Monthly Archives: November 2015

Synpunkter på regeringens utbildningspolitik

En gång i tiden fanns det på länsstyrelserna skolinspektörer som hade till uppgift att se till att skolorna följde de läroplaner Skolstyrelsen, senare Utbildningsstyrelsen fastslog. Grundskolan infördes på 1970-talet med så strikta läroplansramar att dåvarande generaldirektören Esko Aho ansåg att det inte längre behövdes skolinspektörer – i synnerhet som de inte längre sorterade under Utbildningsstyrelsen utan direkt under undervisningsministeriet. Ändå dröjde det innan inspektörssystemet helt hade monterats ned. Läroplanerna luckrades under tiden upp och skolorna skulle införa eget lokalt material i läroplanen och profilera sig på ett positivt sätt.

År 2000 gjordes de första PISA (Program for International Assessment)-testen och de visade att den finländska grundskolan internationellt sett höll en utomordentligt hög nivå. Det här förklarade Pasi Sahlberg i sin bok Finnish Lessons (2010) med att det i den finländska skolan råder ett ovanligt starkt förtroende mellan olika aktörer. Också den höga akademiska nivån på lärarutbildningen i Finland ansågs väsentligt bidra till det goda resultatet.

PISA-testen mäter inte toppnivåerna i undervisningen, utan den generella nivån, vilket innebär att regional och social jämlikhet påverkar resultaten. Därför påverkar en hög nivån på specialundervisningen resultaten förvånansvärt mycket. Sådant som indirekt bidrar till den höga kunskapsnivån är också att vi i Finland har jämförelsevis högt (ofta akademiskt) utbildad personal inom den sociala sektorn, som stöder elever med svårigheter.

PISA-utvärderingarna är internationella, men nationellt upplever vi idag i Finland att studerande, skolor och utbildningsanordnare i allt högre grad borde anpassa utvärderingen till de egna förutsättningarna och utbildningsmålen. Bäst kunde det ske genom självutvärdering. En sådan är också i linje med principen om förtroende mellan utbildningsaktörerna. Det oaktat behöver det finnas aktörer som skapar och till beslutsfattarna förmedlar en faktabaserad bild av tillståndet i utbildningssystemet. I Jyväskylä finns det riksomfattande utvärderingscentret KARVI, men på regional och lokal nivå saknas det ofta någon som kunde informera de beslutsfattarna om tillståndet och behoven. Det var en av de uppgifter som skolinspektörerna hade också efter det att deras beslutsmakt avskaffats. I någon mån kan regionförvaltningsverken med sina nedbantade resurser ännu bidra till den här informationen.

De forna skolinspektörerna har blivit pensionerade vid det här laget, men många av dem följer allt jämt engagerat med utvecklingen och har bildat en Seniorklubb som gärna för fram sin erfarenhet av åratals arbete inom skolsektorn. Nu då förståelsen för utbildningens betydelse förefaller att vara lägre än på länge inom regeringen hoppas den här klubben kunna komma med goda råd till riksdagen som ju skall styra regeringens politik.

I en skrivelse som de planerar till riksdagens bildnings- och kulturutskott hoppas jag att de framhåller vikten av att man när man sparar i utbildningen beaktar de grundläggande värderingarna i utbildningslagstiftningen och därför inte skär i anslagen för specialundervisning. Inbesparingarna under 1990-talets depression visade att de åtgärderna bestående skadade den tidens generation av skolelever och därigenom föranledde betydande tilläggsutgifter.

Om utbildningen följer samma livscykel som många andra offentliga organ med en energisk start, en höjdpunkt och en långsam nedmontering kan man fråga sig om grundskolan nu har passerat sin höjdpunkt och det småningom uppstår ett behov av en betydande omorganisation.

Enligt nationalekonomerna ser det ut som om vi i Finland skulle bli tvungna att vänja oss vid bestående lägre anslag för många av välfärdssamhällets tjänster, alltså också utbildningen. Det skulle förutsätta att utbildningen läggs om på något sätt på många utbildningsstadier. Enligt min uppfattning borde regeringen därför nu börja planera de här strukturförändringarna, som också den stundande digitaliseringen av utbildningen kommer att kräva.

Martin Gripenberg

Näkemyksiä hallituksen koulutuspolitiikkaan

Aikoinaan lääninhallituksissa oli koulutoimentarkastajia, joiden tehtävä oli hoitaa, että koulut seurasivat Kouluhallituksen, myöhemmin Opetushallituksen määräämiä opetussuunnitelmia. 1970-luvulla siirryttiin peruskouluun niin tiukoilla opetussuunnitelmakehyksillä, että silloinen pääjohtaja Esko Aho oli sitä mieltä, ettei koulutoimentarkastajia enää tarvittu – eritoten koska he eivät enää olleet Kouluhallituksen vaan opetusministeriön alaisia. Kesti kuitenkin ennekuin tarkastajajärjestelmästä kokonaan luovuttiin. Sillä aikaa opetussuunnitelmien tiukkoja kehyksiä alettiin osittain hajottaa ja koulujen piti sisällyttää opetussuunnitelmaansa paikallista materiaalia ja profiloitua positiivisesti.

Vuonna 2000 suoritettiin ensimmäiset PISA (Program for International Assessment)-testit. Silloin osoittautui, että kansainvälisesti katsottuna Suomen peruskoulun taso oli erittäin korkea. Tätä Pasi Sahlberg selitti kirjassaan Finnish Lessons (2010) sillä, että Suomen koulussa vallitsee harvinaisen hyvä luottamustaso eri toimijoiden kesken. Myös Suomen opettajakoulutuksen korkean akateemisen tason katsottiin vaikuttavan positiivisesti hyviin tuloksiin.                                                                                                                                                                                                                                         PISA-testit eivät mittaa opetuksen huipputasoa, vaan sen yleistä tasoa, mikä tarkoittaa että alueelliset ja sosiaaliset erot vaikuttavat tuloksiin. Siksi erityisopetuksen korkea taso vaikuttaa tuloksiin hämmästyttävän paljon. Sellaista mikä epäsuorasti myös vaikuttaa korkeaan tietotasoon on, että meillä Suomessa on verrattain korkeasti (usein akateemisesti) koulutettu henkilökunta sosiaalisessa sektorissa, joka tukee oppilaita, joilla on vaikeuksia.

PISA-arviointi on kansainvälinen, mutta kansallisesti koemme Suomessa, että opiskelijoiden, koulujen ja koulutuksen järjestäjien yhä enenevässä määrin pitäisi sopeuttaa arviointinsa omiin edellytyksiin ja koulutustavoitteisiin. Parhaiten tämä toimisi itsearviointina. Sellainen on myös linjassa koulutustoimijoiden keskeisen luottamusperiaatteen kanssa. Siitä huolimatta pitää olla olemassa toimijoita, jotka luovat ja välittävät päättäjille tietopohjaisen kuvan koulutusjärjestelmän tilasta. Jyväskylässä on valtakunnallinen koulutuksen arviointikeskus KARVI, mutta alueellisella ja paikallisella tasolla usein puuttuu toimija, joka voisi välittää tietopohjaisen kuvan tilanteesta ja tarpeista. Tämä oli koulutoimentarkastajien eräs tehtävä myös sen jälkeen kun heidän päätäntävaltansa oli lakkautettu. Tähän pystyvät aluehallintoviranomaiset joissain määrin vielä vähäisistä resursseistaan huolimatta.

Entiset koulutoimentarkastajat ovat nyt eläkkeellä, mutta heistä monet seuraavat edelleen kehitystä innokkaasti ja ovat muodostaneet Senioriklubin, joka mielellään esittää kokemuksiaan vuosikausien työstä koulusektorilla. Nyt kun ymmärrys koulutuksen merkityksestä hallituksessa näyttää olevan alhaisempi kuin pitkään aikaan, tämä klubi toivoo pystyvänsä esittämään hyviä nevoja eduskunnalle, jonka pitäisi ohjata hallituksen politiikkaa.

Toivon, että he kirjeellään eduskunnan sivistysvaliokunnalle esittäisivät, että säästötoimeenpiteistä huolimatta otettaisiin huomioon koulutuslainsäädännön perustavia arvoja eikä siksi leikattaisi erityisopetuksen määrärahoista. 1990-luvun laman säästöt osoittivat, että ne aiheuttivat pysyviä vahinkoja sen ajan sukupolven koululaisiin ja siten saivat aikaan huomattavia lisäkustannuksia.

Jos koulutus seuraa samaa elinkaarta, kuin monet muut julkiset elimet tehokkaalla alulla, huipulla ja hiipuvalla alasajolla voi kysyä onko peruskoulu nyt ohittanut huippunsa. Syntyykö nyt vähitellen huomattavan uudelleenjärjestelyn tarvetta?

Kansantalousekonomistien mukaan näyttää siltä, että tulemme Suomessa olemaan pakotettuja tottumaan pysyvästi alhaisempiin määrärahoihin hyvinvointiyhteiskunnan palveluille, siis myös koulutukselle. Tämä edellyttäisi, että koulutus tavalla tai toisella järjestettäisiin uudelleen useimmilla koulutusasteilla. Mielestäni hallituksen pitäisi siksi nyt alkaa suunnitella näitä rakennemuutoksia, joita myös koulutuksen digitalisointi tulee vaatimaan.

Martin Gripenberg