jälkeenjääneet alueet tarvitsivat korkeakouluja ja yliopistoja. 1970-luvulla perustettiin siksi lukuisia minikorkeakouluja ja yliopistoja olemassa olevista oppilaitoksista. Niiden tehtävä oli tuoda korkeakoulutus ja yliopistokoulutus kaikkien saataville riippumatta asuinpaikkakunnasta. Tämän seurauksena syntyi samanlainen tekninen humanistinen, luonnontieteellinen ja yhteiskuntatieteellinen koulutus monilla paikkakunnilla. Kaikki maanosat osallistuivat älylliseen varusteluun, joka kuitenkin joskus kärsi laadullisista puutteista. Tänä päivänä ollaan sitä mieltä, että tämä johti älyllisten voimien hajautukseen. Nyt kun koetaan taloudellisten resurssien vähentyvän, pyritään keskittämään älyllisiä resursseja, joten tuhlaus miniyliopistoilla pitää saada loppumaan.

Esimerkkinä hän mainitsi Savonlinnan opettajakoulutuksen lopettamisen sekä kielenopetuksen siirtäminen Vaasan yliopistosta Jyväskylän yliopistoon. Tilalle Vaasan yliopisto saisi Jyväskylästä kaupallisen ja teknillisen koulutuksen. Nyt on kuitenkin niin, että Vaasassa on kehitetty kielikylpykoulutusta, joka toimiakseen vaatii kaksikielisen lähiympäristön, joka Jyväskylästä puuttuu. Näiden päätösten takana on sellaisia yliopiston hallituksen jäseniä, jotka on nimitetty poliittisista syistä ja jo muutaman vuoden kuluttua siirtyvät toisiin tehtäviin. Professori nimitti heitä ohikulkijoiksi. Se näkyy siinä, että vaikka hän itse on tiedekuntansa dekaani, hänet sivutettiin täysin ainevaihtopäätöksessä.

Samantyyppinen päätösmalli oli hänen mielestään syntymässä sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmän uudistussuunnitelmissa. Asiantuntijoita sivutetaan poliittisten toimijoiden rajoitettujen ja lyhytnäköisten päämäärien hyväksi. Hän totesi, että erään yhteiskuntatieteellisen teorian mukaan on olemassa kahdenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia: kesyjä ja pirullisia. Esimerkkinä kesystä ongelmasta hän otti peruskoulun perustamisen Suomeen, koska se oli sinänsä looginen ja kesy ongelma kun tavoitteena oli mekaanisesti aikaansaada kaikille yhdenvertainen peruskoulutus. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhoitouudistus oli hänen mielestä kesyjen ongelmien vastakohta pirullinen ongelma, koska kun alkaa penkoa yksityiskohtia huomaa niiden pirullisuuden. Siksi Kataisen hallituksen ratkaisuyritys rantautui perustuslakiin.

Hän oli sitä mieltä, että Sipilän hallituksen yritys ratkaista ongelmia maakuntauudistuksella, jossa yksityiselle kansalaiselle vielä annettiin täydellinen valinnanvapaus, tulee vähentämään kansalaisten tasapuolisia oikeuksia. Jo keskustelu maakuntien määrästä osoittaa ongelmien pirullisuutta, koska alueilla tulisi olemaan hyvin erilaiset mahdollisuudet selviytyä haasteista. Voimakkaat alueet suurella väestömäärällä ja aktiivisella elinkeinoelämällä pystyvät varmasti itsenäisesti hoitamaan tehtävänsä erinomaisesti, kun taas pienemmät ja heikommat alueet joutuvat tekemään yhteistyötä tai kokonaan luovuttamaan järjestämisen voimakkaimmille maakunnille. Erityisesti mainittiin Keski-Pohjanmaa, Kokkolan alueella sellaisena alueena.

Hänen mukaansa Pääkaupunkiseutu pitäisi nähdä erillisenä 19:a alueena, jossa olisi erilaisia aluehallintomalleja, joissa valtion ohjaus olisi erityisen vähäistä. Toinen vaikea kompastuskivi tulee olemaan kaikille alueille yhteisen tietokonejärjestelmän aikaansaaminen, henkilökunnan ja tilojen siirtäminen kunnilta maakunnille erityisesti silloin kun kunnat ovat velkaantunut hienojen sairaaloiden ja terveyskeskusten rakentamisella. Helsingin yliopiston maakuntatieteen professori Sami Moisio oli Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstassaan 3.8.2016 tukenut professoria Katajamäkeä esittäen, että suunnitellut maakunnat tulevat olemaan hyvin erilaisia ja sen takia ei voida hallita yhden yhteneväisen mallin mukaan, kuten hallitus kaavailee.  Tulevaisuuden aluehallintorakenne siten ei tule olemaan selkeä hallintohimmeli vaan pienten askelten uudistusten syhmerö. Katajamäki kirjoitti Maaseudun tulevaisuudessa jo 19.4.2014, että vaarana on että Suomi vajoaa pienten erillisten uudistusten viidakkoon kuormitettuina hyvillä aikomuksilla, mutta kun kukaan ei mieti uudistusten vaikutuksia nämä saattavat toimia toisia uudistuksia ja tarkoitettuja hyviä vaikutuksia vastaan.

Katajamäen mukaan maakuntien lukumäärä, kun katsotaan alueiden erilaisia maantieteellisiä olosuhteita pitäisi olla n. 15 maakuntaa. Ehdotetut sote-alueet ovat siihen nähden painajainen. Maakuntien pitäisi hallita sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta eri palvelutuottajat kuten kunta, yritykset ja kansalaisjärjestöt voisivat tuottaa palvelut. Viisi yliopistosairaalaa voisi hoitaa vaativinta erityis-sairaanhoitoa. Maakuntien tehtävä olisi hoitaa pääosin kansalaisten tarvitsemia palveluja kuten elinkeinopolitiikkaa ja aluekehitystä. Yhtään valtiollista aluehallintoa ei hänen mukaansa tarvittaisi.

Jotta saisimme kuvan siitä, miten alueella ajatellaan, Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltosen esitteli kaupungin tulevaisuushankkeita. Tampereen kaupunki on siirtynyt piilopoliittisista kaupunginjohtajista, jotka istuvat tehtävissään eläkeikään asti avoimesti poliittisiin pormestariin, jotka saattavat vaihtua seuraavien kunnallisvaalien jälkeen.

Seniortapaamisen ajankohta oli määritelty siten että se olisi samanaikaisesti Tampereen teatterifestivaalin kanssa. Edellisenä iltana oli Ryhmäteatteri näytellyt näytelmänsä Eduskunta III. Heille, joilla eivät olleet tilaisuudessa käydä paikan päällä katsomassa kolmetuntista näytelmää oli annettu mahdollisuus nähdä lyhennetyn version YLE Teemassa. Näytelmässä kritisoitiin erityisesti valtionvarainministeriön virkamiehiä, joita katsottiin anastaneen osa poliitikoiden valtaa. Väitettiin myös, että Suomi EU:hun vedoten säästää itsensä kuoliaaksi, vaikka maa ei koskaan aikaisemmin ole ollut niin rikas kun tänä päivänä. Näytelmää ajatellen voisi myös pormestarimallia kyseenalaistaa, jos se johtaa siihen että pormestarin alaiset virkamiehet pääsevät anastamaan kokemattoman poliitikon valtaa.

Muuten apulaispormestari Aaltonen esitti kaupungin uusia valtavia rakennushankkeita, johon kuuluvat keskustatunnelin, rautatien päälle rakennettava kannen, jonka päälle rakennettaisiin stadion ja konttorirakennuksia sekä useita uusia kaupunginosia ihan paraatipaikalle Näsijärven rantaan ja keskustan tuntumaan – kaikki tarkoituksella houkutella kaupunkiin uusia asukkaita ja kaupungille tuloja tonttien myynnillä. Tälläkin paikkakunnalla pyritään keskittämiseen, mikä vaatii raideliikenne – raitiovaunua – niin suurten ihmismassojen kuljettamiseksi. Keskittämistä motivoidaan myös ekologisilla argumenteilla koska energia- ja jätehuolto voidaan järjestää taloudellisemmin näin. Piilotettuja motiiveja voivat kuitenkin olla, että tamperelaiset pääsevät leveilemään suurilla edistysaskeleilla ja suurten yritysten mahdollisuuksilla tehdä paljon rahaa. Jotenkin tulee Dubai-syndrooma mieleen, mutta kai tämä on nykymaailman menoa.

Ilta vietettiin mukavasti yhdessä ravintola Kaislassa Mustassalahdessa, mutta sisällä ikävän tuulen takia. Seuraavana aamuna tapasimme Tampereen aikuiskoulutuskeskus (TAKK):in moderneissa tiloissa. Viereisestä huoneesta kuului musiikkia, koska maahanmuuttajakoulutus oli silloin 4.8 juuri alkamassa. Keskus sijaitsee ihan rautatien vieressä ja laske saavansa huomattavia lisätiloja rautatien päälle rakennettavan kannen päälle tulevan kaupungin uuden stadionin luentosaleissa.

Täällä tapasimme Teppo Tapanin, maakunnan ammattikoulutusyksikön rehtorin. TAKK on merkittävä ammattikoulutustoimija. Sillä on 14000 opiskelijaa ja lähes 1500 erilaista koulutusohjelmaa. Päivittäin noin 4000 opiskelijaa liikkuu keskuksen tiloissa. Yksiköllä on kaksi erillistä kampusaluetta, tämä Tampereen keskustassa ja kaupunginosassa Nirvassa, etelämpänä, toinen kampusalue teknillisempää koulutusta varten. Rehtori kuvasi kehitystä, joka oli johtanut tähän koulutuskeskittymään. Miten oppilaitokset olivat Noste- ja Noa-työttömyyskoulutusohjelmien  taustana yhdistetty. Hän tähdensi koulutuksen akkumulointiongelmaa. Mitä enemmän koulutusta henkilöllä on, sitä todennäköisempää on, että hän hankkii lisäkoulutusta. Vastaavasti mitä vähempi koulutus henkilöllä on, sitä vaikeampaa hänen on lähteä lisäkoulutukseen. Tässä hän näki koulutuksen keskittämisen yhteen suureen oppilaitokseen tärkeänä etuna. Hän kauhisteli pääkaupunkiseudun tilannetta 30:llä erillisellä oppilaitoksella ammattikoulutussektorilla. Hänen mielestään ammattikoulutuksen jakaminen nuoriso- ja aikuiskoulutukseen on vanhentunut. Sen sijaan pitäisi puhua ainoastaan ammattikoulutuksesta riippumatta opiskelijoiden iästä.

Rehtori Tepon haasteisiin kuuluu suunnata koulutus siten, että se vastaa elinkeinoelämän tarpeita. Juuri nyt hän koki suurta pulaa metallialan opiskelijoista. Hän näki positiivisena asiana, että erilliset ammattitutkinnot oltiin karsimassa yli 600:sta runsaasti 400:an. Tämä näkemys hän perusteli sillä, että tärkeää on opiskelu eikä tutkinto, koska opiskelijat ehkä kuitenkin eivät saa töitä omalla alallaan. Tulevaisuudessa hän otaksuu, että yhä enemmän koulutusta tullaan hoitamaan verkkokoulutuksena ilman että opiskelija ollenkaan käy keskuksessa. Hän mainitsi, että jo nyt on olemassa erittäin hyviä verkko-oppimisympäristöjä kuten Moodle ja niitä voidaan yhdistää sosiaalisiin verkkotyökaluihin kuten Elgg, Word-press ja Facebook-blogeihin. Tässä vaikeus on monien nuorten pitkäjänteisyyden häviäminen.

Hän puhui ammattikoulutuksen eri muodoista kuten työvoimakoulutuksesta, oppisopimuskoulutuksesta, henkilöstökoulutuksesta ja omaehtoisesta koulutuksesta. Erityisesti oppisopimuskoulutuksen pitäisi hänen näkemyksensä mukaan tulla kevyemmäksi, siis sisältää vähemmän teoriaa. Täysin ilman toisen asteen ammattikoulutusta olevia kansalaisia ajatellen hän pohti nk. puurohankkeita. Kouluttautumattomia houkuteltaisiin keskukseen ilmaisella lounaalla ja toiminta, joka ehkä saisi heidät kiinnostumaan järjestäytyneemmästä koulutuksesta, joka toimisi samoissa tiloissa ja samoilla henkilöresursseilla.

Uudessa maakuntamallissa tarkoitus on, että maakunnat hoitaisivat toisen asteen koulutuksen, mutta siitä rehtori Teppo ei maininnut mitään, ehkä koska TAKK on jo alueellinen instituutio ja ammattikoulutuksen järjestäminen on vain pieni yksityiskohta suuressa mallissa – yksityiskohta, jota ei vielä ole tarkennettu. Sama asia koske myös valtion ELY-keskuksia ja AVI-toimistoja, missä kouluntarkastajien seuraajat toimivat. Kun maakuntien on elettävä valtion verorahoina kerätyillä varoilla riittäisi oman näkemyksieni mukaan, että maassa on yksi aluehallinto. Syntyy kuitenkin omituinen tilanne, kun kansalaiset valitsevat maakuntavaltuustot joilla ainoastaan on suora mahdollisuus vaikuttaa menoihin, muttei tuloihin. Helposti käy niin, että valtakuntapoliitikot lyövät laimin rikkaimmat mutta ongelmallisimmat maakunnat suosien omien äänestäjien maakuntia. Olisiko tämä todella oikeamielinen ratkaisu vai pitäisikö maakuntien saada oma verotusoikeus?

Osallistujat toivoivat, että vastaavanlainen tilaisuus järjestettäisiin myös ensi kesänä ehkä ulkomailla VSV:n opintomatkatradition mukaan.