Uudet suuntaviivat Helsingin kaupungin koulutuksessa

Perjantaina 12.6.2015 oli entisten koulutoimentarkastajien yhdistyksen senioriryhmä (VSV:n seniorit) Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa järjestänyt seminaarin monipuoilisella ohjelmalla. Seminaarin emäntänä toimi linjajohtaja Outi Salo. Hänelläkin on tausta VSV-läisten työpaikassa lääninhallituksessa. Seminaarin tarkoitus oli esittää Helsingin kaupungin opetustoimessa tapahtuvia uusia trendejä.

Lisäksi senioriryhmän puheenjohtaja fil.tri Tuire Jankko avasi väitöskirjansa, joka koskee prosessia joka johti perusopetuksen tavoitteiden määrittymiseen. Käsitteellisellä tasolla hän löysi tärkeitä eroja hallituksen esityksen ja eduskunnan vahvistaman perusopetuslain tavoitepykälän kesken (2 § 86/1997 vp). Kun sivistysvaliokunnassa edellytettiin humanistis-kristillisen perinteen näkyvän tässä tärkeässä pykälässä, tämä tavoite on jätetty pois lakia seuraavissa päätösasiakirjoissa. Motiivinä oli säätää laki niin neutraalina kuin mahdollista. Useiden asiantuntijoiden mielestä tämä jättää opettajat ilman tarpeellista ohjausta kasvatuksen suunnasta.

Tähän tekstiin olen kerännyt vain osan siitä informaatiosta ja niistä ajatuksista, joita esitettiin päivän aikana. Päivästä tuli hyvin antoisa ja esitykset synnyttivät paljon keskustelua. Ohjelma aloitettiin siten, että eläkkeellä oleva sivistysjohtaja Jouko Karvanne kertoi omasta ajastaan kaupungin opetustoimen johtajana. Samalla hän esitteli melkein 600-sivuisen teoksensa Helsingin opetustoimesta peruskouluun siirtymisestä 2000-luvun alkuun.

Kun kaupunki vuonna 1640 siirettiin nykyisen Senaatintorin tienoille perustettiin kolmivuotinen triviaalikoulu, joka sata vuotta myöhemmin sai oikean kivirakennuksen siinä missä valtioneuvoston kanslia tänä päivänä seisoo Senaatintorin varrella. Useista yrityksistä huolimatta kansakoulun perustamisesta 1880-luvulla sen asettamiseksi nuorten perusopetukseksi säilytettiin silti rinnakkaiskoulujärjestelmä 1970-luvulle asti. Vastustus oli erityisen vahva pääkaupungissa. Maan johtavissa piireissä pelättiin peruskoulumuotoisen koulun laskevan opetuksen tasoa eteenkin korkeimmissa vuosiluokissa.

Peruskouluun siirtymisvaiheessa 1977 kaikki sen aikaiset koulumuodot olivat edustettuina kaupungissa, paitsi kunnallinen keskikoulu. Monet koulut olivat yksityisiä ja tahtoivat säilyä sellaisina. Kun kaupungissa myös oli monta aktiivista koulupoliitikoa oli luonnollista, että syntyi kiihkeä koulupoliittinen taistelu siirtymisen yhteydessä. Siksi useista yksityisistä oppikouluista tuli peruskoulua korvaavia kouluja. Kauranteen teos esittää pääosin suomenkielisten koulujen siirtymistä peruskoulujärjestelmään, mutta myös erityispiirteet ruotsinkielisessä opetustoimessa. Opetus esitetään opetussuunnitelmien näkökulmasta. Eri koulujen painopistealueita mainitaan, mutta muuten teos ohittaa eri oppiaineiden kehity ksen.

Ennen peruskouluun siirtymistä Helsingin opetuslaitos koostui kansakouluista, kansalaiskouluista ja siitä erityisopetuksesta joka annettiin niiden yhteydessä. Kielenopetus (englantia ja ruotsia) aloitettiin Helsingin kansakouluissa vuonna 1966. Valtiolliset ja yksityiset oppikoulut, valmistavat koulut ja erityiskoulut olivat kaupungin opetustoimen ulkopuolella.

Peruskouluun siirtymistä varten tehtiin perusteellisiä valmisteluja koulusuunnittelulautakunnassa, kokeilutoiminnalla ja opetussuunnitelmatyöllä, johon opettajakunta aktiivisesti osallistui. Silti valmistelujen aikana syntyi protesteja ja mielenosoituksia. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, koska aikaisempina vuosina maan muut osat olivat jo siirtyneet peruskouluun. Suureksi kysymykseksi jäi siksi mille yksitysille oppikouluille annettaisiin peruskoulua vastaava asema. Tämä taistelu vei paljon voimia ja huomiota muista kehityssuunnitelmista.

Aikaisemmin opettajat olivat tottuneet hoitamaan työnsä hyvin itsenäisesti, mutta uusi peruskoulu ja lukio toivat opettajajien käytäntöön suuria muutoksia, kun he joutuivat osallistumaan yhteiseen työhön koulun kehittämiseen. Myös luottamushenkilöstön merkitys kasvoi huomattavasti peruskouluneuvostossa ja lukiossa vanheimpainneuvostossa.

Kun peruskoulun 1980-luvulla tarkasti piti seurata Opetushallituksen POPS-ohjeita jotka eivät sallineet mitään koulukohtaista soveltamista, tehtiin seuraavien vuosikymmenien aikana täyskäännös. Vaadittiin kouluilta omien painoalueiden laatimista ja osallistumista kokeilutoimintaan kuten akvaariokokeiluun, joka tähtäsi koulun opetussuunnitelman jatkokehittämistä koulun omien tarpeiden mukaisesti.

Erityisopetuksen tarve kasvoi voimakkaasti peruskoulun ensimmäisinä vuosikymmeniä eikä ole vieläkään lopettanut kasvamistaan. Sen sijaan sen profiili on kyllä muuttunut mm. siksi että maahan tulee yhä enemmän luku- ja kirjoitustaidottomia maahanmuuttajanuoria. Eräs syy erityiopetuksen kasvuun oli kyllä tarve säilyttää korkea tietotaso korkeimmissa vuosiluokissa. Kaikilla oppilailla ei ollut edellytyksiä siihen. Toteuttamalla erityisopetus osa-aikaisena pystyttiin välttämään oppilaiden jako koulumenestyksen mukaan.

Siirtyminen peruskouluun johti myös siihen, että Helsingin oli pakko rakentaa monta uutta koulutaloa. Tämä mahdollisti mielenkiintoisia arkkitehtoonisia kokeiluja kuten Metsolan ala-aste koulu Itä-Pasilaan. Siellä luokkahuoneet rakennettiin kehässä koulupihan ympärille siten, että jokaisesta luokkahuoneesta oli suora uloskäynti pihalle. Uusien koulutilojen tarve tuli tietysti kaupungille kalliiksi. Myöhemminkin tilanrunsaus tuli kalliiksi myös opetustoimelle, joka joutui varaamaan suuren osan talousarviostaan sisäisiin vuokriin kaupungin kiinteistötoimelle. Peruskoulu vaati lisäksi, että opettajien oli pakko muuttaa opetusmenetelmiään. Heille tarjottiin ajoittain vaativaa lisäkoulutusta, jonka painopiste oli mm. opetussuunnitelma- ja arviointityössä.

Kaupunki kehitti korkeatasoisen AV-keskuksen, jonka tehtävänä mm. oli opettajien ATK-taitojen

kehittäminen. Tämä alkoi olla yhä tärkeämpi osa opettajien pätevyydestä. Suomenkielisellä puolella opettajien pätevyysaste pysyi koko aikana korkeana, yli 90 %, ruotsinkielisellä puolella sen sijaan opettajien pätevyysaste oli ajoittain huolestuttavan alhainen johtuen siitä, että ruotsinkielinen opettajankoulutus sijoittui Vaasaan, mikä opetuspaikkakuntana ei houkutellut helsinkiläisiä nuoria.

Vuonna 2000 PISA-vertailut osoittivat, että suomalaisten peruskouluoppilaiden tietotaso kuului maailman korkeimpiin Japaninin ja Etelä-Korean kanssa. Erityisesti ensimmäiset PISA-vertailut osoittivat, että kunnallisten koulujen tulokset olivat parempia kuin yksityisten korvaavien koulujen. Myöhemmin erot ovat vähentyneet. Erot koulujen tulostasoissa ovat osoittauneet johtuvan vähemmän oppilaanrekrytointialueesta kuin koulun johdon kyvystä luoda oppimista varten positiivinen ilmapiiri.

Suunnitelmassa Helsingin koulujen kehityksestä vuoteen 2020 todetaan, että koulun toimintaympäristössä on tapahtunut sen verran suuria muutoksia, että koulua on kehitettävä kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti huomioiden nuorten tarpeita ja koulutuksen koko ekosysteemiä. Nyt ajankohtaisissa tulevaisuuden suuntaviivoissa Helsingin opetuslaitos pyrkii siksi luomaan ilmiömäisen opetusmenetelmän. Jokaiselle oppilaalle tarjotaan kaksi kertaa vuodessa mahdollisuus osallistua sellaiseen opetukseen. Opetusjakson pituus ei ole määritelty, vaan riippuu tutkittavasta ilmiöstä. Ilmiömäisellä opetuksella tarkoitetaan, että oppilaat tutkivat todellisia ilmiöitä aidossa ympäristössään. Sen sijaan, että opetus rajoitetaan tiettyihin oppiaineisiin todellisuutta tutkitaan yli oppiainerajojen useassa oppiaineessa yhtaikaisesti. Alimmilla vuosiluokilla ehkä rajoitutaan ihmettelemään ilmiötä kuten, että puut pudottavat lehtensä syksyllä. Korkeimilla vuosiluokilla tutkitaan sitten tarkemmin syy-seurauksia.

Tarkoitus on, että tämä opetustapa leimaisi opetusta esiopetuksesta lukioon ja ammattiopetukseen. Oppilaat lähtisivät luokkahuoneesta ulos tutkimaan todellisuutta käyttäen hyväksi digitaalisia apuvälineitä, jotka auttavat oppimisessa ja tulosten esittelyssä. Jokaiselle oppilaalle tulisi tällä tavalla digitaalinen e-portfolio.

Koulujen yhteistyöverkosto laajennetaan Helsingissä yliopistoihin ja korkeakouluihin, elinkeinoelämään ja kolmannelle sektorille. Tämäntyyppinen opetus voi mahdollistaa henkilökohtaisemman opetustien, mutta vaatii opettajien muuttavan opetustyylinsä kaikkitietävästä tiedonvälittäjästä enemmän ohjaavaksi ja oppilasta tukevaksi opiskelussaan. Sellaisen opetuksen odotetaan kehittävän oppilaan ajatustaitoa ja oppimista, kehittää hänen uskoa omaan kykyynsä ja näkemään omia vahvuuksiaan. Tavoitteena on muuttaa koulu oppivaksi yhteisöksi, joka kehittyy rakentavan keskustelun kautta, siten että osaaminen jaetaan.

Tulevaisuuden koulu tarvitsee digistrategian oppimiselle. Toistaiseksi sellaista ei ole kehitetty valtakunnallisella tasolla, mutta Helsingin kaupunki suunnittelee oman digistrategian laatimista lähiaikoina, koska digitalisoinnin ja tietokoneteknologian avulla pystytään tehostamaan tietojenkäsittelyä. Kun tietoa nyt voi hankkia vuorokauden ympäri viikon jokaisena päivänä pitää aika käyttää tiedon hankkimiseen eikä sen jakamiseen perinteisellä tavalla. Tämä tarkoitta esim. ettei kouluihin enää rakenneta ATK-luokkia, vaan tietokoneet sijoitetaan jokaiseen opetustilaan. Opetus tapahtuu suurelta osin luokkahuoneen ulkopuolella luonnossa, kaupungissa ja virtuaaliympäristössä. Vuonna 2017 opetusvirasto tulee arvioimaan kuinka tavoitteet on saavutettu.

Tämä arviointi tulee olemaan tärkeä. Ajatukset ilmiömäisen opetusmenetelmän takana pohjautuvat suurelta osin sellaiseen vaihtoehtopedagogiikkaan jota kokeiltiin vaihtelevalla menestyksellä jo 1900-luvun lopulla ja aikaisemmin. Suurena erona on että nyt sen voi yhdistää digtalisointiin, mikä huomattavasti helpottaa toteuttamista. Sitten jää nähtäväksi miten tällainen opetus vaikuttaa PISA-vertailuihin. Niitä on loppujen lopuksi rakennettu verrattain konservatiiviselle tiedonkäsitykselle, jota tulevaisuudessa voi olla syytä tarkistaa.

Lähteet:

Jankko Tuire: Vuoden 2004 perusopetuksen tavoitteiden määrittyminen hallinnon tapahtumaketussa Suomessa vuosina 1993-2004. Tavoitteiden arvosisältö ja ymmärrettävyys, 21.11.20011. ??

Kauranne Jouko: Neljännes vuosisata Helsingin opetustoimen kehitystä. Pääkaupunkiseudun koululaitos peruskoulun alkamisesta 2000-luvulle.Helsinki 2003.

Ilmiömäinen Helsinki. Tulevaisuuden koulun suuntaviivat 2015-2020. Opetusvirasto, Helsingin kaupunki 2015.

Martin Gripenberg 

Nya utbildningstrender i Helsingfors stad

Fredagen 12.6.2015 hade skolinspektörernas förenings seniorgrupp (VSV:n seniorit) tillsammans med Helsingfors stads utbildningsverk ordnat ett seminarium med ett mångsidigt program. Värd för seminariet var linjedirektör Outi Salo. Hon har också en bakgrund på länsstyrelsen där föreningens medlemmar verkat. Tanken var att deltagarna skulle få en bild av vad som idag sker inom utbildningsväsendet i huvudstaden.

Dessutom presenterade seniorernas ordförande fil.dr. Tuire Jankko sin avhandling om processen som ledde till definitionen av målen för den grundläggande utbildningen. På det begreppsmässiga planet fann hon viktiga skillnader mellan regeringens utlåtande om lagpropositionen och den form i vilken riksdagen fastställde lagen (2 §, 86/1997 sb). Då man i bildningsutskottet förutsatte att man i målparagrafen i lagen om grundutbildningen skulle hänvisa till landets humanistisk-kristliga traditioner har denna hänvisning lämnats bort i de beslut som följde på lagen. Motivet var att lagen skulle utformas så neutral som möjligt. Enligt flera experter innebär det här att lärarna lämnas utan tillräckliga anvisning för utbildningens riktning

Här återger jag bara ett urval av den information och de tankar som presenterades. Det blev en mycket givande dag med mycken diskussion. Programmet tog avstamp i utbilningsväsendets historia då pensionerade bildningsdirektören Jouko Karvanne inledde med att berätta om sin tid som chef för stadens bildningsverk. Samtidigt presenterade han sitt nästan 600-sidiga digra opus om tiden från övergången till grundskolan till början av 2000-talet i Helsingfors.

Vid övergången till grundskolan år 1977 fanns alla dåtida skolformer representerade i staden utom kommunal mellanskola. Många skolor var privata och önskade förbli det. Då det också fanns många aktiva skolpolitiker i staden var det naturligt att det uppstod en animerad skolpolitisk kamp inför övergången. Den resulterade därför i att flera av de privata läroverken blev ersättande skolor. Boken presenterar huvudsakligen övergången inom det finskspråkiga skolväsendet, men också särdrag inom det svenskspråkiga. Undervisningen presenteras utgående från undervisningsplanerna. Olika skolors tyngdpunktsområden framhålls, men i övrigt går boken inte in på utvecklingen i de olika läroämnena.

Då staden år 1640 flyttades till trakten av det nuvarande Senatstorget fick staden en treårig trivialskola, som hundra år senare erhöll en riktig stenbyggnad på den plats där statsrådets kansli nu står intill Senatstorget. Trots ett flertal försök ända från folkskolans grundande på 1880-talet att göra den till en grundutbildning för de unga bibehölls parallellskolesystemet ända till 1970-talet. Bland de styrande kretsarna i landet rådde det en fruktan för att en grundskola skulle sänka utbildningens nivå på de högsta årskurserna. Motståndet var särskilt stort i huvudstaden.

Innan grundskolan infördes bestod skolväsendet i Helsingfors av folkskolorna, medborgarskolorna och den specialundervisning som gavs i anslutning till dem. Språkundervisning (engelska och svenska) infördes i folkskolorna i Helsingfors 1966. De statliga och privata läroverken, förberedande skolor, specialskolorna stod utanför stadens utbildningsverk.

Övergången till grundskolan förbereddes noggrannt av en skolplaneringskommitté, försöksverksamhet och ett läroplansarbete i vilket lärarkåren engagerades. Ändå kantades förberedelserna av protester och demonstrationer. Något alternativ fanns emellertid inte då resten av landet åren innan redan hade övergått till grundskolan. Frågan blev därför vilka skolor som skulle få status som grundskolan ersättande skolor. Kampen om de ersättande skolorna påverkade negativt de övriga utvecklingsplanerna.

På svenskspråkigt håll var problemen andra emedan de privata läroverken just vid denna tid hade en påtaglig elevbrist och var felplacerade i förhållande till var de svenskspråkiga eleverna bodde. Övergången underlättades av att alla svenskspråkiga läroverk i motsats till de finskspråkiga var beredda att ingå i det kommunala skolväsendet. Efteråt kan man särskilt beklaga att det inte fanns förståelse för att bibehålla experimentskolan Zillen med sin unika elevdemokrati.

Till stor skillnad från tidigare medförde grundskolan och de nygrundade gymnasierna att lärarna som vant sig vid ett synnerligen sälvständigt arbetssätt nu tvingades delta i ett gemensamt arbete för att utveckla skolan. Också förtroendemannakåren utökades betydligt med grundskolråd och i gymnasiet föräldraråd.

Då grundskolan under 80-talet noggrant skulle följa den av Skolstyrelsen uppgjorda läroplanen som inte medgav någon skolspecifik anpassning gjordes det under de påföljande årtiondena en helomvändning som krävde att skolorna i allt högre grad skulle satsa på egna tyngdpunktsområden och delta i försöksöksverksamhet bl.a. akvarieförsöket som syftade till att vidareutveckla skolans läroplan enligt lokala behov.

Behovet av specialundervisning växte kraftigt under grundskolans första årtionden och tillväxten har ännu inte avstannat, men nog fått ändrad profil med strömmen av ibland icke läs- och skrivkunniga invandrartonåringar. En orsak till det ökade behovet av specialundervisning var nog kravet på att kunna bibehålla en hög kunskapsnivå också på de högre klasserna, vilket alla elever inte hade givna förutsättningar för. Genom att införa specialundervisning på deltid kunde man undvika en indelning av eleverna efter skolframgång.

Införandet av grundskolan innebar också för Helsingfors del att man blev tvungen att uppföra många nya skolhus. Det möjliggjorde spännande arkitektoniska experiment som bl.a. med lågstadieskolan Metsolan koulu i Östra Baggböle. Där byggdes varje klassrum i en ring runt skolgården med egen ingång från gården. Behovet av nya skolhus blev självfallet dyrt för staden och också för skolväsendet som med tiden blev tvunget att avsätta en stor del av sin budget till inre hyror till stadens fastighetscentral.

Grundskolan medförde vidare att lärarna blev tvungna att omvärdera sina undervisningsmetoder och erbjöds en tidvis intensiv tilläggsutbildning. Kompletteringsutbildningen inriktade sig bl.a. på läroplans- och utvärderingsarbetet. I tilläggsutbildningen för de svenskspråkiga skolorna betonades särskilt modersmålet, datateknik samt naturvetenskapliga ämnen.

På finskspråkigt håll utvecklade staden ett mediacenter med uppgift att bl.a. främja lärarnas adb-kunnande, då detta började bli en allt nödvändigare del av lärarkompetensen. På finskspråkigt håll förblev lärarenas behörighetsgrad hög med över 90 % behöriga lärare, medan den på svenskspråkigt håll tidvis var mycket bristfällig då närmaste lärutbildning fanns i Vasa.

PISA jämförelserna visade redan år 2000 att de finländska elevernas kunskapsnivå hörde till de högsta i världen tillsammans med Japan och Syd-Korea. I det skedet fick de svenskspråkiga skolorna bättre resultart än de finskspråkiga. Senare har förhållandet svängt tvärtom. I synnerhet de första PISA jämförelserna visade att de kommunala grundskolorna erhöll bättre resultat än de privata ersättande skolorna. Senare har skillnaderna minskat. Skolornas varierande resultatnivå har visat sig bero inte endast på elevrekryteringsområdet, utan än mera på skolledningens förmåga att skapa en för inlärningen positiv atmosfär i skolan.

I en plan för Helsingforsskolornas utveckling fram till år 2020 konstateras att det i skolans verksamhetsmiljö har skett så stora förändringar att skolan behöver utvecklas holistiskt och systematiskt i en riktning som beaktar de ungas behov och utbildningens hela ekosystem. I sin nu aktuella framtidsinriktning strävar skolväsendet i Helsingfors därför efter att skapa en fenomencentrerad undervisning. Varje elev skall två gånger per år ges möjlighet att delta i sådan undervisning. Undervisningsperiodens längd är inte fastslagen, utan beror på fenomenet som studeras. Med fenomenbaserad utbildning avses att eleverna studerar verkliga fenomen i äkta omgivning. I stället för att begränsa studierna till enskilda läroämnen studeras verkligheten ämnesöverskridande i flera olika läroämnen samtidigt. I de lägsta klasserna kanske man bara undrar över fenomen som att träden fäller sina löv på hösten. Längre fram undersöker man frågor som orsak och verkan.

Avsikten är att detta undervisningssätt skall prägla undervisningen från förskolan till gymnasiet och yrkesutbildningen. Eleverna skall gå ut ur klassrummetn och studera verkligheten och därvid utnytta de digitala hjälpmedel som kan underlätta studierna och resultatpresentationen. Varje elev skall genom detta undervisningssätt få en digital e-porfolio.

Samarbetsnätverken utvidgas inom Helsingfors till universiteten och högskolorna, till näringslivet och tredje sektorn. Denna typ av undervisning väntas möjliggöra en mera individuella studiegång, men kräver att lärarna ändrar sin undervisningsstil från att vara den allvetande till att läraren mera handleder och stöder eleverna i deras studier. En sådan undervisning förväntas utveckla elevernas förmåga att tänka och lära sig, utveckla tron på sin egen förmåga och att se sina egna styrkor. Målet är att förvandla skolan till en lärande gemenskap, som utvecklas genom en uppbygglig kritisk dialog där kunnandet delas.

I framtidens skola behövs en digistrategi för lärandet. Ännu har en sådan inte utformats på riksnivå, men Helsingfors stad planerar att inom kort utforma sin egen digistrategi emedan digitaliseringen och datateknologin effektiverar informationsbehandlingen. Då informationen nu kan erhållas dygnet runt varje dag i veckan ska tiden användas till att söka fram informationen istället för att fördela den på traditionellt sätt. Det här innebär bl.a. att man i skolorna avstår från dataklassrum och i stället tar in datorer i varje undervisningsutrymme. Inlärningen sker till stor del utanför klassrummet i naturen, staden och virtuella miljöer. Utbildningsverket kommer att utvärdera hur målen har uppnåtts år 2017.

Utvärderingen kommer att bli viktig. Tankarna bakom den fenomeninriktade undervisningsmetodiken är till stor del hämtade från sådan alterenativ undervisning som utprövades med varierande framgång redan i slutet av 1900-talet och tidigare. Den stora skillnaden är att den nu kan kombineras med digitaliseringen som avsevärt underlättar genomförandet. Sedan återstår det att se vilken inverkan en sådan undervisning har i PISA-utvärderingarna. De är slutligen uppbyggda utgående från en relativt konservativ kunskapssyn, som i framtiden kan behöva omprövas.

Jankko Tuire: Vuoden 2004 perusopetuksen tavoitteiden määrittyminen hallinnon tapahtumaketussa Suomessa vuosina 1993-2004. Tavoitteiden arvosisältö ja ymmärrettävyys, 21.11.20011. ??

Kauranne Jouko: Neljännes vuositsata Helsingin opetustoimen kehitystä. Pääkaupunkiseudun koululaitos peruskoulun alkamisesta 2000-luvulle.Helsinki 2003.

Ilmiömäinen Helsinki. Tulevaisuuden koulun suuntaviivat 2015-2020. Opetusvirasto, Helsingin kaupunki 2015.

Martin Gripenberg