Perjantaina 12.6.2015 oli entisten koulutoimentarkastajien yhdistyksen senioriryhmä (VSV:n seniorit) Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa järjestänyt seminaarin monipuoilisella ohjelmalla. Seminaarin emäntänä toimi linjajohtaja Outi Salo. Hänelläkin on tausta VSV-läisten työpaikassa lääninhallituksessa. Seminaarin tarkoitus oli esittää Helsingin kaupungin opetustoimessa tapahtuvia uusia trendejä.
Lisäksi senioriryhmän puheenjohtaja fil.tri Tuire Jankko avasi väitöskirjansa, joka koskee prosessia joka johti perusopetuksen tavoitteiden määrittymiseen. Käsitteellisellä tasolla hän löysi tärkeitä eroja hallituksen esityksen ja eduskunnan vahvistaman perusopetuslain tavoitepykälän kesken (2 § 86/1997 vp). Kun sivistysvaliokunnassa edellytettiin humanistis-kristillisen perinteen näkyvän tässä tärkeässä pykälässä, tämä tavoite on jätetty pois lakia seuraavissa päätösasiakirjoissa. Motiivinä oli säätää laki niin neutraalina kuin mahdollista. Useiden asiantuntijoiden mielestä tämä jättää opettajat ilman tarpeellista ohjausta kasvatuksen suunnasta.
Tähän tekstiin olen kerännyt vain osan siitä informaatiosta ja niistä ajatuksista, joita esitettiin päivän aikana. Päivästä tuli hyvin antoisa ja esitykset synnyttivät paljon keskustelua. Ohjelma aloitettiin siten, että eläkkeellä oleva sivistysjohtaja Jouko Karvanne kertoi omasta ajastaan kaupungin opetustoimen johtajana. Samalla hän esitteli melkein 600-sivuisen teoksensa Helsingin opetustoimesta peruskouluun siirtymisestä 2000-luvun alkuun.
Kun kaupunki vuonna 1640 siirettiin nykyisen Senaatintorin tienoille perustettiin kolmivuotinen triviaalikoulu, joka sata vuotta myöhemmin sai oikean kivirakennuksen siinä missä valtioneuvoston kanslia tänä päivänä seisoo Senaatintorin varrella. Useista yrityksistä huolimatta kansakoulun perustamisesta 1880-luvulla sen asettamiseksi nuorten perusopetukseksi säilytettiin silti rinnakkaiskoulujärjestelmä 1970-luvulle asti. Vastustus oli erityisen vahva pääkaupungissa. Maan johtavissa piireissä pelättiin peruskoulumuotoisen koulun laskevan opetuksen tasoa eteenkin korkeimmissa vuosiluokissa.
Peruskouluun siirtymisvaiheessa 1977 kaikki sen aikaiset koulumuodot olivat edustettuina kaupungissa, paitsi kunnallinen keskikoulu. Monet koulut olivat yksityisiä ja tahtoivat säilyä sellaisina. Kun kaupungissa myös oli monta aktiivista koulupoliitikoa oli luonnollista, että syntyi kiihkeä koulupoliittinen taistelu siirtymisen yhteydessä. Siksi useista yksityisistä oppikouluista tuli peruskoulua korvaavia kouluja. Kauranteen teos esittää pääosin suomenkielisten koulujen siirtymistä peruskoulujärjestelmään, mutta myös erityispiirteet ruotsinkielisessä opetustoimessa. Opetus esitetään opetussuunnitelmien näkökulmasta. Eri koulujen painopistealueita mainitaan, mutta muuten teos ohittaa eri oppiaineiden kehity ksen.
Ennen peruskouluun siirtymistä Helsingin opetuslaitos koostui kansakouluista, kansalaiskouluista ja siitä erityisopetuksesta joka annettiin niiden yhteydessä. Kielenopetus (englantia ja ruotsia) aloitettiin Helsingin kansakouluissa vuonna 1966. Valtiolliset ja yksityiset oppikoulut, valmistavat koulut ja erityiskoulut olivat kaupungin opetustoimen ulkopuolella.
Peruskouluun siirtymistä varten tehtiin perusteellisiä valmisteluja koulusuunnittelulautakunnassa, kokeilutoiminnalla ja opetussuunnitelmatyöllä, johon opettajakunta aktiivisesti osallistui. Silti valmistelujen aikana syntyi protesteja ja mielenosoituksia. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, koska aikaisempina vuosina maan muut osat olivat jo siirtyneet peruskouluun. Suureksi kysymykseksi jäi siksi mille yksitysille oppikouluille annettaisiin peruskoulua vastaava asema. Tämä taistelu vei paljon voimia ja huomiota muista kehityssuunnitelmista.
Aikaisemmin opettajat olivat tottuneet hoitamaan työnsä hyvin itsenäisesti, mutta uusi peruskoulu ja lukio toivat opettajajien käytäntöön suuria muutoksia, kun he joutuivat osallistumaan yhteiseen työhön koulun kehittämiseen. Myös luottamushenkilöstön merkitys kasvoi huomattavasti peruskouluneuvostossa ja lukiossa vanheimpainneuvostossa.
Kun peruskoulun 1980-luvulla tarkasti piti seurata Opetushallituksen POPS-ohjeita jotka eivät sallineet mitään koulukohtaista soveltamista, tehtiin seuraavien vuosikymmenien aikana täyskäännös. Vaadittiin kouluilta omien painoalueiden laatimista ja osallistumista kokeilutoimintaan kuten akvaariokokeiluun, joka tähtäsi koulun opetussuunnitelman jatkokehittämistä koulun omien tarpeiden mukaisesti.
Erityisopetuksen tarve kasvoi voimakkaasti peruskoulun ensimmäisinä vuosikymmeniä eikä ole vieläkään lopettanut kasvamistaan. Sen sijaan sen profiili on kyllä muuttunut mm. siksi että maahan tulee yhä enemmän luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajanuoria. Eräs syy erityiopetuksen kasvuun oli kyllä tarve säilyttää korkea tietotaso korkeimmissa vuosiluokissa. Kaikilla oppilailla ei ollut edellytyksiä siihen. Toteuttamalla erityisopetus osa-aikaisena pystyttiin välttämään oppilaiden jako koulumenestyksen mukaan.
Siirtyminen peruskouluun johti myös siihen, että Helsingin oli pakko rakentaa monta uutta koulutaloa. Tämä mahdollisti mielenkiintoisia arkkitehtoonisia kokeiluja kuten Metsolan ala-aste koulu Itä-Pasilaan. Siellä luokkahuoneet rakennettiin kehässä koulupihan ympärille siten, että jokaisesta luokkahuoneesta oli suora uloskäynti pihalle. Uusien koulutilojen tarve tuli tietysti kaupungille kalliiksi. Myöhemminkin tilanrunsaus tuli kalliiksi myös opetustoimelle, joka joutui varaamaan suuren osan talousarviostaan sisäisiin vuokriin kaupungin kiinteistötoimelle. Peruskoulu vaati lisäksi, että opettajien oli pakko muuttaa opetusmenetelmiään. Heille tarjottiin ajoittain vaativaa lisäkoulutusta, jonka painopiste oli mm. opetussuunnitelma- ja arviointityössä.
Kaupunki kehitti korkeatasoisen AV-keskuksen, jonka tehtävänä mm. oli opettajien ATK-taitojen
kehittäminen. Tämä alkoi olla yhä tärkeämpi osa opettajien pätevyydestä. Suomenkielisellä puolella opettajien pätevyysaste pysyi koko aikana korkeana, yli 90 %, ruotsinkielisellä puolella sen sijaan opettajien pätevyysaste oli ajoittain huolestuttavan alhainen johtuen siitä, että ruotsinkielinen opettajankoulutus sijoittui Vaasaan, mikä opetuspaikkakuntana ei houkutellut helsinkiläisiä nuoria.
Vuonna 2000 PISA-vertailut osoittivat, että suomalaisten peruskouluoppilaiden tietotaso kuului maailman korkeimpiin Japaninin ja Etelä-Korean kanssa. Erityisesti ensimmäiset PISA-vertailut osoittivat, että kunnallisten koulujen tulokset olivat parempia kuin yksityisten korvaavien koulujen. Myöhemmin erot ovat vähentyneet. Erot koulujen tulostasoissa ovat osoittauneet johtuvan vähemmän oppilaanrekrytointialueesta kuin koulun johdon kyvystä luoda oppimista varten positiivinen ilmapiiri.
Suunnitelmassa Helsingin koulujen kehityksestä vuoteen 2020 todetaan, että koulun toimintaympäristössä on tapahtunut sen verran suuria muutoksia, että koulua on kehitettävä kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti huomioiden nuorten tarpeita ja koulutuksen koko ekosysteemiä. Nyt ajankohtaisissa tulevaisuuden suuntaviivoissa Helsingin opetuslaitos pyrkii siksi luomaan ilmiömäisen opetusmenetelmän. Jokaiselle oppilaalle tarjotaan kaksi kertaa vuodessa mahdollisuus osallistua sellaiseen opetukseen. Opetusjakson pituus ei ole määritelty, vaan riippuu tutkittavasta ilmiöstä. Ilmiömäisellä opetuksella tarkoitetaan, että oppilaat tutkivat todellisia ilmiöitä aidossa ympäristössään. Sen sijaan, että opetus rajoitetaan tiettyihin oppiaineisiin todellisuutta tutkitaan yli oppiainerajojen useassa oppiaineessa yhtaikaisesti. Alimmilla vuosiluokilla ehkä rajoitutaan ihmettelemään ilmiötä kuten, että puut pudottavat lehtensä syksyllä. Korkeimilla vuosiluokilla tutkitaan sitten tarkemmin syy-seurauksia.
Tarkoitus on, että tämä opetustapa leimaisi opetusta esiopetuksesta lukioon ja ammattiopetukseen. Oppilaat lähtisivät luokkahuoneesta ulos tutkimaan todellisuutta käyttäen hyväksi digitaalisia apuvälineitä, jotka auttavat oppimisessa ja tulosten esittelyssä. Jokaiselle oppilaalle tulisi tällä tavalla digitaalinen e-portfolio.
Koulujen yhteistyöverkosto laajennetaan Helsingissä yliopistoihin ja korkeakouluihin, elinkeinoelämään ja kolmannelle sektorille. Tämäntyyppinen opetus voi mahdollistaa henkilökohtaisemman opetustien, mutta vaatii opettajien muuttavan opetustyylinsä kaikkitietävästä tiedonvälittäjästä enemmän ohjaavaksi ja oppilasta tukevaksi opiskelussaan. Sellaisen opetuksen odotetaan kehittävän oppilaan ajatustaitoa ja oppimista, kehittää hänen uskoa omaan kykyynsä ja näkemään omia vahvuuksiaan. Tavoitteena on muuttaa koulu oppivaksi yhteisöksi, joka kehittyy rakentavan keskustelun kautta, siten että osaaminen jaetaan.
Tulevaisuuden koulu tarvitsee digistrategian oppimiselle. Toistaiseksi sellaista ei ole kehitetty valtakunnallisella tasolla, mutta Helsingin kaupunki suunnittelee oman digistrategian laatimista lähiaikoina, koska digitalisoinnin ja tietokoneteknologian avulla pystytään tehostamaan tietojenkäsittelyä. Kun tietoa nyt voi hankkia vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä pitää aika käyttää tiedon hankkimiseen eikä sen jakamiseen perinteisellä tavalla. Tämä tarkoitta esim. ettei kouluihin enää rakenneta ATK-luokkia, vaan tietokoneet sijoitetaan jokaiseen opetustilaan. Opetus tapahtuu suurelta osin luokkahuoneen ulkopuolella luonnossa, kaupungissa ja virtuaaliympäristössä. Vuonna 2017 opetusvirasto tulee arvioimaan kuinka tavoitteet on saavutettu.
Tämä arviointi tulee olemaan tärkeä. Ajatukset ilmiömäisen opetusmenetelmän takana pohjautuvat suurelta osin sellaiseen vaihtoehtopedagogiikkaan jota kokeiltiin vaihtelevalla menestyksellä jo 1900-luvun lopulla ja aikaisemmin. Suurena erona on että nyt sen voi yhdistää digtalisointiin, mikä huomattavasti helpottaa toteuttamista. Sitten jää nähtäväksi miten tällainen opetus vaikuttaa PISA-vertailuihin. Niitä on loppujen lopuksi rakennettu verrattain konservatiiviselle tiedonkäsitykselle, jota tulevaisuudessa voi olla syytä tarkistaa.
Lähteet:
Jankko Tuire: Vuoden 2004 perusopetuksen tavoitteiden määrittyminen hallinnon tapahtumaketussa Suomessa vuosina 1993-2004. Tavoitteiden arvosisältö ja ymmärrettävyys, 21.11.20011. ??
Kauranne Jouko: Neljännes vuosisata Helsingin opetustoimen kehitystä. Pääkaupunkiseudun koululaitos peruskoulun alkamisesta 2000-luvulle.Helsinki 2003.
Ilmiömäinen Helsinki. Tulevaisuuden koulun suuntaviivat 2015-2020. Opetusvirasto, Helsingin kaupunki 2015.